28.3.17

Pikkuveljen välikausi


Kevättä vihdoin ilmassa! Lumet on jo aika lailla lähteneet, joskin vielä esikoinen pääsee kipuamaan pihan suht miniksi muuttuneelle lumikasalle. Aiemmin tuli esiteltyä jo isoveikan välikausikuteet (joista tosin osa on jo myyty ja tilalle hankittu puoliksi vahingossa muuta), joten tällä kertaa onkin vuorossa pienemmän vaatekaapin sisältö.

Jotenkin ihmeen kautta meille on kotiutunut suhteellisen monta haalaria. Reiman välikausipuku tuli ostettua jo reilusti ennen pienen syntymää eräällä Vadelmatarha-kirppis reissulla. Maasto- sekä keltaraitainen Pico ovat fb-kirppislöytöjä ja mustan koossa 56/62cm tilasin peräti ihan uutena, koska se nyt vaan oli saatava... Kyseinen haalari mahtuu vielä hyvin, vaikka kokolappu muuta väittääkin. Sen verran reilu mitoitus kyseessä. Myös Molon softshell-takki on löytänyt meille tiensä Facebook-kirpputorilta.

Asustepuolikin on hallinnassa. Kaikki Metsolan pipoa lukuun ottamatta ovat käytettyjä joko livekirppiksiltä tai nettilöytöinä. Nyt enää tarvitsee venata, että päästään eroon hurjan tuulisista päivistä ja pakkasöistä. Ensi viikko näyttää lämpötilojen suhteen erittäin lupaavalta ja onhan ohuempia haalareita päässyt onneksi käyttämään talvellakin kaukalopussin ansiosta. Mikään ei silti voita keväistä auringonpaistetta ja lämpimämpiä ilmoja.

27.3.17

Pitäkää pottunne


...vielä tovi. Käytiin viime tiistaina uudessa neuvolassa. Pikkuveikka oli kasvanut kuussa puolisen kiloa ja pituutta oli tullut vähän päälle sentti. Poika sen kuin pyöristyy ja posket kasvaa, vaikka kasvu onkin vähän rauhoittunut ihan ekoihin kuukausiin verrattuna. Mä olen edelleen muutosta (ja klo 4 alkaneista aamuista) niin sekaisin, etten ollut sen kummemmin miettinyt neuvolakäyntiä tai sen sisältöä, vaan painelin paikalle hiki päässä esikoinen mukana.

"Oletko sä ajatellut täysimettää puolivuotiaaksi? Suosittelen, kun lapsi kasvaa noin hyvin!" totesi terkkari ja mä olin silmät suurina. Häh? No tuota, en mä ole ajatellut oikein mitään. Kunhan herään aamulla ja odotan koska pääsee nukkumaan (okei, vähän kärjistettyä). Joka toinen päivä uhkaan antaa bataattia heti ensi viikonloppuna ja joka toinen mietin haikeudella, että pitääkö tuolle pikkuihmiselle lähikuukausina oikeasti alkaa antamaan jotain kiinteää syötävää.

Neuvolatädin kanta kuitenkin yllätti mut, sillä joka tuutista kuulee terveydenhoitajista, jotka vetoavat uusiin suosituksiin, joita ei koskaan ole annettu ja kumoavat ihanteena pidetyn kuuden kuukauden täysimetyksen (kuten teki meidän edellinen terkka Lahden päässä). Siispä mä olin enemmän kuin onnessani kuullessani tämän suusta lapsen valmiuksista (eli että lapsi mm. osaa istua kevyesti tuettuna ja kykenee viemään kädellä ruokaa suuhunsa) sun muista joista olin aiemmin omatoimisesti lukenut ja jotka moni tuntuu sivuuttavan täysin.

No, miten tässä sitten aiotaan toimia? En oikein tiedä. Mun päässäni maali on jo saavutettu - 4kk täysimetystä. Vau. En olisi raskausaikana uskonut, että tähän päästään. Tästä eteenpäin mennään päivä kerrallaan ja katsellaan miten pieni kehittyy sekä missä vaiheessa ruoka alkaa tätä kiinnostamaan. Pienen lakkoilun jälkeen imetyskin on alkanut taas sujumaan, joten sillä saralla ei ole huolta. Helpollahan tässä vielä pääsee, kun nälkä selätetään pelkällä maidolla ilman sen kummempia valmisteluita, keittelyitä tai suurempaa sotkua.

Ruuan laadun suhteen tullaan varmaan menemään sekä soseilla että sormiruualla kun aika joskus koittaa. Uskon kummankin tavan olevan ihan toimivia sapuskaan tutustuttaessa. Tälläkään kierroksella meillä ei tulla turvautumaan kaupan purkkiruokatarjontaan kuin reissussa tai silloin tällöin (paitsi ehkä mangososeen osalta).

Äidin iso pieni. 

24.3.17

Uutta vanhaa äidille


Jostain syystä tää Helsinkiin muutto sytytti vaatebuumin omien kuteiden osalta. Tai ehkä syynä oli lisääntynyt valoisuus, totaalinen kyllästyminen niihin neljään imetyspaitaan, joissa olin kulkenut viime kuukaudet tai sitten yhteen Facebookin naistenvaatekirppisryhmään eksyminen. Tai ehkä nämä kaikki yhteensä.

Talven harmaudessa uskottelin itselleni, ettei ole mitään väliä mitä päälleni laitan. Keskityin hoitamaan jälkikasvua ja vetäisemään ekat vaatteet päälle, jotka käteen kaapista sattuivat. Okei, niin mä teen vieläkin, mutta nyt sieltä löytyy taas jotain jännempää ja mieltä kohottavampaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki "uudet" vaatteeni ovat vanhoja ja peräisin juurikin kirppiksiltä (lähinnä Facebookin kautta) sekä mm. Seccosta, johon törmäsin entisen opiskelukaverin kautta. Suosittelen tutustumaan! Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa.

Meikäläinen ei todellakaan ole mitään muotibloggaaja-ainesta tai tiedä mikä juuri nyt on in, mutta raskauden ja imetyksen alkutaipaleen aikaisen trikoopaita-vaiheen jälkeen muun muassa topit, kuviollinen bomber ja pitsisomisteiset shortsit tuntuvat aika next level jutuilta. Mulle on myös kotiutunut muutama jakku, nyöripaitoja sekä napillisia puserota mahdollistamaan imetyksen ja tuomaan samalla vaatekaappiin vaihtelua.

Perinteinen shoppailu kahden muksun kanssa kuulostaa kaikkea muuta kuin houkuttelevalta verrattuna siihen, että voi unessa syövän vauvan vieressä selata puhelimella vaatevaihtoehtoja, jotka voittavat uudet muun muassa hintansa puolesta. Lisäksi kuteet tulevat monesti kirjeenä suoraan postilaatikkoon. Omalla kohdallani shoppailu sovittamatta on helppoa, sillä koko on tarkasti tiedossa ja vartalo semi samoilla linjoilla ketjuliikkeiden tarjonnan kanssa.

Muita, jotka hyödyntävät esimerkiksi Facebookin kirppiksiä omia vaatteita hankkiessa? Tai kenties Seccon kaltaisia palveluita? 

*Secco-vaatteita hankkiessa hyödynnetty saatu lahjakortti (pitsitoppi, mustat housut, musta toppi & shortsit) 

17.3.17

Kantoreppukokeiluja


Kiitos pikkuveikan haasteelliseen luonteen ajankohtaiseksi tuli ottaa kantoreppu kunnolla käyttöön. Kaapista löytyi esikoiselle hankittu, joitakin kertoja käytetty Manduca, joka ei liiemmin enää sykähdyttänyt. Kantoreppu oli jäänyt aikoinaan pääsääntöisesti kaapin perukoille, sillä isoveikkaa ei oikeastaan tarvinnut kannella ja toisaalta reppu vs. rattaat -tilanteissa rattaat voittivat useasti tuntuen paremmalta vaihtoehdolta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kahden lapsen kanssa tilanteita, joissa toivoisi käsien olevan vapaana on kuitenkin usein - ja monesti niin, että kuopus kaipaa syliä juuri samalla hetkellä (tai siis lähes kaiken hereilläoloaikansa...) kun jotain pitäisi tehdää. Päällimmäinen syy miksi lähdin hakemaan Manducalle korvaaja oli olkahihnojen jatkuva valuminen. Ilmeisesti meikäläisellä on hieman liian olemattomat hartiat moisen käyttöön. Muutenkin koin Manducan jokseenkin hankalana ja sopimattomana. Toisaalta halusin myös päästä testaamaan muita vaihtoehtoja ja myönnettäköön, että ulkonäollisetkin seikat painoivat vaakakupissa jonkin verran.

Olin nimittäin ohimennen ihastunut Tula Ihmeeseen Paapiin ihanalla mustavalkoisella kuosilla. Kyseessä on malli, jota Ipanainen myy yksinoikeudella ja kyseisiä kantoreppuja on valmistettu rajoitettu erä. Olin myös monessa nettikeskustelussa havainnut, että Tula ylipäätään olisi Manducaa kapeampi ja täten istuisi paremmin myös mulle, mikä pitikin paikkaansa. Siispä viime viikonloppuna suunnattiin Ipanaisen myymälään testailemaan ja saamaan vähän kanto-opastusta.

Pidin itseäni täysin kantoreppuamatöörinä, mutta Manducaan aiemmin koskeneena huomasinkin, että meininki on Tulassakin aika lailla sama, joskin jollain tapaa yksinkertaisempi - vyöosa kiinni, lapsi kyytiin, reppu ylös ja varmistusnipsut yläkautta kiinni. Meidän kohdalla pojan koko aiheutti kuitenkin mietittävää - tyyppi on juuri välivaiheessa, jossa Tulaan kuuluva vauvatuki tuntuu kokonaisuutena turhalta, mutta pikkumies on aavistuksen pieni asettumaan reppuun hyvin. Kotona ollaan kuitenkin testailtu monia variaatioita ja parhaimmaksi on kaikesta huolimatta muodostunut Tulan käyttö täysin ilman vauvatukea (vaikka se alimmassa kuvassa onkin). Liekö poika jo venähtänyt ratkaisevat millit hankinnan ja kunnon testauksen välillä.

Ipanaisesta saatiin kattava ohjaus ja hyviä vinkkejä kantorepun hankintaan ja käyttöön liittyen. Meikäläisen yllätti täysin Tulan keveys ja helppous - ja myönnettäköön, että Paapiin kuosi oli livenä vielä kauniimpi kuin kuvissa ja juuri omaan tyyliin sopiva. Kuten jo Instagramin puolella aiemmin kirjoitin, toivon Tulasta muodostuvan meidän arjen apuri, vaikka esimerkiksi kotoa poistuminen ilman rattaita vauva kantorepussa vaatii hieman totuttelua. Erityisesti kevään lämmetessä on kuitenkin varmasti mukava päästä liikkumaan maastoihin ja eteen tulee tilanteita, joissa ihmisiä on reilusti ja kiesit vaan tiellä. Käyttökokemuksia ja hetkistä, joissa kantoreppu voittaa rattaat 6-0 kirjoittelen enemmän myöhemmin keväällä.

*Yhteistyössä Ipanainen.fi, Tula saatu

15.3.17

Mainiota


Me vietettiin kuopuksen kanssa aamupäivällä tovi Harakanpesässä sillä aikaa kun isoveikka suuntasi mumminsa kanssa pikkulegojen erikoisliikkeeseen. Kyseessä oli Mainion ss17 malliston kakkosdropin julkkarit, joihin oli hauska päästä mukaan. Paikalla oli monia sometuttuja, jotka näki ekaa kertaa face to face - myös muutama kollega Lumoblogeilta.

Sanoin aiemmin, ettei Mainion uusin mallisto ole ihan niin sykähdyttävä kuin jotkut aiemmat. Olen kotiuttanut fb-kirppisten kautta etenkin pikkuveikan vaatekaapin täyteen aiempien mallistojen kuteita valehtelematta jokaiselta vuodelta, joten uusia odottaa aina todella. Ehdoton lemppari meillä onkin talvimalliston vanupuku, joka on ollut melkein koko talven päivittäisessä käytössä (ja nytkin tyyppii nukkuu mun sylissä kyseisessä haalarissa vaunuista herättyään...).

Päästessäni kurkkaamaan uusia kuteita ekaa kertaa livenä mieli muuttui muutaman kuosin osalta. Yleisesti oli tiedossa, että kaikki mustavalkoinen miellyttää, mutta mukaan oli myös pakko napata keltainen Motion-haalari tuomaan vaihtelua ja piristämään meidän arkea. Katsotaan saisiko samaa kuosia hamsrattua myöhemmin myös isomman kaappiin. Naistenvaatteista suosikiksi nousi mm. Frames -oversize t-paita, mutta meikäläinen jatkaa vielä toistaiseksi imetysystävällisemmillä yläosilla (vaikka viime aikojen imetyskokemukset ovatkin pistäneet pohtimaan muitakin vaihtoehtoja).

Iso kiitos myös Mainion tyypeille sylin tarjoamisesta vauvaseuralaiselle, jotta äiti sai katsella rekkejä läpi rauhassa. Lämmitti mieltä! Kohta neljä kuukautta oleva hulinoitsija sen sijaan teki paluumatkasta haasteellisen kieltäytyessään syömästä kodin ulkopuolella... Huh.

14.3.17

Mahdoton tehtävä


Olipa kerran nuori nainen, jolla oli tehtävä: Päästä vaunuista eroon. Luulisi olevan suht simppeli homma. Kuvaat vaunut, pistät myyntiin tietyllä hinnalla ja joku ilmoittaa ostohalukkuutensa. That's it. Sinne meni.

Vaunujen oltua myynnissä hetken aikaa tulee ensimmäinen viesti. "Hei! Onko kuvan vaunuverho myynnissä?" Kerrot, että kuvassa näkyvä kangasasia on peitto, ei vaunuverho ja se on siinä sattumalta, koska käytit vanhaa otosta myyntikohteesta. Myös kuvatekstissä puhutaan vain vaunujen rungosta ja vaunukopasta, ei mistään muusta.

Yhteydenotto numero kaksi. Henkilö pyytää varaamaan vaunut ja kyselee koska voi tulla katsomaan. Vastaat kohteliaasti, ettet varsinaisesti varaa vaunuja, mutta myynti tapahtuu ensimmäiselle halukkaalle ja kerrot ajankohdat, jolloin esimerkiksi vaunuja voi tulla katsomaan. Et saa enää vastausta.

Kolmas viesti. Henkilö tinkii vaunujen hinnasta. Suostut hieman harkiten ja laitat viestiä, että mikäli tämä tulee noutamaan kiesit asap niin mikä ettei - kunhan pääsee eroon. Viesti jää viimeiseksi. Tekstari numero neljä. Ostajaehdokas tiedustelee, olenko varma etten lähetä ja saisiko vaunuista lisäkuvia. "Vain nouto" luki jo myynti-ilmoituksessa, jossa kuvia oli mielestäsi reilusti. Lupaat harkita, mikäli vaunut eivät mene muuten kaupaksi. Yhteydenotto numero viisi: Myytkö pelkän rungon? Kuudes taas tiedustelee vaunujen vuosimallia. Vastaamisen jälkeen on hiljaista. Eikä tässä vielä läheskään kaikki, mukaan mahtuu parikin "ostajaa" ja varaajaa, mutta silti ne vaunut nököttävät edelleen nurkassa.

Miten tämä on niin vaikeaa? Eroon pitäisi päästä myös tv:stä ja lipastosta. Meneekö niiden kanssa yhtä hankalaksi?

11.3.17

Kevään merkkejä & Potkuttelun iloa


Auringonpaiste, lämpöä +5 ja uusi Puky-potkupyörä. Kevät taitaa siis olla vihdoin koittanut. Tämä päivä ei ehkä mennyt kaikilta osin ihan nappiin - päästiin liikkeelle liian myöhään, sekoiltiin autolla Helsingin keskustassa ja känkkäränkkäkin on eksynyt meidän kotiovista sisään... Aamupäivä vietettiin kuitenkin Ipanaisella pariakin asiaa toimittamassa. Tarkoitus oli löytää meille sopiva kantoväline (siitä lisää myöhemmin!) ja isommalle jätkälle menopeli kevät- ja kesäsäille, nimittäin Puky.

Potkupyörän valinta oli helppoa. Ipanaisen seinältä löytyy mitta, joka kertoo minkä kokoinen vauhtivempain minkäkin pituiselle lapselle on hyvä hankkia ja osaava henkilökunta opastaa valinnoissa. Värejä löytyy monia, uusimpina sininen, pinkki ja violetti-turkoosi, joista päädyttiin siniseen. Meidän pieni potkuttelija bongasi myös myynnissä olevat hauskat Crazy Safety -kypärät, joista yksi lähti mukaan turvaamaan pyöräilyä. Ja tietenkin molemmat piti päästä testaamaan heti samana päivänä!

Poika innostui potkupyöräilystä jo viime kesänä. Silloin liikkuminen tosin oli vielä rauhallista ja hieman huteraa tämänpäiväiseen menoon verrattuna. Vauhtia olisi riittänyt vaikka kuinka toppuuttelusta huolimatta. Itsesuojeluvaistoa kolmeveeltä ei tunnu löytyvän, sillä jyrkätkin mäet olisi potkuteltu menemään täysii kuten tyyppi itse sanoo. Huh. Aika kaikkivoipia nuo muksut.

Mutta mikäs siinä on ulkoillessa ihanassa säässä. Meidän vierestä lähtee metsäinen hiekkapolku, joka on omiaan tarjoamaan potkuttelu- ja kävelyreittejä erityisesti kesäaikaan. Pyörätietkin olivat iltapäivällä lähistöllä jo melkein sulia ja Puky liikkui kuin unelma - eli täysii!

*Yhteistyössä Ipanainen (potkupyörä saatu) 

10.3.17

Astetta vaativampi vauva


Tutti suuhun, leikkimatolle tai sitteriin ihmettelemään maailmaa. Sellaisia ne vauvat on. Sellainenhan se esikoinenkin oli, ei itkenyt muuta kuin nälkäänsä, viihtyi missä tahansa, hyssytellä tarvitsi kahdesti koko vauvavuonna. Tyytyväinen tyyppi. super helppo vauva.

Sitten syntyi pikkuveli. Jo sairaalassa huomasin eron temperamentissa, Juusaa kun ei saanut laskea kertaakaan sänkyynsä, vaan tämä viihtyi ainoastaan kainalossa tai sylissä. Tunsin itseni friikiksi kävellessäni vauva käsivarsilla ruokasaliin syömään yhdellä kädellä muiden joko jättäessä pienet omaan huoneeseensa odottamaan tarjottimen hakemista tai näiden työntäessä läpinäkyviä vuoteita, joissa hiljaiset kääröt tuhisivat. Mikäli meidän pojan laski alas, alkoi hillitön rääkyminen oli tämä näennäisesti unessa tai ei.

Kotona pikkuveikka viihtyi jatkuvasti rinnalla, mikä lienee vastasyntyneille ihan normaalia. Hiljalleen tämän sai myös laskea hetkeksi leikkimatolle tai sitteriinkin ilman huutokonsertin välitöntä ääntä. Silti tyyppi on täysin eri maata kuin esikoinen - syli on edelleen paras paikka olla tai jonkun pitäisi olla jatkuvasti juttelemassa ja höpöttämässä. Vaikka välillä tuleekin hetkiä kun tuntuu, ettei pikkujätkällä ole missään hyvä olla ja aika menee tämän kanniskeluun tai yleisenä huvittajana olemiseen, on toisesta samanaikaisesti kehkeytynyt aikamoinen naureskeleva veitikka, joka hymyilleessään muistuttaa ulkonäoltään todella paljon isoveljeään vauvana sulattaen sydämiä.

Siinä missä vielä pari kuukautta sitten olisin voinut täysin allekirjoittaa väitteen, että vauva ei itke turhaan, on nykytilanne muuttanut ajatusmaailmaani. Toki olen edelleen samaa mieltä siitä, että jokaiseen vauvan itkuun tulee reagoida, mutta valitettavasti joskus vastaan tulee hetkiä, kun tuntuu, että kaikki on tehty, eivätkä kädet yksinkertaisesti riitä, kun mukana arjessa on vahvatahtoinen kolme vee. Päiviä on onneksi todella erilaisia - niitä, kun kaikki tuntuu menevän itsestään ja niitä, kun kävelet huutava, yliväsynyt vauva sylissä ympäri kämppää laulamassa Metrolla mummolaan... Hyssyttelykerroin esikoisen vauva-aikaan verrattuna on ylittynyt varmaan tuhansilla näinä viime kuukausina, sillä kuopus tuntuu reagoivan pieneenkin epämukavuuteen omalla tyylillään.

Olen pohtinut päässäni vatsavaivojen mahdollisuuden ja muut fyysiset ongelmat. Huuto, joka tyypistä lähtee ei vaan millään muotoa kuulosta kipuitkulle (sekin on kuultu) ja poika loistaa monesti kuin Naantalin aurinko heti kun tämän kanssa touhottaa, hassuttelee tai kantaa sylissä. Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että meidän perhettä on vaan siunattu astetta vaativammalla tyypillä. Tyypillä, joka loukkaantuu, kun joku yrittää tarjota tuttia. Tyypillä, joka haluaa olla lähellä ja huomion keskipisteenä jatkuvasti. Samaan aikaan kiitän siitä, ettei koliikkiarpa osunut kohdallemme tälläkään kertaa ja yleisesti ottaen elämä kulkee raiteillaan.

8.3.17

Meidän tuplat part. 2


Äiti, pikkuveikka huutaa! - Joojoo, äiti kuulee kyllä. Okei, siinä tiivistettynä syy miksi päätettiin vaihtaa tuplarattaat toisiin - rakas kuopus kun tykkää katsella äitinsä naamaa. Syksyllä hankituissa kieseissä lapset kulkivat aina naama menosuuntaan ja vaikka pikkuveli nukkuukin suurimman osan matkustusajasta, vaatii tämä aina vähänkin silmät raottaessaan eteensä tutun naaman, kun se kuuluisa tuttikaan ei kelpaa. Joten ei muuta kuin vanhoista myynti-ilmoitus menemään ja uusia etsimään. Edellisistä päästiin kuitenkin eroon melkeinpä heti hyvällä hinnalla, joten hutiostoksesta ei jäänyt pahaa mieltä.

Siinä sitä oltiin taas alkupisteessä. Mistä löytää tuplat, jotka täyttivät kaikki kriteerit, joihin lukeutuivat nyt myös edullisuuden, inhimillisen leveyden, työntömukavuuden ja kääntyvien eturenkaiden lisäksi käännettävät istuimet? (Itse asiassa meillä ehti käydä pyörähtämässä myös käytetyt Carenan tuplat, mutta meikäläinen sai niistä allergiaoireita ja kiesit "haisivat nenään" vaikka kukaan muu ei mitään havainnut... onneksi myyvä taho antoi palautusmahdollisuuden.) Sopivien etsintä meinasi saada mun verenpaineet koholle, sillä meikäläisen autottomuuden takia uusien menopelien tarve oli todellinen.

Jollyroomia selaillessa vastaan tulivat Basson Baby Duo -sisarusvaunut. Merkki oli mulle täysin vieras, eikä vaunuja päässyt testaamaan missään. Koska kaikki meidän kriteerit kuitenkin täyttyivät, päätin uskaltaa klikata Duot ostoskoriin. Ei kai tässä voi niin hirveästi menettää?

Tuplien kotiutuessa jännitti. Ensimmäinen negatiivinen fiilis tuli rattaiden materiaalista. No, ei ihan emmaljungalaatua, mutta varmasti säänkestävää. Positiivistakin sanottavaa löytyi kuitenkin heti - eturenkaat eivät olleetkaan niin pienet kuin kuvassa näytti ja rattaat olivat ketterät juurikin kääntyvien pyörien takia. Kuomut ovat todella laajat, eikä esimerkiksi vaunuverholle ole ollut tarvetta. Täysin makuuasentoon menevän selkänojan ansiosta tuo päälle kolmikuinen pärjää hyvin ratasosassa (kantokoppa olisi ollut myös saatavilla) pelkässä lämpöpussissa turvavöissä ja uni maittaa, tosin Lekmeristä mega-alella ostettu Carenan pussi on vähän turhan leveä istuimeen.

Leveyttä tuplilla on 74cm ja istuinosan pituus reilu 90cm. Tärkeintä meidän kannalta on kuitenkin se, että erilliset istuimet tosiaan saa käännettyä mielen mukaan. Nyt pikkuveikalla on näköyhteys työntäjään ja väsähtänyt isoveli pystyy tuijottamaan autoja (tosin monesti mikäli isoveikka oikeasti haluaa kyytiin on uni jo kulman takana). Mukana tuli myös jalkapeitteet kumpaankiin istuimeen, jolla vauvan saa esimerkiksi huonolla kelillä todella hyvin suojaan. Lasten painoerosta huolimatta kiesit kulkevat suoraan ja ovat mukavat työntää. Lisäksi tavarakori on laaja, helposti tavoitettavissa ja sieltä löytyy lisäksi taskuja pienemmille kamppeille.

Kaiken kaikkiaan mä olen siis tyytyväinen ja näillä mennään sen mitä tarve vaatii!

6.3.17

Merkki takaa laadun


Vai takaako? Kun multa kysytään millä perusteella valitsen lapsilleni vaatteita, vastaan syyksi ulkonäön ja käytännöllisyyden - se mikä näyttää kivalle ja pojille sopivalta päätyy monesti kaappiin. Tietysti myös eettisyys, työntekijöiden olot ja painavammat syyt ovat plussaa, mutta myönnän, etten ole liiemmin perehtynyt kyseisiin seikkoihin, vaan tietoni perustuu ainoastaan kuulemiini asioihin ja siihen, mitä vaatteiden lapuissa lukee.

Moni mainitsee suosivansa merkkivaatteita laadun takia. Silti suosituimpien valmistajien joukkoon mahtuu niitä, joiden kuteet haalistuvat ekassa pesussa siinä missä H&M:n peruskollarit kestävät lapselta toiselle. Ja siitäkin huolimatta menekkiä riittää. Siispä päätin koota yhteen omat kokemukseni merkeistä ja "merkeistä" - hyvässä ja pahassa.

1. Mainio
Laadussa on ollut eroja mallistojen välillä. Tällä hetkellä molemmilla muksuilla on käytössä useita vuosia vanhoja, käytettynä ostettuja kuteita, jotka ovat todella hyvässä kunnossa, mutta reilu vuosi sitten uutena ostetut legginssit sekä samaisen erän naisten tunika ja paita, jotka löytyivät meikäläisen kaapista menettivät väriään ja pinta kärsi jo parissa pesussa. Pidän Mainiota kuitenkin luotettavana ja se onkin yksi lempparimerkeistä, vaikka uusi mallisto muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ei sytytä.

2. Mini Rodini
Rodinia meille on tullut uutena ja käytettynä. Yhtään uutta vaatetta en ole saanut pilalle tai haalistumaan sillä käyttömäärällä, jolla ne meillä ovat olleet. Jotkut käytettynä ostetut vaatteet ovat esimerkiksi tasaisesti tummuneet tai hiukan vaalenneet, mutta yleisilmeeltään kuitenkin siistejä. Paitsi että "pientä mopsihaitua" sisältäneet legginssit lähtivät samantien kiertoon kuntonsa takia... Pientä joo. Nettikirppiksillä pyörii kärsineempiä yksilöitä, mutten oikeasti tiedä kuinka kovalla käytöllä kuteet saa siihen kuntoon.

3. Vimma
Voi rakas Vimma... Meiltä on viime aikoina löytynyt suht paljon kyseistä merkkiä, erityisesti bodeja ahkerassa käytössä. Muutamissa neppareiden viereen on tullut ikäviä reikiä ja jotkut tummat trikoot haituuntuvat vähän turhan tehokkaasti. Erehdyinpä ostamaan itselleni käytetyt legginssit, joita ei todellakaan tullut pidettyä juurikin matskun pinnan epäsiisteyden takia. Vähän aikaa sitten esittelemäni lettibaggyt ovat onneksi kuosissa monista pesuista huolimatta ja pikkuveikan Lakritsa-body on lemppareita pienestä reiästä ja haituisuudesta huolimatta.

4. Papu
Papua meillä on ollut suht vähän, uusimpana sekä mun että isoveikan Särö-legginssit. Yhtään vaatetta ei olla saatu pilattua, haalistettua tai esim. rei'ille.

5. Kiddow
Kiddow'n legginssit=kestävyyden esikuva. Isomman leggarit on varmasti käytetyin vaate tässä talossa ja edelleen täysin kuosissa. Myös pienemmän bodyt ovat ahkerasti pestyjä, eivätkä ole menneet miksikään. Ainut miinus kyseisen merkin Coco-paidalle, jonka teksti haalistui useamman pesun jälkeen.

6. Gugguu
Surullisen kuuluisa Gugguu - kun epäonnistuminen on ominaisuus. Ei vaan, mulla ei ole kovin huonoa sanottavaa merkistä oman kokemuksen pohjalta. Petroolin värinen huppari haalistui hieman ekoissa pesuissa, mutta pysyi silti siistinä. Isoveikalta löytyy käytettynä ostettu musta jumppis, joka ei ollut tullessaankaan ihan täydessä kuosissa, mutta esim. aiemmin ollut musta vetskaritakki ja t-paita säilyttivät värinsä. Sen sijaan netistä on saanut lukea eri pituisiksi kutistuvista lahkeista, ekassa pesussa harmaantuneista väreistä ja muista sekä surullisen kuuluisasta asiakaspalvelusta.

7. Metsola
Ei negatiivista sanottavaa. Pikkuveikan pandabody ehdittiin pestä varmaan parikymmentä kertaa ja pystyin myymään sen eteenpäin todella hyväkuntoisena. Myöskin jumpsuitit ovat säilyttäneet kuosinsa oli kyseessä sitten trikoo tai muu materiaali.

8. Aarrekid
Aarrekidit ovat olleet meillä käytössä entisen naftin mitoituksensa takia vain aina lyhyen aikaa, mutta värit ja materiaali ovat säilyttäneet kuosinsa ihan täydellisesti.

9. H&M
Okei, henkkamaukkaa löytyy lähinnä mun kaapista muutamia poikien kollareita, pitkähihaista ja neulepaitaa lukuun ottamatta. Isoveikalla oli aikoinaan enemmänkin kyseisen mestan tarjontaa ja yhtään vaatetta en ole koskaan saanut pilalle, jokunen pieni reikä on saattanut tulla käytettynä ostettuihin bodeihin pidemmässä käytössä.

10. Lindex
Positiivisia kokemuksia on myös Lindexin lastenvaatteista. Legginsseihin tuli reikä 1,5 vuoden ahkeran käytön ja ties kuinka monen pesun jälkeen. Vaatteet ovat pitäneet värinsä ja laatunsa. Esikoisella on ollut monia kirppikeltä kotiutuneita kollareita, jotka ovat olleet hyvässä kunnossa vielä meillä pieneksi jäätyään

12. Kappahl
Kappiksen lastenvaatteista kokemusta on suht vähän. Batman-printtipaidan tummat osat nukkaantuivat ja haalistuivat suht nopeasti, samoin joku body isomman vauva-aikana. Esimerkiksi yökkärit taas ovat säilyttäneet kuntonsa ja niitä on meille kotiutunut myös kirppikseltä.

13. Cubuksen lastenvaatteet
Cubuksesta kokemukset ovat aika vähäiset. Esikoiselle tuli ostettua pari paitaa, jotka nyppyyntyivät ja haituuntuivat ekoissa pesuissa, kaverin pojan kollarista tuli käyttökelvoton heti. Tuosta on jo reilu vuosi aikaa ja toivon, että kehitystä on tapahtunut. Olisi mukava kyllä testata kyseisen kaupan vauvanvaatteet nyt kun on tarjonnan ulottuvissa.

14. Next
Ah Next, kauppa kotiinkuljetuksella. Molemmilla muksuilla on ehtinyt olla Nextiä jonkin verran - pienemmällä yökkäreitä ja henkselihousut, isommalla housuja, t-paitoja ja kollareita. Yhdet mustakuviolliset legginssit haituuntuivat ja haalistuivat, muuten lukuisista kuteista jokainen on pysynyt käytössä todella siistissä kunnossa.

15. Name It
Name Itin kuteita meillä on ollut kolmen vuoden aikana jonkin verran ja fiilis niistä on hyvä. Jokainen on säilyttänyt kuosinsa.

Muiden kokemuksia edellä mainituista tai muista merkeistä? Mikä kestää ja mikä kärsii? 

Kuvissa kirppislöytöjä viime perjantailta.

4.3.17

Kortiton äiti


Siinä missä toinen pakkaa lapsensa farmarin takapenkille pistää toinen vauvan koppaan ja isoveikan joko kävelemään, seisomalaudalle tai tuplien kyytiin. Tällä kertaa kyse on ajokortittomasta mutsista, kuten meikäläinen. Kun mietittiin esimerkiksi tuplien tarvetta, oli selvää ettei ilman pärjätä. Muutenkin vaunut näyttelevät meillä suurta osaa, vaikka hoidetaankin monet kauempaa tapahtuvat asioinnit monesti autolla koko perheen voimin. Pakostikin vastaan tulee tilanteita, joissa olen liikkeellä kaksin lasten kanssa ja vaikka isompi ihan reipas onkin on tuplien tuoma turva tarpeellinen - sieltä löytyy paikka, mikäli uni yllättää tai uhma iskee. Ja silloin kun määränpäässä on oltava tiettyyn kellonaikaan on paljon helpompi kaikkien kannalta laittaa pojat kyytiin ja pistää menoksi.

Kortittomuus ei muutenkaan ole aina herkkua. Erityisesti sään ollessa kehno sitä toivoisi vaan voivansa pakata muksut autoon ja lähteä liikkeelle. Jotkut tapahtumat ja paikat jäävät puhtaasti sen takia välistä, että julkisilla suhiminen ei vaan innosta. Toisaalta mä olen kotoisin paikkakunnalta, jossa julkinen liikenne on suht olematonta, joten voisin sanoa olevani vielä opetteluvaiheessa asian suhteen, vaikka Lahdessa bussit kulkivatkin ihan tehokkaasti.

Tähän asti apua on löytynyt mikäli tarvetta autokyydille on ollut miehen työaikana ja jatkossakin hädän tullen kyytejä on kyllä tarjolla kiitos meidän loistavan turvaverkon. Esimerkiksi anopin varastosta löytyy niin telakka turvakaukalolle kuin istuin isommalle, samoin omilta vanhemmiltani löytyy turvaistuin isoveikalle.

Tällä hetkellä mulla ei siis ole hirveää hinkua kortin hankintaan. Kustannukset, opettelun vaatima aika ja ylipäätään koko ajatus auton ratissa olemisesta Helsingin liikenteessä ei houkuta. Ei, vaikka moni asia varmasti helpottuisi ja uusia mahdollisuuksia avautuisi. Toisaalta taloudellisista syistä kahden auton pitäminen ei olisi meidän kohdalla järkevää, joten edelleen menemiseen vaikuttaisivat miehen työajat kuten tähänkin asti. Yksi perhevolkkari riittänee (ja syö riittävästi rahaa). Toistaiseksi mun menopeleihini kuuluvat siis pelkästään lastenrattaat.

Muita ajokortittomia useamman lapsen vanhempia? Tuleeko eteen usein tilanteita, joissa toivoisi kortin omistavansa?

Kuvissa näkyvät vaaleat Petite Chérie Heritage -yhditelmävaunut ja vaunuverho peräisin yhteistyöstä Jollyroomin kanssa. Jollyroomista löydät myös muita yhdistelmävaunuja (vaikkapa avuksi autottomaan elämään) ja samasta mestasta ostettiin myös meidän tuplat, joista kirjoittelen arvostelua ihan lähiaikoina! Heritagejen arvostelun löydät täältä.