20.6.17

Tula - Arjen pelastaja (ja muita uutisia)


Kuka muistaa meidän keväisen visiitin Ipanaiselle? Haettiin tuolloin meille vauvakokoinen Tula astetta vaativamman pikkuveikan kantovälineeksi. Lupailin palata asiaan kokemusten merkeissä ja tässä niitä vihdoin tulee!

No, ilman Tulaa ei olisi pärjätty. Oikeesti. Ensimmäiset kaksi viikkoa kantoreppu lojui pinnasängyssä  (joka ei ole liiemmin käytössä, heh) ja käytin päivistäni vähintään puolet kitisevän vauvan sylittelyyn, mutta rohkaistuttuani kokeilemaan reppua kunnolla on kapine ollut päivittäisessä käytössä ja niin vauvan kuin äidinkin mieleen. Tula mahdollisti sen, ettei Lapsimessuille tarvinnut ottaa rattaita ja paristi pyörähdettyämme Helsingin keskustassa on matkassa ollut vain kantoreppu, josta nyt jo seitsenkuinen minityyppi tykkää ihmetellä maailmaa. Ennen kaikkea Tula on pelastanut arkiset hommat. Kiitos kantorepun pystyy siivoamaan ja laittamaan ruokaa, vaikka vauva ei viihtyisikään lattialla sillä aikaa. Myös vaikeat nukutukset ovat hoituneet kätevästi vain laittamalla tyyppi kyytiin ja kävelemällä ympäriinsä (tai vielä haastavammat tanssimalla ja laulamalla samalla...).

Tulan istuvuus niin vauvalle kuin kantajalle on erinomainen - sen huomannee siitä, että poika nauttii kyydissä olosta ja äidin hartiat ja alaselkä eivät ole moksiskaan, vaikka takana olisi ollut kaksi pitkää messupäivää tai ravailua ympäri keskustaa. Vaikka meillä ennen ollut Manduca on yhtä lailla ergonominen kantoväline, olen iloinen että tehtiin vaihto, sillä Tula istuu meikäläisen kapeille hartioille paljon paremmin ja kantomukavuus on huomattavasti korkeampi.

Voisin suositella Tulaa kaikille - etenkin niille, joiden vauvat eivät ole ihan niitä jatkuvasti leppoisasti möllötteleviä minityyppejä, vaikka vahvasti siihen suuntaan meilläkin on menty pikkuveikan kasvun myötä.

*yhteistyössä Ipanainen

Samalla mulla on muitakin uutisia. Tämä tulee olemaan blogini viimeinen postaus. Huh. Kuvaamista ja kirjoittamista en tule lopettamaan, mutta se missä muodossa ja milloin homma jatkuu on kysymysmerkki. Tällä hetkellä tuntuu, että arki vie kaikki mehut, eikä tämä blogi aiheineen tunnu enää inspiroivalta. Blogi tulee olemaan esillä jonkin aikaa, mutta katoaa sitten yksityiseksi luettavakseni ja muistoksi. Kiitos kaikille lukijoilleni sekä yhteistyökumppaneille ja toivottavasti seuraatte meidän matkaa esimerkiksi Instagramin kautta (@2rumaajaparikaunista). Tällä viikolla päivittelen myös Lumoblogien instaa, joten tsekatkaahan sekin! Kiitos.

5.5.17

Ihonhoitorutiineista (sis. alekoodin)


Tai oikeammin niiden puutteesta. (Ja älkää pelästykö meikäläisen aamunaamaa, haha.) Mä en ole koskaan liiemmin jaksanut puunata ja rasvata kasvoja tai panostanut ihonhoitoon minkä näkee jossain määrin kasvoista. Lapsiarjen keskellä panostus rajoittuu lähinnä meikkien poistoon ja satunnaiseen kosteuttamiseen silloin kuin ehtii ja muistaa. Imetys on ilmeisesti pitänyt hormonit aisoissa ja ihon suht hyvässä kuosissa jos vertaa aiempaan, mutta viikot, jolloin tuli testattua minipillerien toimivuutta vaikuttivat myös kasvojen kuntoon rajusti, eikä mitenkään hyvällä tavalla! Naamahan kukki kuin rypsipelto konsanaan. Onneksi palautuminen tapahtui aikas äkkiä ja pääsääntöisesti olen taas saanut tuijotella peilistä suht hyväkuntoista ihoa satunnaisia näppyjä lukuunottamatta. 

Sain vähän aikaa sitten tilaisuuden päästä testaamaan MayBeautyn The Incredible Face Geliä. Mä olin ja olen uusia tuotteita kohtaan semi skeptinen ja muutenkin aine kuin aine -tyyppiä sen sijaan että kylppärini hyllyt notkuisivat erilaisia purkkeja, jotka lupaavat vaikka ties mitä. Uusien, juuri itselle sopivien tuotteiden etsiminen on monesti hankalaa ja aikaa vievää, joten olin iloinen saadessani uuden tuotteen kotiovelle toimitettuna. 

Kasvogeelin käyttö on ihanan simppeliä - levitä, hiero hyvin, huuhtele ja that's it. Ihohuokosten pitäisi olla puhtaammat, kuolleiden ihosolujen pitäisi lähteä kuten myös talin ja rasvan ja ihon pitäisi olla kaikin puolin puhdas ja pehmeä. Kuulostaa aika hyvälle. Käyttökertojen perusteella lupaukset pitivätkin paikkaansa. Meikäläisen sekaihon rasvaiset ongelmakohdat, kuten nenä tuntui puhtaalta ja rasvattomalta, mutta kuivatkaan kohdat, kuten otsa tai silmien alue eivät vaikuttaneet kiristäviltä tai epämukavilta, kuten monien tuotteiden kanssa tuppaa käymään. Kasvoista tuli pehmeät ja tasaiset.

Ihoni varsinaisiin ongelmakohtiin, nimittäin leuan satunnaisiin näppyihin, tuotteella ei kuitenkaan ollut vaikutusta, vaan niitä tuli ja meni kuten ennenkin. Kokonaisuudessaan kasvot kuitenkin vaikuttivat eläväisemmiltä ja parempi kuntoisilta kuin tuotteella, jota yleensä käytän, joten oli kaikin puolin mukavaa päästä testaamaan välillä jotakin uutta. Kieltämättä tuotteen käyttö sai mut harkitsemaan myös muiden kasvotuotteiden vaihtoa vieläkin paremman ihon toivossa.

Vielä kun joku ihmeseerumi kadottaisi meikäläisen silmäpussit taivaan tuuliin... Anyway, nyt teilläkin on mahdollisuus päästä testaamaan The Incredible Face Geliä -30% alella koodilla hannagel! Klikkaa vain itsesi Maybeautyn verkkokauppaan.

Paljon muut pienten lasten äidit jaksavat panostaa ihonhoitoon? Millaisia tuotteita käytätte?

*Yhteistyö, tuote saatu

1.5.17

Lintsivappu


Siinä missä eilen ei huvittanut liiemmin liikkua kotoa pois vesi- ja räntäsateiden takia päästiin tänään nauttimaan kunnon vappusäästä. Isoveikka vietti pari edellistä päivää isovanhemmillaan - toisen papalla ja toisen mummilla, joten akkuja on latailtu sen verran mitä pienempi veljeksistä on antanut. Mies ehdottikin yllättäen tämän päivän ohjelmaksi joko Korkeasaarta tai Linnanmäkeä, josta meidän käyntikohteeksi valikoitui Lintsi.

Kolmeveelle huvipuistokäynti olikin ensimmäinen laatuaan. Alueen portilla jokainen sisääntulija pääsi turvatarkastukseen mikä nostatti vähän niskavilloja pystyyn, mutta mikä lienee tässä maailmantilassa ihan fiksua. Meillä kasseja vaan oli keskivertoa enemmän kiitos hoitolaukun, eväskassin ja pussin, jossa oli yksinomaan Tula... No, sisään kuitenkin päästiin, vaikka jono varmasti kasvoi hiukan meidän takana.

Tammikuun neuvolassa pikkujätkän pituus oli jo lähemmäs 103cm ja lisää on varmasti tullut mikä mahdollisti pääsyn vaikka mihin laitteisiin eli rannekekin piti hankkia, vaikka Linnanmäeltä löytyykin ilmaisia härveleitä juurikin perheen pienimmille. Meidän tyypin lempparit eivät kuitenkaan lukeutuneet näihin. Arvottiin myös miehen kanssa kumpi meistä menee pojan mukaan hyörimään ja päädyttiin siihen, että Pitkäletti pääsee osaksi hauskuutta - mulla tulee huono olo jo keinussa, eikä isoveljen tarvitsisi tällöin odottaa mikäli vauvalle iskee nälkä. Valinta osui muutenkin nappiin, sillä meikäläinen sai myös kunnon naurut, kun näki meidän suht pitkän iskän tunkeutuvan esimerkiksi pienen helikopterin kyytiin. Moniin laitteisiin poika tosin meni yksinään.

Käynti oli ikään kuin testikerta kannattaako 3-vuotiaan kanssa lähteä huvipuiston hauskuutuksiin. Toki kannattaa, mutta uskallan väittää, että meidän pikkumies saa lähes yhtä paljon huvia esimerkiksi sisäleikkipuistossa, jossa käynti maksaa aika paljon vähemmän. Lintsilläkin suosikeiksi valikoitui oikeastaan vain muutama laite, joissa poika olisi voinut pyöriä koko päivän (kaikki mihin liittyi autot oli jostain syystä tosi jees...). Osa sopivista jäikin tämän takia vielä testaamatta, sillä kahden jälkeen, päälle kolmen tunnin touhuamisen jälkeen oli aivan pakko lähteä kotiin, sillä hauskuudesta huolimatta homma vaihtui kyyneliin päikkärien tarpeen takia. Jätkä sammuikin smoothie suussa heti autoon päästyään. Pikkuveikkakin nukkui huvipuistohälinän keskellä rattaissa ennätysunet ja kotiparkkikseltä eteenpäin kieseissä lepäsikin isompi jatkaen torkkujaan vielä kotona. Seuraavalla kerralla täytyy sumplia ajoituksen kanssa, joskin juuri porttien auettua alueella oli vielä ihanan väljää iltapäivään verrattuna.

Seuraavaksi huvipuistokohteeksi meillä valikoituu varmasti Tykkimäki meikäläisen lapsuuden kotiseuduilla (siellä onkin tullut pyörittyä pentuna) ja silloin onkin sitten mun vuoro ottaa ranneke ja päästä nostalgioimaan tuttuihin ja uusiin laitteisiin toivottavasti oksentamatta... Tykkärissä onkin hieman mukavampi liikkua rattaidenkin kanssa. Uskon kuitenkin, ettei tämä jäänyt meidän ainoaksi Lintsi-päiväksi, vaikka iskä julistikin uhmiksen kanssa hyörittyään, että tämä oli eka ja vika kerta. Lohdutin kuitenkin toteamalla, ettei meidän lapsi ollut ainoa, jonka suusta kuului välillä parkua ja "MÄ HALUAN TONNE!" -huutoa...

Minkä ikäisenä teidän lapset ovat päässeet ekaa kertaa kunnolla huvipuistoon hyörimään ja mikä on ollut käyntikohde? 

25.4.17

Hyvien vauvanvaatteiden salat (yhteistyössä Jollyroom)


Millaisia ovat hyvät vauvanvaatteet? Entä paljonko kuteita tarvitsee per koko? On ilta ja lapsen päällä on neljäs vaatekerta, joka tähän kellonaikaan on onneksi yökkäri. Tänään on puklut lennelleet, toisinaan taas pystyy illalla viikkaamaan päivän kuteet vielä siististi takaisin kaappiin. Odotusaikana tuli pohdittua paljon vaatteiden määrää. Kuinka monella minkäkin koon housulla ja bodylla pärjää ilman jatkuvaa pesukoneen pyöritystä tai tilanteita, joissa kaapissa ei olekaan ainuttakaan puhdasta vaatekertaa? Okei, riippuu täysin päivästä, lapsesta kuin myös äidistä tai isästä kuinka pienet epäkohdat ajavat vaatteiden vaihtoon. Meillä monesti esimerkiksi bodyt ovat joko puhtaita tai sitten kerran syödyn maidon palauduttua oikeasti siinä kunnossa, että vaihtoon menee ja heti. Hyi.

62-koon jäätyä pieneksi oli meillä hetken aikaa pulaa erityisesti yläosista. Jep, voitteko uskoa! Housuja sen sijaan oli jemmassa varmaan paritkymmenet... Ei siitä sen enempää. Kuteita tuntui olevan vaikka millä mitalla, mutta siinä kohtaa kun pienet lähtivät kirppiskuormaan ja monet jemmakaapin bodeista olivat vielä ihan valtavia täytyi investoida uusiin. Tulipahan todettua, että kuusi kappaletta oli ainakin meille liian vähän, vaikka pesukone pyöriikin ahkerasti. Juuri tuolle ajalle nimittäin sattui niitä päiviä, kun vaatteita sai olla vaihtamassa tiuhaan. Väittäisin, että meiltä löytyy tällä hetkellä uusien postipakettien kotiuduttua päälle kolminkertainen määrä tuohon aiempaan verrattuna... ja nyt voi rehellisyyden nimessä todeta, että vähemmälläkin pärjäisi. Paljon vähemmällä. Toisaalta käytössä on jo kahta kokoa (68cm ja 74cm), joten osa tulee palvelemaan vielä pitkään.

Vaikka eletään jo toista vauva-aikaa, olen mä tälläkin kerralla erehtynyt tekemään hutiostoksia vaatteiden suhteen. Niin ihania kuin jotkut kuteet ovatkin, on käytännöllisyys ja mukavuus avainasemassa etenkin pientä vauvaa, alle puolivuotiasta puettaessa, joka pääsääntöisesti köllii joko selällään tai mahallaan. Ne muutamat paidat, joita meiltä on löytynyt ihan pienessä koossa ovat suosiolla saaneet lähteä eteenpäin, samoin turhan monimutkaiset jumpsuitit ja henkselihousut, joissa vaipanvaihto ei ole onnistunut ilman koko vaatteen poisottoa. Tällä hetkellä kaapista löytyy muun muassa Kiddow'n henkseleillä varustetut housut, jotka ovat toistaiseksi jääneet hakasten sekä juurikin haarojen napittomuuden takia vielä käyttämättä. Kotona suositaankin päivittäin body + housut -yhdistelmää, jumpsuit taas eksyy ylle kun mennään paikkaan, jossa ulkovaatteet on riisuttava, mutta muuten saattaa olla viileämpää kuin normi asunnossa. Keväällä kokopuvut ovat varmasti enemmän suosiossa. Koen, että turhat vetskarit ja etenkin isot napit ovat vielä vain tiellä painamassa, oli vaate sitten kuinka söpö tahansa.

Myös vauvanvaatteiden materiaali ratkaisee paljon. Juurikin pehmeys on tärkeää, mutta myös kestävyys - esimerkiksi bodien tulee selviytyä pyykkirumbasta ja pitää kuosinsa. Vaatteiden käyttöikä yhdellä lapsella on monesti lyhyt kasvun takia, joten olen syvästi pettynyt mikäli ne ehtivät mennä huonoksi muutamassa kuukaudessa. Tätä tosin on vaikea ennakoida ostohetkellä ja pettymyksiä sattuu silloin tällöin laadukkaampienkin merkkien kohdalla. Farkkua tai kankeita, joustamattomia kankaita pienimmän kaapista ei löydy ollenkaan.

Saatiin Jollyroomilta käyttöön ihania Tiny Treasuren uutuuksia juurikin meidän väreissä (tai värittömyydessä, miten sen nyt ottaa). Jollyroomin lastenvaatetarjontaa on tullut selailtua aiemminkin ja esikoiselta löytyykin kaapista juuri samaisen merkin huppareita ja t-paita. Meidän nuorimmaisella on kuvissa yllään vaatteita Tiny Treasure Diamond -lahjapakkauksesta sekä keveät mustat housut ja valkoinen body koossa 68, jotka istuvat pikkutyypille täydellisesti. Jätkän mittoja en osaa sanoa, sillä neuvola on ylihuomenna, mutta epäilisin pituuden lähentelevän 65 senttiä ja painoa on varmasti päälle 7 kiloa, joten vaatteet vastannevat täydellisesti kokoaan. Nämä ovat juuri niitä "oikeaoppisia" vauvanvaatteita - pehmeitä, mukavia ja toimivia arjen keskellä. Otetaan näistä vaaleista väreistä nyt vielä kaikki irti ennen todellista sosesotkua!

Millaisia vaatteita te suositte arjessa alle vuosikkailla?

*yhteistyössä Jollyroom 

24.4.17

Vie mut kotiin


Äiti, mä tahon sinne vanhaan kotiin! Se vanha koti on nyt ihan tyhjä. Mennäänkö sinne? Tiedättekö miten riipaisevalta tuntuu kuulla tuollaisia lauseita kolmeveen suusta. Kun yrittää kysyä miksi tämä haluaa takaisin edelliseen asuntoon, ei mitään selvää vastausta saa - tyyppi haluaa vaan sinne leikkimään. Pienen koti-ikävä on onneksi jo puheiden perusteella lähes helpottanut ja viihtyvyys Helsingissä kasvanut. Itse en osannut edes ennakoida mahdollista kaipuuta vanhaan kämppään, mutta onhan se aika ilmeistä, kun se on ollut ainut koti niin kauan kuin toinen muistaa.

Silti voisin sanoa meidän kotiutuneen Lahdesta Helsinkiin aika mallikkaasti tämän muutaman kuukauden aikana. Ekoina viikkoina elämä oli jotenkin sekavaa. Lähikaupassa ei tiennyt ollenkaan missä mikin on, eka neuvolakäynti oli jokseenkin kulttuurishokki (missä ovat muun muassa potta ja lelut?!) ja leikkipuistotkin piti googlettaa. Nyt kaikki peruspalvelut on sentään löydetty ja vähän muutakin. On käyty Huimalassa meidän lähikauppakeskuksessa, testattu monet kahvilat ja ravintolat ja mäkin alan hahmottaa missä asun. Pakko sanoa, että noin niin kuin palveluiden ja tapahtumien kannalta tämä Helsingissä elo on aika plussaa. Lapsimessuillekin hurautti päälle kymmenessä minuutissa kun ennen on reissattu tunteja ja tekemistä olisi muutenkin joka viikonlopulle.

Myös lähipiirin, niin kavereiden kuin esimerkiksi miehen vanhempien, sijoittuminen kivenheiton päähän on ollut iso apu. Esikoinen tykkää touhuta erityisesti mummilassa ja olisi siellä vaikka kuinka paljon. Mä myönnän olevani joinain päivinä vähän väsynyt (lue: ihan loppu kun edellinen täysi yö on nukuttu ennen raskautta), joten on mahtavaa, että poika pääsee leikkimään ja saamaan hetkeksi jonkun täyden huomion. Pikkumiehen ja mun symbioosi taas on edelleen suht tiukka, sillä ainut ravinnonlähde on rinta.

Ainut miinus tässä muuton jälkeisessä elämässä on se, etten ole vieläkään saanut raahattua itseäni ja poikia mihinkään arkiaktiviteetteihin, kuten avoimeen kerhoon, leikkipuistotoimintaan tai esimerkiksi perhekahvilaan. Siinä missä koko perheen kesken puuhastellaan jatkuvasti jotain, kulkee meidän arkipäivät iskän ollessa töissä samalla kaavalla - leivotaan, siivotaan (kröhöm, hyvin vähän), tehdään ruokaa ja leikitään sisällä sekä ulkona. Siinä se. Jostain syystä kynnys tutustua lähiseudun ohjattuun toimintaan ja sitä kautta uusiin ihmisiin on valitettavasti tuntunut liian korkealta. Tiedä sitten onko syynä enemmän klo 4 tapahtuvat herätykset (kill me) vai meikäläisen ujo luonne. Mieli toisaalta halajaisi saada uutta rytmiä ja menoa enemmän myös arkipäiviin, mutta jokin tuntuu pidättelevän, vaikka Lahdessa perhekerho oli todellinen piristysruiske niin isoveikalle kuin itsellekin.

Vaikka uusi koti onkin täällä pääkaupunkiseudun syövereissä, on meidän asunnon sijainti pienemmältä paikkakunnalta kotoisin olevalle aika passeli. Vilkkaudesta ja ihmismäärästä huolimatta meidän ikkunasta näkyy (hiekkaisen kävelytien ohella) valkovuokkoja ja puita. Ihan kodin vierestä lähtee myös metsäinen lenkkipolku. Vaikka ollaan kaikin puolin viihdytty, ei tämä alue kuitenkaan tule olemaan se, josta aletaan jokusen vuoden päästä katselemaan omistusasuntoja muun muassa tarhapaikkojen vähyyden sekä huonokuntoisen koulun takia. Nyt meillä on kuitenkin aika jees olla täällä, kunhan meikäläinenkin vielä rohkaistuu ja saadaan isommalle uusia leikkikavereita.

22.4.17

Messuostoksia


Heippa pitkästä aikaa. Meidän lauantai meni missäs muualla kuin Lapsimessuilla. Tai oikeammin vain aamupäivä, sillä messuvierailut jakaantuvat meillä kahdelle päivälle ja tänään vuorossa oli shoppailuosuus äitini ja nuorimmaisen kera. Huomenna taas suunnataan miehen ja molempien lasten voimin katsomaan esityksiä ja annetaan kolmeveen kertoa minne mennä. Uskon, että muun muassa palo- ja poliisiauto ja legopiste ovat suosiossa ja eiköhän me pyörähdetä vilkaisemassa myös Eläinystävien puoli.

Tämän päivän kiertelyn perusteella hukkaan ei mennyt muuta kuin rahat. Järkikin säilyi päässä ihmisvilinässä kun jätettiin suosiolla rattaat kotiin ja käytössä oli pelkkä Tula (josta on muuten tulossa käyttökokemuksia ja -fiiliksiä ihan lähiaikoina!). Lähdettiin paikalle ostoaikeissa ilman sen kummempaa hankintalistaa katsomaan mitä tarjolla olisi, sillä mitäänhän meidän pieniltä ei puutu. Kiinnostavimpina kohteina pidin etukäteen Kiddow'n pistettä uuden maastobomber-takin takia, mutta mieli muuttui loppujen lopuksi. Gugguun päätin jo ennakkoon kiertää kaukaa, ikisuosikki Mainio taas oli pakko koluta kunnolla vanhojen mallistojen takia. Eteen sattui myös mulle ihan vieraita nimiä, kuten Omin, Mamago ja Napikas, josta vikalta oli pakko ostaa isoveikalle Paapiin trikoosta tehty huppari. Ja tarttui matkaan muutakin, kuten kuvista näkyy...

Huomenna pysyn visusti kaukana vaatemestoista ja keskityn bongailemaan Miinoja  ja Manuja sekä kuuntelemaan esimerkiksi kirkkomuskarin anteja.

12.4.17

Paljon käytetty lastenvaate saa maksaa?


Käytiin viime viikonloppuna erään MLL:n paikallisjaoston kirppiksellä. Kirosin juuri ennen lähtöä tajutessani, ettei mulla ollut käteistä kuin vitosen seteli ja pojan kolikkopurkista lainaamani parieuroset. Miehen lompakosta löytyi vielä kymppi, mutta sekin jäi kaikeksi onneksi tämän taskuun meikäläisen suunnatessa sisään isomman pojan kanssa ja iskän jäädessä nukuttamaan pienempää pihalle.

Meille kotiutuu jatkuvasti käytettyjä kuteita. Enimmäkseen ne ovat peräisin Fb-kirpputoreilta, joissa hinnat postikulujen takia monesti nousevat livekirppiksiä korkeammaksi - ja jostain syystä muutenkin. Lisäksi itsekin suosin monesti tiettyjä merkkejä, jotka kustantavat tietysti enemmän kuin toiset.

Silti multa meinasi tippua alahuuli lattiaan kirppistapahtumassa hintoja kysellessäni. Reiman paristi käytetty haalari 10 euroa. Marimekon uudenveroinen yökkäri 1,50e. Newbien neuletakki pari euroa. Uudet pehmeät tennarit niin ikään pari euroa. Harmaa bomber euron... Ja niin edelleen. Vitonen ja kasa kolikoita riittivätkin enemmän kuin hyvin ja pikkuveikka sai monia juttuja, jotka olivat ostoslistalla.

Vaikka mitään varsinaisia "herkkuja" kyseisestä tapahtumasta ei tarttunut matkaan (okei, haalari ensi talveksi oli aika lähellä), oli hintataso ja meininki näin ostajan kannalta todella positiivinen yllätys. Myyjät olivat oikeasti paikalla päästäkseen vaatteista eroon, eivät tienatakseen maltaita.

Mitä käytetty lastenvaate sitten saa maksaa? Se riippuu täysin kuteesta. Mikäli eteen sattuu jotain tosi kivaa, voi vaatteesta pulittaa hieman enemmänkin kuin ehkä olisi järkevää mikäli se on vain pakko saada. Uuden hintaa en ala toisten pitämistä maksamaan (kröhöm, paitsi että piti nopeasti kelata onkohan näin joskus käynyt...). Kaikkein järjettömin tekemäni ostos lienee Mini Rodinin camo-kuosinen Pico-takki esikoiselle - hinta oli semi kova, vaikka nappi puuttui ja kulumaakin löytyi (mulla tosin löytyi varanappi jemmasta, mutta arvatkaapa onko sitä edelleenkään vaihdettu). Epävarmojen hankintojen kohdalla turvaudun monesti ajatukseen, että voin ostaa tämän, sillä tulen varmasti saamaan omani pois.

Kaikesta huolimatta erityisesti käyttövaatteita, kuten yökkäreitä tai perus t-paitoja on kiva löytää super edullisesti, sillä niiden hankinta on väistämätöntä, muttei välttämättä kovinkaan hauskaa - jääpähän rahaa mukavempiin ostoksiin.

Ostatteko paljon käytettyä? Paljon käytetty lastenvaate saa teidän mielestänne maksaa ja mitkä ovat kriteerit hankinnalle? 

10.4.17

Nauti nainen!


Kävin eilen illalla postittamassa paketteja meidän lähi Ärrällä pikkuveikan koisiessa vaunuissa. Kassajonossa eteeni sattui symppis rento, ilmeisen hyvällä tuulella kaljanhakureissulla ollut vanhempi mies, joka jonotustilanteessa päätyi höpöttelemään ja ihastelemaan simahtamaisillaan olevaa vauvaa. Äijän viesti mulle oli selvä: Muista nauttia! Lapset ovat pieniä vain hetken. Muista, nauti! Tämä ehti myös kertoa mulle omista lapsistaan, joista toinen asuu ulkomailla ja toinen toisella puolen Suomea.

Vauva-aika tuntuu välillä turhauttavalta ja raskaaltakin. Kuopus herättää toisinaan puoli viisi, roikkuu yön tississä, kitisee jatkuvasti ellei paikalla ole viihdyttäjää ja ehtii hermostua täysin, kun äiti yrittää täyttää myös isomman tarpeita. Isoveikka taas turhautuu, hakee välillä huomiota keinoin, jotka saavat veren kiehumaan, eikä etenkään väsyneenä meinaa totella millään. Uutena "hienoutena" pikkuveli on keksinyt kirkumisen saadakseen oman viestinsä perille ja musta tuntuu välillä, että pää meinaa hajota, kun hetkeäkään ei ole hiljaista. (Lisäksi en aina erota kumpi lapsista korottaa ääntään ja monesti isompi on saanut kuulla toruja turhaan... Hups ja sori.) Päivät kuluvat nopeasti lasten ehdoilla.

Mutta silti tästä kaikesta yrittää ottaa mahdollisimman paljon irti - vaikka väsyttäisi, kyynel olisi herkässä ja tuntuisi, että seinät kaatuvat päälle. Lapsista nimittäin huomaa ajankulun turhankin hyvin. Vastasyntynyt oli vastasyntynyt vain hetken ja esikoinen yllättää nykyään päivittäin taidoillaan. Kohta sitä löytää itsensä muistelemassa kassajonossa kuinka omat muksut olivat pieniä ja sillä hetkellä ties missä kaukana.

Joten minäpä yritän nauttia, kerätä muistoihini jokaisen pienen naurahduksen tai puklun hajun. Hyvässä ja pahassa.

28.3.17

Pikkuveljen välikausi


Kevättä vihdoin ilmassa! Lumet on jo aika lailla lähteneet, joskin vielä esikoinen pääsee kipuamaan pihan suht miniksi muuttuneelle lumikasalle. Aiemmin tuli esiteltyä jo isoveikan välikausikuteet (joista tosin osa on jo myyty ja tilalle hankittu puoliksi vahingossa muuta), joten tällä kertaa onkin vuorossa pienemmän vaatekaapin sisältö.

Jotenkin ihmeen kautta meille on kotiutunut suhteellisen monta haalaria. Reiman välikausipuku tuli ostettua jo reilusti ennen pienen syntymää eräällä Vadelmatarha-kirppis reissulla. Maasto- sekä keltaraitainen Pico ovat fb-kirppislöytöjä ja mustan koossa 56/62cm tilasin peräti ihan uutena, koska se nyt vaan oli saatava... Kyseinen haalari mahtuu vielä hyvin, vaikka kokolappu muuta väittääkin. Sen verran reilu mitoitus kyseessä. Myös Molon softshell-takki on löytänyt meille tiensä Facebook-kirpputorilta.

Asustepuolikin on hallinnassa. Kaikki Metsolan pipoa lukuun ottamatta ovat käytettyjä joko livekirppiksiltä tai nettilöytöinä. Nyt enää tarvitsee venata, että päästään eroon hurjan tuulisista päivistä ja pakkasöistä. Ensi viikko näyttää lämpötilojen suhteen erittäin lupaavalta ja onhan ohuempia haalareita päässyt onneksi käyttämään talvellakin kaukalopussin ansiosta. Mikään ei silti voita keväistä auringonpaistetta ja lämpimämpiä ilmoja.

27.3.17

Pitäkää pottunne


...vielä tovi. Käytiin viime tiistaina uudessa neuvolassa. Pikkuveikka oli kasvanut kuussa puolisen kiloa ja pituutta oli tullut vähän päälle sentti. Poika sen kuin pyöristyy ja posket kasvaa, vaikka kasvu onkin vähän rauhoittunut ihan ekoihin kuukausiin verrattuna. Mä olen edelleen muutosta (ja klo 4 alkaneista aamuista) niin sekaisin, etten ollut sen kummemmin miettinyt neuvolakäyntiä tai sen sisältöä, vaan painelin paikalle hiki päässä esikoinen mukana.

"Oletko sä ajatellut täysimettää puolivuotiaaksi? Suosittelen, kun lapsi kasvaa noin hyvin!" totesi terkkari ja mä olin silmät suurina. Häh? No tuota, en mä ole ajatellut oikein mitään. Kunhan herään aamulla ja odotan koska pääsee nukkumaan (okei, vähän kärjistettyä). Joka toinen päivä uhkaan antaa bataattia heti ensi viikonloppuna ja joka toinen mietin haikeudella, että pitääkö tuolle pikkuihmiselle lähikuukausina oikeasti alkaa antamaan jotain kiinteää syötävää.

Neuvolatädin kanta kuitenkin yllätti mut, sillä joka tuutista kuulee terveydenhoitajista, jotka vetoavat uusiin suosituksiin, joita ei koskaan ole annettu ja kumoavat ihanteena pidetyn kuuden kuukauden täysimetyksen (kuten teki meidän edellinen terkka Lahden päässä). Siispä mä olin enemmän kuin onnessani kuullessani tämän suusta lapsen valmiuksista (eli että lapsi mm. osaa istua kevyesti tuettuna ja kykenee viemään kädellä ruokaa suuhunsa) sun muista joista olin aiemmin omatoimisesti lukenut ja jotka moni tuntuu sivuuttavan täysin.

No, miten tässä sitten aiotaan toimia? En oikein tiedä. Mun päässäni maali on jo saavutettu - 4kk täysimetystä. Vau. En olisi raskausaikana uskonut, että tähän päästään. Tästä eteenpäin mennään päivä kerrallaan ja katsellaan miten pieni kehittyy sekä missä vaiheessa ruoka alkaa tätä kiinnostamaan. Pienen lakkoilun jälkeen imetyskin on alkanut taas sujumaan, joten sillä saralla ei ole huolta. Helpollahan tässä vielä pääsee, kun nälkä selätetään pelkällä maidolla ilman sen kummempia valmisteluita, keittelyitä tai suurempaa sotkua.

Ruuan laadun suhteen tullaan varmaan menemään sekä soseilla että sormiruualla kun aika joskus koittaa. Uskon kummankin tavan olevan ihan toimivia sapuskaan tutustuttaessa. Tälläkään kierroksella meillä ei tulla turvautumaan kaupan purkkiruokatarjontaan kuin reissussa tai silloin tällöin (paitsi ehkä mangososeen osalta).

Äidin iso pieni.