30.12.16

2016 merkkipaalut


1. Tammikuu
Raskaushaaveilua. Testi näyttää negaa. Perk... Opiskelua. Pikkujätkä täyttää kaksi vuotta, minä 23.

2. Helmikuu
Arkea, valokuvausopintoja, ennakkotehtäviä. Mikään ei etene, enkä saa mitään aikaiseksi.

3. Maaliskuu
Arkea ja vähän lisää ennakkotehtäviä. Ravataan melkein joka viikonloppu Helsingissä sukuloimassa tai tapahtumissa. Ja kappas, kaksi viivaa piirtyy tikkuun!

4. Huhtikuu
Väsyttää, oksettaa ja turvottaa. Yht äkkiä koneen kuvakansiokin on melkein tyhjä. Ennakkotehtävät palautettu, pitäisi tehdä lopputyötä, mutta mainitsinko jo, että oksettaa?

5. Toukokuu
Saan lopputyön tehtyä ja kuvailtua tulee sen verran, että saan todistukseenkin riittävästi opintoviikkoja. Huh. Happi on edelleen heikko. Valokuvauksen jatko-opintojen pääsykokeet jäävät kesken, en pääse karsinnassa jatkoon.

6. Kesäkuu
Kesäaika. Vatsa pyöristyy ja olokin vähän kohenee. Sosiaalialan pääsykokeet. Venailen tietoa kouluun pääsystä.

7. Heinäkuu
En saa opiskelupaikkaa. Ei se mitään, tuleehan sentään vauva. Kesä kuluu ripeään.

8. Elokuu
Miehen kesäloma. Käydään Oulun seudulla ja Turussa. Pojan kanssa kierrellään kirppiksiä, josta kotiutuu vauvanvaatteita. Vatsa kasvaa.

9. Syyskuu
Arkea. Olo on jo aika raskaana oleva - supistelee ja sormuskin pitää ottaa pois pienen turvotuksen tieltä. Fiilis on malttamaton.

10. Lokakuu
Päässä pyörii tasan yksi ajatus - meille tulee vauva. Äkkiä äkkiä.

11. Marraskuu
Laskettu aika lähenee. Juon vadelmanlehtiteetä ja odotan suorittaen päivät rutiinilla. Ja 21. päivä rv40+0 meitä onkin neljä. Sairaalassa ollessani on meidän parisuhteen vuosipäivä, neljä vuotta yhdessä.

12. Joulukuu
Elämää vauvakuplassa. Mies täyttää 25. Pojan nimi julkaistaan, hänestä tulee Juusa. Vietetään joulua kotosalla, tutustutaan uuteen perheenjäseneen ja lopetellaan vuosi hyvissä tunnelmissa.

Hyvää Uutta Vuotta 2017! 

Lupaan käsi sydämellä (eli meikäläisen uudenvuodenlupaukset)


2016 on kohta takana. Aika jees vuosi, joka on mennyt niin äkkiä. Miltä näyttää tuleva 2017? Vähintään yhtä jännälle. Ehkäpä me 2017 aikana saadaan se oma koti ja päästään uusiin maisemiin, ehkäpä mä tiedän miksi haluan isona. Lapset kasvavat, se on ainakin varma. Uusi vuosi on hyvä aloittaa lupauksilla (piti ne sitten tai ei...). Onpahan jotain mitä tavoitella, vaikkei ehkä liian vakavasti.

Vuonna 2017 lupaan...

1. ...tuhlata vähemmän lastenvaatteisiin. Tämä loppuvuosi on riistäytynyt käsistä. Hups.

2. ...olla jaksavampi äiti väsymyksestä huolimatta. Vaikka yöheräämiset verottavat ei sen pitäisi olla pois esikoisen kanssa touhuamisesta.

3. ...yrittää syödä paremmin ja terveellisemmin. Viimeisen kuukauden aikana lämpimästä ruuasta on tullut kirosana ja leivästä sekä herkuista mun parhaat kaverit. Ja banaaneista, ne kun saa syötyä nopeasti. Ja pitäisi yrittää panostaa muutenkin tuohon ruuanlaittoon.

4. ...olla unohtamatta itseäni. Tarkoittipa se sitten uusien farkkujen ostoa tai oman lepohetken ottamista viikonloppuisin.

5. ...olla stressaamatta mistään. Elämä kulkekoon omalla painollaan. Okei, ainakin yritän.

6. ...olla sosiaalisempi. Viikot vierivät arjen keskellä niin hullua vauhtia vaikkei tekisi mitään, että yhteydenpito monen tärkeän ihmisen sekä uusien tuttavuuksien kanssa on jäänyt, vaikka tahtoa nähdä olisi.

Lisäksi lupaan juoda vähintään saman verran kahvia kuin tänäkin vuonna - ilman sitä ei kone pysy liikkeellä ja keskusyksikkö toiminnassa!

27.12.16

Elämäni maitobaarina


Pikkuveli on nyt päälle kuukauden ja koko tuo aika on menty täysimetyksellä. Esikoisen imetystaipaleen pohjalta en olisi uskonut tälläisen onnistuvan. Nyt tokalla kerralla kaikki on kuitenkin mennyt kuin itsestään - lapsi tarttui jo synnytyssalissa ruuanlähteeseensä kuin vanha tekijä ja siitä eteenpäin on menty periaatteella, että tissi isketään suuhun heti kun vauva näyttää sitä kaipaavan, oli se sitten vartin tai useamman tunnin välein.

Arjen kannalta lapsentahtisuus ei ole ollut aina helppoa, minityyppi kun syö usein ja toisinaan myös todella kauan. Yhtenä päivänä ehdin juuri kävellä kauppaan, kun nälkä yllätti ekan kerran ja jatkuva tankkaaminen on luonnollisesti vähentänyt esikoisen kanssa kaksistaan vietettyä aikaa huomattavasti mikä toisinaan aiheuttaa äidissä riittämättömyyden tunteita, samoin kuin hieman sotkuinen koti ja eineksiin turvautuminen. Imetys tuntuu melkein täyspäiväiseltä (ja öiseltä) työltä. Tiedossa kuitenkin on, ettei tämä vaihe kestä loputtomiin - päinvastoin. Aika menee siivillä.

Siinä missä ensimmäinen lapsi oli ensin osittaisimetyksellä ja myöhemmin täysin pullolla on hienoa päästä kokemaan tämäkin puoli. Toisaalta imetyksestä osaa olla stressaamatta, kun tietää, että aikuisten oikeasti myös korvikkeella on onnistunut kasvattamaan ihan kelpo kolmivuotiaan, joka ei liiemmin sairastele tai ole millekään allerginen. Silti aion panostaa, jotta meidän imetystaipaleesta tulisi onnistunut ja mahdollisimman pitkä. Liityinkin jo raskausaikana Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmään, jota kautta olenkin saanut kaiken imetystietoni ja tajunnut kuinka pihalla olin ekalla kerralla (tai suoraan sanoen täysin tietämätön kaikesta).

Tähän mennessä ahkera syöminen on kannattanut ja poika on kasvanut hienosti. Samalla oma itsevarmuus imettäjänä on lisääntynyt - näin tämän kuuluu mennä!

Aiheeseen liittyen on luvassa postaus imetysvaatteista kiitos Mammas.fi-verkkokaupan kanssa tehdyn yhteistyön, josta kuvissakin esiintyvä Mamaliciouksen paita on saatu.

23.12.16

Missä lahjat?


Jouluvalmistelut, mitä ne on? Eilen, toissaöisten päälle kymmenen herätyksen jälkeen, halusin kirota koko joulun maanrakoon. Hemmetti, ostetaan ne laatikot valmiina ja ollaan siivoamatta, ei tästä mitään tule. No, tänään parempien yöunien jälkeen olikin eri ääni kellossa. Jääkaapissa nököttää tekemäni bataatti- ja perunalaatikko, porkkanalaatikko valmistuu huomenna sillä tänään päivällä kaapista löytyi vain kaksi pienen pientä porkkanaa, eikä niillä olisi pitkälle pötkinyt. Kotikin on jo ok kunnossa, tavarat suurin piirtein paikoillaan ja imurointi tehtynä.

Lahjahankinnat menivät vähän vituralleen tänä vuonna. Jollyroomin järjestelmäsekoilujen takia pojan joulu- ja synttärilahjat päätyivät Jyväskylään ja miehen paketti kotiinkuljetuksella odottaa noutajaansa postin jakelukeskuksessa, johon autottoman on mahdotonta päästä. No, sovittiin että Pitkäletti hakee lahjansa pyhien jälkeen. Että hyvää joulua vaan! Onneksi isoveikalle on ihan kiitettävästi paketteja mummoilta ja kummeilta ja mies nappasi kauppareissulta tälle vielä uudet tussit ja tarrakirjan. Jospa tämän paketti löytäisi oikeaan osoitteeseen tammikuisiin synttäreihin mennessä.

Tärkeintä joulussa on kuitenkin yhdessäolo. Se, että on toinenkin syli jossa vauva saa nukkua, toinenkin joka ehtii huomioimaan esikoista. Joulun aikaan miehen herätyskello ei soikaan klo 4.15, eikä tätä odoteta kotiin yhtä aikaa Pikku Kakkosen kanssa. Aatto ja joulupäivä ollaan pääsääntöisesti keskenämme, pienen perheen voimin. Syödään, saunotaan ja tuijotetaan lastenohjelmia. Leikitään, avataan paketit (ne jotka ovat meille löytäneet...) ja levätään.

Valmistuneiden laatikoiden myötä mullekin nousi viimein joulufiilis ja hyvä olo, kun saa jotain itselle merkityksellistä aikaiseksi, olkoonkin se sitten vain pari hassua jouluruokaa. Ja muistuttaahan tuo meidän hieman muutoissa kärsinyt muovikuusi, että huomenna on joku astetta erikoisempi päivä.

Hyvää joulua kaikille!

22.12.16

Kirppistouhua kotisohvalta


Mitä tekee kirppishullu kun ei pääse livekirppiksille? No, selaa nukkuvan vauvan vieressä keskellä yötä Facebookin merkkivaatekirppisten villisten antia. Ja sitten alkaakin virrata postin mukana paketteja - parit housut esikoiselle, muutama body vauvalle ja sokerina pohjalla maastokuvioinen Pico-haalari, jota olen jo kauan himoinnut ja niin edelleen...

Ostoksille on syynsä. Esikoisen jalat ovat ottaneet kasvuspurtin ja monet housunlahkeet ovat jääneet lyhyiksi. Vauvakin kasvaa koko ajan, eikä kaapista löydykään ihan hirveästi niitä isompia kokoja. Myönnän, että joukkoon mahtuu myös ilman sen kummempaa tarvetta hankittuja kuteita. Koska toi nyt vaan on kiva.

Edelleenkään en ole jaksanut ryhtyä myyntihommiin, vaan vaatteet liikkuvat meiltä pois ihan oikeiden kirpputorien kautta. Nytkin kaapissa on mm. Mainion tunika uutta kotia odottamassa, mutta jostain syystä kuvaaminen ja parin rivin kirjoittaminen sekä ajatus lähettämisestä tuntuu ylivoimaiselta. Ostajan asemassa taas on mahtavaa, että lastenvaatteet liikkuvat kirjeinä suoraan kotiin - silläkin uhalla, että Facebookissa liikkuu "Paras tapa kadottaa ruumis on postittaa se" -lainaus.

Samalla olen joutunut paristi pettymään. Tahra, joka oli huomattu "tarkan syynäyksen jälkeen" ja "jota ei meinannut saada kuvaan" pisti silmään heti, kun paketin avasi. No, oma vika, kun otin riskin (Kyseinen myyjä ei taida ainakaan kuvata järkkärillä...). On myös onneksi käynyt niin päin, että hieman riskillä kuosin ihanuuden takia hankittu, kuulemma pesunukkaa sisältävä vaatekappale onkin yllättänyt mut täysin ollen melkeinpä priimassa kunnossa.

Tällä hetkellä kokoankin omaa kirppiskuormaa, joka pitää sisällään mm. äitiysvaatteita, normi kuteita sekä tietysti lastenvaatteita kummankin jätkän kaapeista. Näin se kiertokulku toimii.

18.12.16

Ja nimeksi tuli...


Juhlat on juhlittu. Huh. Meidän nimijulkkari-pikkujoulukahvit on nyt vietetty perheen ja lähipiirin voimin mikä tarkoittaa sitä, että pikkuveikkaa voi alkaa kutsumaan nimellään ihan julkisesti. Ja tuo nimihän on Juusa Antero. Aivan kuten joku kommentoija arvasikin.

15.12.16

"Onko tossa nimessä kirjoitusvirhe?"


Aloitettiin tulevan pienen nimen pohtiminen tosissaan raskauden puolenvälin tienoilla. Tai no myönnetään, mä aloitin. Mies ei moisesta stressannut vielä siinä kohtaa. Siinä missä esikoisen nimi oli pohtimatta varma heti, on kakkosen kohdalla päätös aiheuttanut enemmän päänvaivaa. Tytöllehän mulla olisi ollut meille molemmille vanhemmille kelpaava nimi valmiina, mutta tieto toisen pojan saapumisesta sekoitti pakkaa.

Nimipohdinnan ensimetreillä kriteerit eivät olleet oikein selvillä. Nimen ei tarvinnut alkaa samalla kirjaimella kuin esikoisen, mutta jotain yhdistäviä tekijöitä piti olla isoveljen Jamiel-nimen kanssa (joka tosin on kaikille aina kerhotädeistä lähtien pelkkä Jami). Kännykkäni muistiinpanoihin eksyivät muun muassa vaihtoehdot Jooa, Jeemi ja Eliel. Mikään ei kuitenkaan tuntunut oikealle tai kelvannut miehelle mikäli itse olisin ollut valmis nimen pojalleni antamaan.

Sitten vastaan tuli eräs etunimi, joka kolahti. Palaset loksahtivat kohdalleen: 1) Se ei ole yleinen (itse asiassa nimeä on annettu viime vuosina vain kymmenelle), 2) Se päättyy sopivasti samaan kirjaimeen jolla tuleva toinen perintönimi alkaa, 3) harvinaisuudestaan huolimatta nimi on helppo lausua ja kuulostaa suomalaiselta ja 4) nimi alkaa J:llä kuten esikoisenkin. Lisäksi pikkutyyppi, meidän oma tonttu-ukko sattuu olemaan juuri oikean näköinen kantamaan kyseistä etunimeä.

Valitsemaamme nimeen liittyy kuitenkin riskejä. Joku saattaa luulla kirjoitusasussa olevan virheen, sillä toinen paljon yleisempi nimi löytyy vain yhden kirjaimen erolla. Kavereille vitsailinkin pikkuveikan ankeasta koulutaipaleesta, kun jokaisella opettajalla lukee papereissaan väärää tietoa. Toivottavasti ei! Näistä skenaarioista huolimatta kyseinen nimi vaan sattuu olemaan täydellinen tuolle minille.

Haluaako joku heittää arvauksen miksi meidän pikkuveikkaa tullaan kutsumaan? Eli nimi alkaa J:llä, on harvinainen, mutta kuulostaa suomalaiselta. Ja paljastettakoon, että viimeinen kirjain on A.

Oikea vastaus kerrotaan ainakin Instagramin puolella sunnuntaina, kun meidän nimenjulkkarijuhlallisuudet ovat onnellisesti takanapäin.

13.12.16

On aika pyöriä eteenpäin


Muuttoaika. Ei meillä vielä, mutta blogilla kyllä. Kaksi rumaa ja pari kaunista jättää hyvästit Lifielle ja suuntaa Kaksplussan blogiverkostoon. Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja kiva päästä taas tutustumaan uuteen blogiympäristöön.

Indiedays ja Lifie ovat palvelleet hyvin, mutta aihepiirien ollessa taas enemmän lapsipainotteisia lifestyle-höpinän sijaan (jota varmasti mahtuu mukaan jonkin verran jatkossakin) voisin kuvitella uuden verkoston kohdistavan blogia enemmän siitä kiinnostuneille lukijoille. Odotuksia tulevan suhteen ei niinkään ole - fiiliksen mukaan eteenpäin kuten tähänkin asti.

12.12.16

Vanhat kunnon Emmaljungat


Keveät, hyvännäköiset ja edulliset. Kaiken vaunusekoilun jälkeen meiltä löytyy kulkupelit, jotka täyttävät kaikki nämä kriteerit - nimittäin Tori.fistä bongatut Emmaljungat, ilmeisesti City Crossit. Olen myyty. Viikonloppuna tulikin liikuttua näiden kanssa jo kunnolla ja olen erittäin tyytyväinen. Ulkonäöllisestikin vaunut miellyttävät omaa silmääni erityisesti valkoisen rungon ja kopan yksityiskohtien osalta.

Nyt on sitten talviolosuhteiden mukaiset kiesit, joilla liikkua. Vielä se seisomalauta niin on tämä yhdistelmä kunnossa.

9.12.16

Sananen raskaudesta ja synnytyksestä palautumisesta


Kun katson peiliin, en uskoisi olleeni pari viikkoa sitten raskaana. Saako näin sanoa? Ei sillä, että olisin jossain huippukunnossa, vaan siinä mielessä, että peilissä näkyvä vartalo on se oma vanha.

Ei, vatsasta ei löydy punaisenaan hohtavia raskausarpia, paino on kiitos imetyksen ja kahden lapsen aiheuttaman kiireen jo alle lähtöpainossa, kun yhdeksän raskauden aikana tullutta kiloa ovat karisseet viime päivinä. Vatsanahkakin on jo kivasti palautunut, vaikkei samanlainen kuin silloin kuustoista kesäisenä. Vaikka ulkonäkö onkin toisaalta sivuseikka, on mieltänostattavaa tuntea ulkomuotonsa hyväksi ilman suurempaa vaivannäköä ja ehkäpä tämä kannustaa jonkinasteiseen treenaamiseenkin... Sitten joskus.

Muiltakin osin palautuminen on ollut nopeaa - luojan kiitos. Turvotus, pienetkin haavat ja nirhaumat tiedätte kyllä missä ovat kaikkea muuta kuin ihania. Ja kun muistaa mitä kaikkea olisi voinut sattua eteen saa olla todella kiitollinen kuinka pienillä vahingoilla ja ilman tikkejä saikaan lapsen ulos.

Myös mielialojen osalta voi tuulettaa (ja koputtaa samalla puuta että sama meininki jatkuu). Muutamaa itkua lukuun ottamatta fiilis on ollut todella hyvä, vaikka toki joinain iltoina on väsy painanut ja hermot ovat olleet koetuksella, kun yrittää pyörittää huushollia vauva sylissä. Hormonit ovat pysyneet aika hyvin aisoissa. Vähän pitäisi oppia relaamaan kotitöiden osalta ja esikoisen "iltavillit" saavat välillä veren kiehumaan, mutta muuten... Okei, eilen tuli kyllä korotettua miehelle ääntä aikas tyhmästä jutusta.

Kuka muistaa 2013 lähteneen Beautiful body -haasteen? Kuvissa olkoon meikäläisen versio kahden muksun jäljiltä, kun toisen synnytyksestä on aikaa 17 päivää. Vartalo, ei todellakaan täydellinen, mutta mun oma ja ihan jees.

8.12.16

Voi Joie minkä teit


Halvalla ei saa hyvää. Piste ja kettuuntunut naama. Haaveilin uusista vaunuista. Halusin kauniit, pienet ja kätevät yhdistelmät, joilla mahtuisi julkisiin, jotka saisi kätevästi kasaan ja joilla kuitenkin pääsisi eteenpäin. Elokuussa esittelin meidän hankkimat Joie Chrome DLX -kiesit ja olin onneni kukkuloilla, enkä malttanut odottaa vauvan syntymää. Instagram-seuraajat tietävätkin, että vaunut pääsivät kopan kanssa testiin viime viikolla (ratasosa olikin käytössä jo loppukesällä ollen ihan jees)... No arvatkaas mitä - en tykkää yhtään!

Luminen, epätasainen maa, heiluva ja huterasti kiinni oleva koppa ja pienet eturenkaat = todella huono yhdistelmä. Se keveys, mitä kesällä arvosti tuntuu talvikäytössä mahdottomalle. Muovisuus ärsyttää ja jostain syystä koppa keikkuu ees taas vaikka mukana on vaan neljää kiloa lähestyvä pikkujässikkä. Ei tulisi kysymykseenkään, että laittaisin yhdeksän kiloisen kyytiin, vaikka senkin kokoisen pitäisi pärjätä messissä. Ja kun kiesien pitäisi toimia vielä sen seisomalaudankin kanssa, eivätkä nämä liiku mihinkään ilmankaan. Ei voi siis sanoa muuta kuin vaihtoon.

Arvatkaapa harmittaako, etenkin kun meillä oli jo ne punaiset Briot, jotka halusin vaihtaa keveämpiin ja pienempiin. No, virheistä oppii ja kolmas kerta toden sanoo vai mitä. Tällä hetkellä eteisessä nököttää mustavalkoiset Emmaljungan City Crossit. Kiitos Tori.fi, pelastit nahkani! Huomenna päästään koeajolle.

Yhteenveto Joieista: ratasosan kanssa kätevät kesäkärryt niin pienemmälle kuin isommalle etenkin kaupunkikäyttöön. Talvikäytössä mahdottomat. Koppa kivan kokoinen ja helppo irrottaa, mutta samalla hutera, eikä toisaalta palvele kovinkaan pitkään.

Liputan siis edelleen vanhojen kunnon Briojen ja Emmaljungien puolesta, joita onneksi saa käytettynä kivaan hintaan (ja tarvittaessa sopivat vaunut löytyivät päivässä melkeinpä anopin naapurista, joka ystävällisesti ne nouti!).

Onko muille sattunut eteen rattaita tai vaunuja, jotka on suosiolla pistetty eteenpäin?

4.12.16

Kaste ilman ristiäisiä


Mitä tehdä, kun haluaa kastaa lapsensa, mutta kuitenkin järjestää nimiäisiin verrattavan rennon kahvittelutilaisuuden? Esikoisen kohdalla järjestettiin niin, että kaste tapahtui meillä kotona ensin ainoastaan kummien läsnäollessa ja muut vieraat isovanhemmista ja sisaruksien perheistä alkaen tulivat kahville vasta jätkän saatua vettä päähänsä. Tällöin nimi oli paljastettu jo hyvissä ajoin heti pojan synnyttyä.

Tällä kertaa pikkuveikan nimi on pidetty yhtä henkilöä lukuun ottamatta vain meidän tiedossamme ja tulossa on kaksi eri tilaisuutta: Nimenjulkkarit ja pikkujoulukahvit meillä kotona ennen joulua, jonne on kutsuttu päälle parikymmentä henkeä ja pelkkä kaste kirkolla tammikuussa ilman tarjoiluja tai muuta oheisohjelmaa neljän kummin ja isovanhempien läsnäollessa. Miksi näin? Koin jouluteemaisten juhlien järjestämisen helpoksi. Samalla halusin kutsua koko lähipiirin kahville ja juhlistamaan pientä, mutta pitää kasteen intiiminä ja rauhallisena tapahtumana. Juhlien ajankohtaan taas vaikutti miehen toteamus siitä miten tämä näyttää ihan tontulle vastasyntyneen nähtyään.

Kastepäivä ei vaadi sen kummempia suunnitteluja - kunhan vedetään siistit vaatteet päälle, kastemekko matkaan ja ajetaan läheiselle kirkolle, joka onkin meille kerhoista tuttu. Toki tämän jälkeen halukkaat saavat meillä siivun kuivakakkua ja kupin kahvia ennen kotimatkaa. Varsinainen juhla on kuitenkin neljäntenä adventtina. Sitä varten on tilattu ah niin juhlavia pahviastoita, samoin ihan super hieno täytekakku (en malta oottaa!) ja pyydetty äitiäni tekemään iso voileipäkakku. Meikäläinen aikoo tällä kertaa päästä helpolla - tarkoitus olisi väsätä itse ainoastaan joulupipareita, minitortutkin valmistuvat kaupan taikinasta. Voileipäkakun lisäksi suolaisen virkaa saavat hoitaa paistovalmiit riisipiirakat ja munavoi. Pöytään päätynee myös kääreissä olevia suklaakonvehteja.

Koristelukin on helppoa - joulumeiningeissä mennään. Värimaailma on musta-valko-punainen, ei ehkä ihan tyypillinen. Tarjoilupöytää koristaa joulutähti ja muutama kynttilä ja joulukuusikin olisi tarkoitus kärrätä johonkin nurkkaan ennen vieraiden tuloa. Vaatteetkin juhliin on jo tiedossa koko perheelle.

Tästä kaksi viikkoa eteenpäin juhlahumu onkin jo koettu ja meidän pieni Tonttu-ukko muutakin kuin pelkkä "Pikkuveli".

2.12.16

Mitä on luvassa?


Niin monia ideoita, niin vähän aikaa. Perjantai-illan ratoksi ajattelin kuitenkin koota yhteen mitä tekstejä blogissa on lähiaikoina luvassa. Innostus bloggaamista kohtaan on jatkuvassa nousussa, joten voipi olla, että kirjoitustahti tulee tihenemään lähiaikoina mikäli meininki kotona vaan jatkuu yhtä leppoisana. Kamerakin on laulanut entistä lujempaa. Tulevina viikkoina voi odottaa ainakin seuraavanlaisia postauksia:

1. Synnytyksestä palautuminen - Mitä on tapahtunut alle parissa viikossa

2. Meidän ristiäissuunnitelmat tai ennemminkin kaste ilman ristiäisiä

3. Juttua imetyksestä ja mitä ajatuksia se mussa herättää

4. Imetysvaatteet - Tarvitseeko niitä?

5. Kriteerit pikkuveikan nimelle (ja jossain vaiheessa paljastus mihin päädyttiin)

6. Kuva- ja kuulumispostauksia 

7. Yhteisyö: KiddoW-merkin vaatteita vauvalla 

Ja eiköhän tämä joulun aika myöskin inspiroi ainakin muutamaan postaukseen. Blogissa puhaltaa pian muutenkin uudet tuulet, mutta palataan näihin muutoksiin myöhemmin.

Terveisin eräs, jonka silmät vielä jotenkuten näkyvät päästä tummista alusistaan huolimatta.