18.2.17

Kotihoidossa kasvanut


Yhdeksän kuukauden ikäisenä hoitoon vai kotona esikouluun asti? Vai kenties jotain siltä väliltä? Meidän 3-vuotias on pientä, vähän päälle kuukauden kestoista pätkää lukuun ottamatta saanut olla kotona. Vai voiko puhua saamisesta? Nythän tämä on jäänyt paitsi varhaiskasvatuksesta, ei ole oppinut olemaan ryhmässä, eikä saanut isoa joukkoa kavereita. Aina satunnaisesti tunnen syyllisyyttä omista valinnoistani ja mietin mitä lapseltani on jäänyt kokematta. Olenko pystynyt tarjoamaan tälle kehityksen kannalta vaadittavia virikkeitä? Olenko opettanut hänelle asioita, joita päivähoito tarjoaisi? Erityisesti pikkuveikan viedessä aikaa ja resursseja mietin olisiko lapseni parempi osa-aikaisena esimerkiksi päiväkodissa kuin kotona meidän kanssamme.

Samaan aikaan kuulee ja lukee juttuja päiväkotien resurssipulasta. Yhdellä aikuisella on liian monta lasta kontollaan, varsinaiselle pedagogiselle varhaiskasvatukselle ei ole aikaa, tapaturmia sattuu kun kaikkea ei pysty kontrolloimaan ja niin edelleen. Kärjistetyissä lehtijutuissa hoitajat toteavat, etteivät ikimaailmassa haluaisi omien lapsiensa viettävän suurinta osaa päivästään ympäristössä, jossa he itse työskentelevät.

3-vuotisneuvolassa poikaa kehuttiin yhteistyökykyiseksi nuoreksi mieheksi, jolla juttu luisti ja joka osasi hienosti kaiken vaadittavan ollen ikäistensä tasolla. Tämä handlaa numerot, suuren osan kirjaimista, tuntee maiden lippuja ja joukon erilaisia kasveja ja ison määrän lauluja Cheekistä Pienen pieneen veturiin ja niin edelleen. Avoimissa kerhoissa tämä ottaa muut huomioon, ei vie leluja käsistä, malttaa esimerkiksi hartaus- tai yhteisleikkihetkissä seurata ja olla mukana sekä luottaa muihin aikuisiin, kuten kerho-ohjaajiin ja kasvavassa määrin hakeutuu leikkimään muiden lasten kanssa, vaikka onkin pienempänä ollut vierastavaa ja ujoa sorttia.

Toisaalta mulla ei ole vertailupohjaa millainen poika meillä olisi mikäli tämä olisi ollut jatkuvasti hoidossa esimerkiksi vuosikkaasta alkaen. Olisiko tämä jossain määrin taitavampi, sosiaalisempi tai kyvykkääämpi? Ehkä sitä on turha miettiä. Olen tehnyt päätöksen hoitaa lasta kotona olosuhteiden ja esimerkiksi taloudellisen tilanteen sen mahdollistaessa ja sillä mennään.

Helsinkiin muuton myötä tarkoitus on kuitenkin ottaa selvää esimerkiksi erilaisista kerhovaihtoehdoista, joissa poika pääsisi touhuamaan ilman äidin ja veljen läsnäoloa samanikäisten lasten kanssa mahdollisesti syksystä eteenpäin. Katsotaan. Edelleen aiotaan kuitenkin käydä kaikille avoimissa muodoissa, kuten uuden kodin lähellä olevassa MLL:n perhekahvilassa ja mahdollisesti seurakunnan järjestämissä viikottaisissa kokoontumisissa, joissa lapsia on vauvasta isompaan. Ja toivottavasti uusi asuinympäristö tarjoaisi meille leikkikavereita ja äitiseuraa vanhojen kuvioiden jäädessä taakse.

17.2.17

Mistä näitä vaatteita oikein tulee (eli 3-vuotiaan välikausikuteet)


Mitenhän tässä on päässyt käymään niin, että lapselta löytyy ties kuinka monta kevättakia, mutta äidiltä ei oikein ainuttakaan kunnollista? Esikoisen välikausivaatteet ovat hyvällä mallilla ja äiti odottaa innolla niitä lämpimämpiä kelejä - ja hyvään suuntaanhan tässä on jo viime aikoina menty. Jotenkin salakavalasti kaappi on täyttynyt pirteistä väreistä, enkä mä malta odottaa, että kuteet pääsevät käyttöön.

Ennestään löytyneet punaoranssi Pico ja hippotakki ovat saaneet seurakseen Mio Maon vk-haalarin, Rodinin pinguhousut ja mustan takin sekä villisbongauksena pitkäaikaisen ihastuksen, keltaraidallisen Pico-takin. Hipon kaveriksi kaapista löytyy myös Lindexin mustat välikausihousut, joiden tarkka olinpaikka ei tällä hetkellä ole meikäläisen tiedossa... (Kuten ei kovin monen muunkaan tavaran, sillä muuttopakkaaminen on viimein alkanut. Täältä tullaan Helsinki!)

Tarvitseeko muksu näin monta vaatekertaa? Kröhöm, tuskin. Mutta kun on edullisesti saanut niin pakkohan se on ollut materialismissaan ostaa. Onneksi näistä pääsee varmasti halutessaan eroon. Nyt uupuu enää kunnon vedenpitävät kengät kangastennareiden kaveriksi.

Esittelen myöhemmin välikausivaatteet myös pienemmän miehen osalta.

16.2.17

Kulkupelit kevääseen eli Petite Chérie Heritage 2017


Lastenvaunuhullu täällä hei. Kaikkea tämä toisen lapsen vauva-aika teettääkään pienen ihmisen päässä, en olisi nimittäin ikinä uskonut hurahtavani tällä tavoin vaunuihin. Kiitos Jollyroomin kanssa toteutuneiden yhteistyökuvioiden meille kotiutui aika ihanat kesäkiesit (joita käytetään kyllä nyt talvellakin!), nimittäin Petite Chérie Heritage 2017 -yhdistelmät värinä sand/silver. Mukana on myös samaisen merkin ihana vaunuverho.

Meidän pieleen menneiden vaunuhankintojen jälkeen olin aika skeptinen avatessani kiesien pakettia. Ulkomuodoltaan vaunut nimittäin muistuttivat paljon niitä, jotka vast ikään lähtivät meiltä uuteen kotiin. Kolme vee sen sijaan hyppi riemusta pahvilaatikon teippejä leikatessa ja oli ihan fiiliksissä päästessään kokoamaan uusia "omia" rattaitaan. Hmm. Ei siis liene ihme, että eka testiajelu tehtiinkin tuon isomman kanssa, kun tämä halusi nukkua päikkärit ulkosalla (hyvin harvinaista!). Eikä siinä mitään, vaunut toimivat hyvin ja kääntyvät ilmakumiset eturenkaat tuntuivat oikein mainioilta, vaikka kyydissä olikin tuo meidän pieni suuri isoveli, jolla pituutta on päälle metri ja painoakin riittävästi. Ja kyllä ne päiväunetkin maistuivat suojaisan kuomun alla.

Ensimmäisen ajelun perusteella tajusin, että pelkoni oli ollut turha. Vaunut ovat ihanan keveät (rattaina painoa 10,9kg, vaunuina 9,8kg), mutteivat missään tapauksessa epäluotettavan tai huteran tuntuiset. Lumesta ja epätasaisuudesta huolimatta kyyti kulkee takkuamatta - jopa meidän läheisellä metsäpolulla, josta oli pakko oikaista, jotta ehtisi juoda päiväkahvit ennen lasten heräämistä...

Vaikka isoveikka onkin aina kovasti innoissaan kaikesta uudesta, ovat vaunut tietysti pääasiassa pienempää varten, mutta ehdottomasti plussaa on se, että kopan saa helposti ja nopeasti vaihdettua ratasistuimeen tarpeen vaatiessa. Yhdistelmien vaunukoppa on tilava (samaa sarjaa kuin meidän City Crosseissa) ja tukeva. Meidän pikkuveli ei vaan oikein meinaa viihtyä kopassa mikäli uni ei maita, joten tuskin menee kauaakaan kun siirrytään ratasistuimeen. Periaatteessa istuin+lämpöpussi -yhdistelmä toimisi jo nyt, sillä selkänojan saa täyteen makuuasentoon ja pussi suojaisi pientä hyvin.

Työntömukavuuden lisäksi tärkeää on tietysti ulkonäkö. Saadessani mahdollisuuden valita vaunujen värin olin kahden vaiheilla - musta kun tuntuu monesti olevan se meidän perheen juttu. Tarjolla olisi ollut myös sininen versio. Tällä kertaa päätin kuitenkin repäistä ja valita jotain hempeämpää meidän jätkille, eikä kyllä kaduta. Vaalea beige on ihana kesää ajatellen, vaikka kieltämättä pieni pelko likaantumisesta varjostaa mieltä. Toisaalta käyttöönhän nämä on tehty ja ennestään meiltä löytyy niin ikään Jollyroomista hankittu Petite Chérien istuinpehmuste, joka asettuu rattaisiin kuin nakutettu ja suojaa enimmiltä tahroilta. Myös meidän vanha kirppikseltä löytynyt "jääkarhupussi" passaa hyvin kyytiin näille lopputalven kylmemmille keleille. Seisomalaudan kanssa näitä ei ole vielä ennätetty testaamaan ja voi olla, että se pysyykin kiinni vanhoissa vaunuissa kevään kurakelien ajan.

Niin kauan kuin vaunuilla ei tarvitse kulkea ihan umpimetsässä, toimivat Heritaget varmasti hyvin. Pienenä miinuksena täytyy sanoa "mallivika" eli kopan ja tavarakorin välinen tila, jonne en meinannut saada tungettua kauppakassia aamun ruokaostoksilla. Muuten kori on oikein kivan kokoinen.

Jollyroomin lastenvaunutarjontaan kannattaa tutustua muutenkin. Itse asiassa meikäläinen venailee tällä hetkellä meille uusia, tarpeisiin toimivampia tuplia, jotka laitoin tällä viikolla tilaukseen. Vanhat lähtivätkin tänään uuteen kotiin, joten mieli on vähän malttamaton. Voi siis olla, että ratasarvosteluja on tulossa vielä lisää.

Mitäs tykkäätte? 

*Yhteistyössä Jollyroom


15.2.17

Lettivihaajan mielenmuutos


Sitä tulee joka tuutista. Nimittäin Vimman lettikuosia. Eikä siinä mitään, onhan se kaunis kuvio. Meikäläisen oli vaan ehtinyt vallata ähky, vaikka olihan esikoisellakin lettilegginssit jokunen vuosi sitten. No, uutuusvärien tultua mieli muuttui ja vikkelään - mustaa ja kirkasta keltaista. Nyt näyttää hyvälle!

Ei ole vaikea arvata mitkä ovat niin äidin kuin isomman pojan tämänhetkiset lemppari housut. Tyyppi rakastaa keltaisia baggyjään toden teolla. Pikkuveikka saa vielä hetken odottaa ennen kuin 70cm pöksyt ovat sopivat, isoveikan kohdalla 100cm kokovalinta meni sen sijaan ihan nappiin. Ja koska äiti halusi makeaa mahan täydeltä oli keltaisten lisäksi tilattava vielä ne mustatkin. Niistä pienempikin pääsee nauttimaan jo aiemmin kiitos reilun 60cm koon.

Ostamisen lisäksi pääsen taas vaihteeksi myymään erityisesti nuorimmaisen kuteita, sillä esimerkiksi tuplakoot 56/62cm ovat nyt kovaa vauhtia kirppiskamaa...

14.2.17

Samistellaanko


Mä en koskaan pue lapsilleni keskenään samanlaisia vaatteita. Näin ajattelin ennen vauvan syntymää. Mitä järkeä iskeä 3-vuotias ja pikkuvauva samantyylisiin kuteisiin? Ihan idioottimaista. Ja vielä itsellekin samaa kuosia? Hei joku raja!

No, jotenkin jo raskausaikana aloin lipsua noista ajatuksista, ensin puoliksi vahingossa, sitten jossain määrin tarkoituksella. Kun kerran yksi ihminen oman makunsa perusteella pukee kolme tyyppiä (poikansa ja itsensä), on monesti kaikkien asut jossain määrin toisiaan muistuttavia ilman sen kummempaa suunnittelua ja ajatustyötä. Välillä on suorastaan pelottavaa, miten jokaisella on esimerkiksi musta yläosa ja vaaleasävyiset legginssit, vaikka omasta mielestäni olen vain nopeasti napannut kaapista jotain ylle...

Tiettyjen merkkien kohdalla kuosisamistelu vaatii kuitenkin vähän enemmän ajattelua ja panostusta. Vai pitäisikö sanoa epätoivoista metsästystä? Jo odotusaikana etsin muutamat setit Mini Rodinia paita tai housut isoveljelle, body tai pöksyt pikkuveljelle -periaatteella. Molemmilta löytyy myös mätsäävät Pico-setit - isoveljellä oranssinpunainen takki ja pikkuveikalla haalari, samoin keltaraidallisten versioiden kohdalla. Postista on lisäksi tulossa molemmille samanlaiset pipot ulkovaatteiden kaveriksi ja mummo ompeli vast' ikään molemmille mätsäävät housut Noshin keltaisesta mäyräkoirakankaasta. Pahinta lienee se, kun samisteltiin isoveikan kanssa Papun Särö-legginsseissä pikkuveikan kasteessa. Raja on siis ylitetty.

Jossain määrin nälkä on kasvanut syödessä. Silti suurimman osan päivistä pikkumiehet kulkevat omanlaisissaan asuissa, jotka kieltämättä ovat tyylillisesti monesti toisiaan kohtaavat samaan aikaan kun haamuäiti hortoilee iltapäivälläkin yöpuku päällään, ellei päivälle ole mitään sen kummempaa menoa. (Onneksi tulevat pari viikkoa ovat aika täynnä actionia.)

9.2.17

No tuleeko sieltä maitoa?


Tuleeko sieltä tissistä mitään kun se taas syö?

Pitäishän ton ikäsellä olla jo jotkut ruoka-ajat, eihän se voi koko ajan rinnalla olla. 

Tiiäthän sä, että nykyään aloitetaan kiinteät nelikuisena. Allergiaihmiset on sitä mieltä, että niin on hyvä. 

Joko se syö muutakin kun maitoa?

Miten niin et voi jättää hoitoon? Annat korviketta!

Kyllä sun kohta pitäisi yrittää pitkittää niitä syöttövälejä.

Ei siitä imetyksestä kannata stressata. Korvike on ihan hyvä. Pitäähän sun ajatella perhettäskin.

Taasko se haluaa tissille?

Kun esikoinen on kasvanut korvikkeella ja toista ruokitaan täysimetyksellä on hyvä tehdä pieni vertailu ihmisten suhtautumisesta. Siinä missä itse ihannoin imetystä niin esikoisen aikana kuin nytkin on porukan kommentointi tullut yllätyksenä. Imetystietämys on nollassa ja jatkuvasti joutuu perustelemaan toimiaan, kertomaan lapsentahtisuudesta ja tärkeimpänä hokemaan, että kyllä sieltä tisseistä maitoa riittää, kiitos kysymästä.

Pulloruokitun esikoisen kohdalla riitti, kun ilmoitti, että korvikkeella mennään. That's it. Kukaan ei kysellyt enempää. Viimeisten viikkojen aikana sen sijaan olen joutunut perustelemaan muun muassa sitä miksi lapseni on tissillä "jatkuvasti" (syynähän on tietenkin maidon loppuminen tai vähyys...) , miten en aio yrittää pitkittää ruokailuvälejä mihinkään ja kyllä, tarjoan rintaa aina kun vauva älähtää mikäli se kelpaa olipa syynä sitten nälkä, läheisyyden kaipuu tai mikä tahansa.

En yhtään ihmettele nykyisiä imetysprosentteja. Mikäli muidenkin lähipiireissä asustaa yhtä paljon ihmisiä, joiden imetystietämys on vanhentunutta ja retuperällä ei liene ollenkaan ihme, että moni alkaa epäilemään itseään ja kehonsa toimivuutta mikäli faktat eivät ole hallussa. Neljän tunnin syöttövälit, kiinteiden aloitukset jo parikuisena ja mitä kaikkea näitä olikaan ovat aika kaukana nykyisestä.

Pientä ihmetystä aiheuttaa myös neuvolassa kuultu "allergiaihmisten" antama ohje, jonka mukaan myös täysimetettyjen vauvojen kohdalla kiinteät tulisi aloittaa neljän kuukauden iässä. Edelleen THL:n sivuilla lukee, että täysimetys on suositeltavaa kuuteen kuukauteen saakka, mutta kiinteät voidaan aloittaa aikaisintaan nelikuisena lapsen valmiudet huomioiden ja näin aion toimia. Potut ja bataatit saavat odottaa.

Meikäläisestä on ehkä kehkeytynyt jopa pieni imetysfanaatikko, enkä pidä sitä mitenkään huonona. Olen varautunut kertomaan läheisille ihmettelijöille tiheän imun kausista, lapsentahtisuudesta, hulinoista ja rintaraivareista sekä hokemaan, ettei se maito mitenkään seinään lopu. Yhtä lailla tiedän jo etukäteen, että moni tulee pitämään mua hulluna, kun aion pyrkiä ruokkimaan lapseni pelkällä maidolla kuuteen kuukauteen asti - sehän on melkeinpä nälässä pitämistä.

Onneksi mä ainakin kuvittelen tietäväni mitä teen. Lapsikin oli kuukaudessa kasvanut 6cm ja 1,2 kg, joten tuskin ihan huonosti menee.

Livekirppislovea


Meikäläisen usko livekirpputoreihin on taas palautettu. Pitkästä aikaa kirppiskierros tuotti keskivertoa parempaa tulosta. Siis paljon parempaa. Mukaan lähti nimittäin...

Isoveikalle:
Mini Rodinin t-paita
KappAhlin uusi Batman-huppari
Brandin maastopipo
H&M:n Star Wars -tuulitakki
mustavalkoinen huivi

Pikkuveikalle:
Gugguun musta pipo
Popin raitapipo
Noshin lippapipo
Marakattimarssin punaiset legginssit
kahdet harmaat housut (62cm ja 74cm)
yökkäri
samanlainen huivi kuin isommalle

Ei valittamista. (Ja kiitos muuten Nellille maininnasta ja inspiraatiosta tähän postaukseen, haha!)

8.2.17

Ajetaan halki vuorien


Tästä hauskasta Minituden autoratamatosta tulee lasten suosikki! Matossa kiemurtelee autorata metsien, vuorien, lampien ja telttojen joukossa. Vain mielikuvitus on rajana, kun lapsi tekee autoreissuja matolla! Voiko olla ihanampaa lastenhuoneen sisustusyksityiskohtaa kuin mustavalkoinen matto, joka yhdistää sekä leikin että tyylin ja estetiikan?
 Näinpä. 

Ensimmäinen uusi juttu poikien uuteen huoneeseen on Jollyroomilta löytyvä ja saatu Minitude autoratamatto. Missä ne pikkuautot ajaisivat ilman tälläistä? Perinteisten rakennusten ja parkkipaikkojen sijaan maton ovatkin tosiaan vallanneet muun muassa puut, vuoret ja teltat, jotka miellyttävät ainakin äidin silmää astetta enemmän kuin kaivurit ja asvaltti. Myös mustavalkoisuus hivelee meikäläisen silmiä, vaikka kovasti taas uskottelen itselleni, että uuteen kämppään tulee väriä... Saas nähdä.

Uutta lastenhuonetta aletaankin rakentamaan vahvasti maton ympärille. Mieli tekisi repäistä ja pistää koko sisustus erilaiseksi, mutta täytynee toistaiseksi tyytyä kaivamaan jemmasta jotkut vanhoista verhoista kun niitä kerran siellä on. Tauon jälkeen ne tuntuvatkin melkein uusilta. Tosin jotain pientä kivaa lienee pakko hankkia, vaikka kalusteet pysyvät samana ja esimerkiksi Jollyroomin sisustusjuttujen seasta onkin tullut bongattua ainakin muutamat julisteet, jotka tulevat myös päätymään poikien sopen koristeeksi. Valikoimasta löytyy myös muita ihania mattoja, jotka tekisi mieli kotiuttaa muun muassa eteiseen.

Automatto on kirvoittanut jo monta hauskaa leikkiä, eikä sitä olisi saanut siirtää syrjään edes imuroinnin ajaksi mikäli tuo 3v olisi saanut päättää.

*Yhteistyössä Jollyroom, matto saatu

Nyt muutetaan


Apua. En olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut kirjoittavani tälläistä postausta, mutta nyt se on varmaa: Me muutetaan Helsinkiin. Ehdittiin käydä katsomassa neljää kämppää, joista viimeinen täytti kriteerit ilman ei-toivottuja yllätyksiä. Enää muutama viikko Lahtea ja sitten meidän kotiseuduksi vaihtuukin Luoteis-Helsinki.

Uusi asuntomme on maantasalla oleva pienkerrostalo kolmio omalla sisäänkäynnillä ja terassilla. Makuuhuoneet ovat nykyistä tilavampia ja vaikka neliöitä on kaksi vähemmän tuntuu koko kämppä isommalle, kun ei ole esimerkiksi käytävää, kahta vessaa tai saunaa viemässä tilaa. Asunto on peruskuntoinen, seinät valkoiset ja lattia laminaattia ja mukana remontoitu kylppäri lähes mustine laattoineen ja harmaine seinineen. Ja kaappitilaa on vaikka muille jakaa! Vuokranantajakin on oikein mukava tyyppi, jonka kanssa hommat varmasti luistavat mikäli epäkohtia ilmenee.

Meikäläisen pieni sisustaja odottaa jo tilaisuutta päästä laittamaan uutta kotia ja jonkinlaisia asuntopostauksia on varmasti luvassa bloginkin puolella kunhan muuttorumbasta selvitään. Yhdet verhot tuli jo kotiutettua kirppiskierrokselta ja iltasella on tullut selailtua sisustusaiheisia blogeja.

Alue on kuuleman mukaan rauhallinen ja kiitos netin sekä somen on tullut vakoiltua kaikki mahdolliset aktiviteetit sun muut avoimista kerhoista ja muista lähtien. Peruspalvelut sekä vähän enemmänkin löytyvät läheltä, tärkeimpänä ehkä ruokakauppa tien toisella puolella (sähkärimies bongasi ilokseen myös sähkötukun ihan naapurista, oi jee).

Vaikka muuttoa on suunniteltu jossain määrin päälle vuosi, ei pää meinaa tajuta, että nyt se oikeasti tapahtuu. Nykyisessä asunnossa on eletty melkein 2,5 vuotta ja yhtenä päivänä saunassa istuessa iski pieni haikeus, sillä lapsuudenkotini jälkeen tämä on ensimmäinen kämppä, jota on voinut oikeasti pitää kunnon kotina ja jossa olen viihtynyt todenteolla kaikin puolin. Miehen työtä lukuun ottamatta täällä on ollut juuri sitä, mitä ollaan tarvittu.

Elämä vie kuitenkin eteenpäin. Ja hyvä niin. Hiljalleen laitetaan kamat laatikoihin ja rahdataan itsemme kohti pääkaupunkiseutua.

(Kuva vuoden vanha.)

4.2.17

Rankkaa


On rankkaa olla isoveli. Heräilet yöllä vauvan ääniin. Kun haluaisit äidin syliin, se onkin varattu. Äitiä väsyttää, se ei jaksa leikkiä legoilla. Kirjat pitää keskeyttää, kun vauva alkaa rääkyä. Haluaisit koko ajan silittää pikkuveljeä, mutta äiti yrittää sanoa ei, kun taistelun jälkeen pieni vihdoin nukkuu. Joudut monesti odottamaan, kun haluat esimerkiksi vettä, eikä kaikki tapahdukaan enää heti. Onneksi osaat nykyään paljon itse - myös sen veden oton.

On rankkaa olla pikkuveli. Juuri kun nukahdat, hakee joku huuliharpun, leikkikitaran tai minkä tahansa meluisan vempeleen tai sinut lasketaan lämpimästä sylistä esimerkiksi sitteriin, jotta isovelikin saa ruokaa. Siinä makoillessasi joudut suorastaan myrskyn silmään veljen kiikuttaessa ees taas. Ensimmäinen sanasi ja lauseesi tulee luultavasti olemaan "Älä!" tai "Ei saa!", joita kuuntelet päivittäin äitisi komentaessa uhmaikäistä veljeäsi. Joudut monesti odottamaan, eikä jokaiseen pieneen rääkäisyyn vastata salamana. Leluja sen sijaan saat aina lähellesi, monesti ihan iholle asti pyytämättä. Samoin silityksiä, outoja pusuja ja veljen naama on naamasi edessä aina ohi mennessään.

Rakastaahan veljesi sinua ihan silmittömästi ja sinä varmasti häntä - kaikesta huolimatta.