28.10.16

Se siitä sf-mitasta


Heh, tää sun sf-mitta elää ihan omaa elämäänsä, totesi lääkäri tänään. Jep ja näemmä siihen ei ole luottaminen ollenkaan. Kohdunpohjan korkeus on kulkenut koko raskauden matalalla ollen tällä hetkellä 27cm, korkeimmillaan 29cm. No, pienentynyt mitta ei kuitenkaan mun tapauksessa kerro lapsen kasvun pysähtymisestä, vaan siitä, että meidän pikkutyyppi on jo hyvissä asemissa pää lantiossa tulossa.

Olen kuitenkin pitkin raskautta kuullut sirosta vatsastani. Ollessani reilusti vikan kolmanneksen paremmalla puolella sain vastailla kyselyihin olenko jo puolivälissä. Tuntuu itsekin hullulta, että tuonne sisälle mahtuu oikeasti hyvänkokoinen kaveri - tyypin painoarvio nyt rv36+4 oli nimittäin päälle kolme kiloa. Klunks. Lapsonen on jo tässä vaiheessa kuulemma sen verran kookas, että mikäli tämä ei tajua syntyä ennen laskettua aikaa päästään (joudutaan?) la:n tienoilla varuiksi uuteen painoarvioon, jottei tämä vaan pääse kasvamaan liian isoksi. Kieltämättä outo ajatus, kun koko odotuksen ajan on kuvitellut kasvattavansa mahassaan pienen pientä hoikkeliinia... Toisaalta onhan se ihana tietää, että kokonsa puolesta jälkikasvu voisi ulkoistaa itsensä vaikka heti.

Muutenkin kaikki arvot olivat kunnossa hemoglobiinista ja verenpaineesta alkaen tämänpäiväisellä käynnillä. Painoa mulle on tullut alusta alkaen noin kahdeksan kiloa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin odotin. Katotaan miten näinä loppuviikkoina ehtii kirimään. Kaikin puolin fiilis on niin fyysisesti kuin henkisesti balanssissa kärsimättömyyttä lukuun ottamatta, vaikka pieni synnytyspaniikki ehtikin nousta jokunen aika sitten kuten blogissakin kirjoitin...

Kieltämättä nämä vikat viikot tuntuvat aika piinallisilta, vaikka fyysisen vointi onkin erinomainen. Eniten jännittää se miten ja milloin synnytys päättää käynnistyä, kun arkena mies ja lapsenvahti ovat kuitenkin päälle sadan kilometrin päässä. No, jos koitos kestäisi edes lähes yhtä kauan kuin esikoisen kohdalla niin eipä olisi mikään kiire lähteä ja synnäri on onneksi tällä kertaa sentään samassa kaupungissa!

25.10.16

Neljällä eurolla huvia


Ei mitään muovailuvahoja, ajattelin. Ne vaan sotkee, lähmää kädet ja värit sekoittuvat toisiinsa ennen kuin ehtii ankkaa sanoa. Näköjään asiat on muuttuneet sitten oman lapsuuteni (tosin se perhekerhon versio on edelleen aika lailla ensin mainitsemani sorttista).

Meillä sekä äiti että poika ovat kaivanneet viime aikoina uudenlaista tekemistä. Perus leikkimeininkien ohelle on tullut paljon uusia juttuja, joissa saan huokaista ihastuksissani onko mun lapseni oikeasti jo noin iso ja taitava. Tänään askarreltiin peräti useampi tunti ja leipominen on edelleen pojan lemppari puuhaa. Niiden rinnalla parasta juuri nyt on muovaileminen, johon on kulutettu jopa kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa.

Napattiin jokunen aika sitten Tigerista neljän euron muovailuvahasetti. Plussaa ovat niin hinta, taikinamainen muttei ollenkaan rasvainen koostumus, säilytyspurkit sekä niiden kannet, joilla voi painaa erilaisia kuvioita. Ja väriskaalakin on toistaiseksi pysynyt yhtä laajana kuin uutena.

Mitkä olivat/ovat teidän kolmea vuotta hipovien suosikkipuuhia? Kertokaahan jos saisi vaikka vinkkejä!

18.10.16

Äitiyslomalainen


36. raskausviikko. Tarve laittaa kaikki pienetkin jutut kuntoon. Äitiysloma. Vaikkei viimeisenä mainittu tuokaan kovin paljon muutosta meidän arkeen, on fiilis silti jännittynyt, sillä ainakin ollaan taas askel lähempänä perheen kasvamista.

Siinä missä ekaa lasta odottaessa pystyi näillä viikoilla lepäilemään, valmistautumaan rauhassa vauvan tuloon ja kokoamaan ajatuksia, menee tällä kertaa arki aika lailla tuon esikoisen ympärillä. Päikkärit on meillä historiaa, mutta onneksi illalla on mahdollisuus rojahtaa sohvalle suht ajoissa. Voin vaan huokaista helpotuksesta kuinka vähillä vaivoilla olen loppujen lopuksi päässyt tässä(kin) raskaudessa ja pystynyt tarjoamaan virikkeitä kohta kolmea vuotta lähestyvälle, vaikka esimerkiksi perhekerhon loppuleikeissä ei hirveästi tee enää mieli pomppia mukana. Toivotaan, että kaikki mahdolliset säryt pysyvät loppuun asti poissa, vaikka supistukset ovat pienen tauon jälkeen menneet astetta ilkeämpään suuntaan ja mukaan on mahtunut oikeasti kipeitä yksilöitä. Jospa tällä kertaa ei tarvitsisi odottaa viikolle 42... Eihän?

Kieltämättä nyt alkaa olla sellainen olo, että kaikki olisi kiva laittaa ja saada valmiiksi, vaikka kyseessä onkin enää ihan pikkujuttujen fiksausta, jotka ihan hyvin voisi hoitaa vasta vauvan synnyttyäkin. Tänään mies kävi noukkimassa paketin, joka piti sisällään muun muassa tuplien sadesuojan, sitterin ja hoitolaukun, joita kaikkia ilman olisi varmasti alkuun pärjännyt, mutta joiden olemassaolo silti tuo meikäläiselle jonkinasteista rauhaa, kun tietää, että kaikki on järjestyksessä. (Ja paljastui siitä paketista muitakin kivoja juttuja!) Jonkinlaista vauvantarvikepostaustakin voisi nyt siis väsäillä, sillä kaikki on hommattu. Paitsi se seisomalauta, jolla ei nyt liene mikään kiire.

Mahakuvat viime viikonlopulta. Siinä se vaan kasvaa.

15.10.16

Tulevan isoveljen mietteitä


Pitääkö tää jo avata? Tarvitseeko vauva mahaan tutin? pikkujätkä pohdiskeli tuttipaketti kädessään olkkarin lattialla. Tuleva isoveli on tällä hetkellä 2v 9kk vanha ja edessä siintävä elämänmuutos kirvoittaa aina välillä hassuja mietteitä. Koko homma on selvästi vielä iso ja vaikea asia käsittää toiselle, enkä ihmettele, sillä eihän sitä meinaa itsekään tajuta. Hankalahan koko totuutta on ymmärtää, ennen kuin toinen lapsi on oikeasti läsnä.

Äiti, osta toi sateenvarjohaalari minulle ja toi keltatupsupipo. Vauvalle toi toinen! poika sanoo ja osoittaa kännykän ruudulta keltaista Metsolan Pupu Tupuna -pipoa. (Tässä kohtaa mies katsoi huolestuneena, että ethän vaan osta. No en minä, mutta mummopa pisti tilauksen menemään kun kerroin jutun eteenpäin!) Noi isot housut myös vauvalle! 

On kauhean vaikea sanoa mitä pienen lapsen päässä liikkuu ja millainen kuva tällä on "pikkuveljestä", josta puhutaan aina vain useammin. Kyselyihin tuleva isoveli vastaa nihkeästi ja kerhotädin udellessa onko kiva saada pikkuveli poika vastaa "Eii!" vekkuli ilme kasvoillaan, menee selän taakse piiloon ja that's it. Vauva kuitenkin eksyy usein lauseisiin: Onko nämä vauvan vai minun rattaat? Onko tuo minulle vai vauvalle? Oho, vauva liikkuu masussa... TAAS! Koska se tulee leikkimään? Ja viimeksi tänä aamuna Joko se tulee?

Poika on erinäisissä kerhoissa nähnyt viime aikoina kiitettävän kattauksen eri ikäisiä vauvoja ja aina välillä tulee tälle mainittua, että tuollainen pieni käärö se äitinkin masussa on. Pikkujätkän kiinnostus näihin lattialla tai sylissä köllötteleviin miniolentoihin tuntuu kuitenkin olevan pyöreä nolla niin kauan, kunhan välimatka pysyy kohtuullisena ja mikäli ei, on hyvä siirtyä vähän kauemmas.

Olen varma, että pikkujätkästä tulee hyvä isoveli. Mustasukkaisuudelta ja uhmakkaalta käytökseltä ei varmasti tulla välttymään tuon temperamentti-Heikin kanssa, joka on tottunut saamaan huomiota ja kaiken heti ja voipi olla, että toinen on ainakin alkuun apuna vähän liiaksikin asti... Poika on nyt parissa kuukaudessa ottanut taas niin ison harppauksen kasvussa sekä kehityksessä ja kirvoittanut muhun uskoa, että tämä kolmea vuotta lähestyvä ikäero on juuri passeli - siitä pirunmoisesti omasta tahdosta huolimatta.

11.10.16

Raskausajan mieliteot


Ei mulla ole mitään mielitekoja. "Eipä!" vastasi mies. "Mä en ainakaan suostu enää kertaakaan syömään kaalilaatikkoa!"

Okei, raskausaika on pitänyt sisällään jaksoja, jolloin meikäläisen on pakonomaisesti tehnyt mieli tiettyjä ruokia. Ei mitään juustoa jätskin kanssa -hommeleita, vaan tiettyjä perussafkoja, joita muuten ei kyllä tule syötyä yhtä innokkaasti.

1. Kaalilaatikko 
Hei, kelle nyt ei maistuisi kyseinen sapuska kaksi kertaa viikossa! Ensin ruoka ei kelvannut enää lapselle ja lopulta mies huomautti, että jos eväsrasiasta löytyy vielä kerrankin kaalia niin täytyy vissiin käydä kaupan einesosastolla ennen töihin menoa.

2. Riisipuuro
Voimassaoleva pakkomielle on punaiseen maitoon keitetty riisipuuro. Voiko parempaa olla? Vähän sokeria vielä päälle niin nam.

3. Vesimeloni
Kesällä meiltä löytyi koko ajan vesimelonia, josta söin vähintään 1/3 kerrallaan... Innostus loppui kuitenkin kuin seinään, eikä hedelmä meinaa nykyään upota millään.

4. Kippari-juusto
Kyseinen juusto on ollut mun herkkua pidempään, mutta ennen ei ole kyllä tullut syötyä sitä pelkästään suoraan rasiasta leivän teon lomassa. Paahtoleipä, pari siivua Kipparia ja kurkkua = parasta.

5. Irtokarkit
Tämä on tuorein pakkomielle, josta yritän päästä aktiivisesti eroon. Irtareita on tullut ostettua raskausaikana nyt ehkä neljästi, mutta karkkihammasta kolottaa kyllä enemmän ja enemmän...

Katotaan mitä näihin tuleviin viikkoihin vielä mahtuu. Mitä ruokamielitekoja muilta on löytynyt raskausaikana? 

8.10.16

Sosiaalisesti saamaton & kännykän uusi sovellus


Kotiäidin päivät voivat tuntua joskus pitkiltä. Vaikka tekemistä tuntuisi olevan vaikka millä mitalla, on aikuisseura aika must juttu jaksamisen kannalta. Meillä miehen työpäivät saattavat venähtää matkoineen pahimmillaan puoli kuuteen illalla, joten lapsen kanssa vietettyjä tunteja tulee enemmän kuin välttämättä haluaisi. Nyt kun pojan sanallinen arkku on laajentunut ja ikä sekä taidot ovat lisääntyneet huomaan kuitenkin viihtyväni kotona paljon paremmin kuin vauva- tai pikkutaaperoaikana - siitä kuuluisasta uhmasta huolimatta.

Aikuiskontakteja arjen keskelle on viime aikoina tullut haettuna muun muassa kerhoista ja perhetuvalta, kuten myös seuraa lapselle (vaikka pitkälti poika tykkää katsella muiden touhuja tai leikkiä rauhassa). Tällä hetkellä käydään aktiivisesti seurakunnan perhekerhossa joka tiistai, usein keskiviikkoisin muskarissa ja nyt viime perjantaina aloitettiin taas pitkäksi vierähtäneen kesäloman jälkeen toinen seurakunnan järkkäämä kerho. Erityisesti kirkolla tapahtuva toiminta houkuttaa etäisyytensä puolesta, sillä sinne meiltä on vain kivenheitto (eli sen verran, että olen raskaanakin tarpeen vaatiessa jaksanut kantaa lapsen perille ja pois).

Muuten olen ollut viime aikoina sosiaalisesti aika saamaton. Vanhoihin äitikavereihin on tullut pidettyä yhteyttä, mutta valitettavasti elämä on repinyt meidät eri kaupunkeihin ja erilaisiin elämäntilanteisiin siinä missä ennen kahviteltiin keskellä päivää vauvojen ollessa sylissä tai lattialla. Saamattomuus tulee hyvin ilmi siinä, että Facebookin kaverilistalla on äitejä, joihin on tutustuttu salakavalasti somen tai tapahtumien kautta ja sitten lupailtu, että laitellaan viestejä ja nähdään, kun kerran asutaan lähellä. Pahimmassa tapauksessa on nähty kerran ja sitten unohdettu yhteydenpito, vaikkei mitään varsinaista syytä kontaktin katkeamiselle olekaan. Ainakaan mun osalta. Jotenkin aika on vierinyt, eikä viestejä vaan ole tullut laitettua. Oho ja hups, eikä todellakaan mitään henkilökohtaista.

Mä olen suht ujo tyyppi ja kieltämättä on jännittävää tavata uusi ihminen tietämättä tästä etukäteen paljoakaan. Monet toveruudet ovat kuitenkin alkaneet jossain määrin esimerkiksi blogin tai peräti Instagramin kautta, jolloin toisen elämäntilanteesta on jo jonkinlainen käsitys, varsinaisesti luonteesta ei kuitenkaan koskaan tiedä. Tällä viikolla törmäsin kauppareissulla erääseen ihanalta vaikuttavaan äitiin lapsineen ja miehineen, jonka kanssa ollaan moikkailtu jo aiemmin ja nähty ekan kerran päälle vuosi sitten ja jolle mun on nyt pitänyt laittaa viestiä jo useita viikkoja. Ensimmäinen tunne tavatessa oli häpeä - hitto, miksen ole ottanut yhteyttä, vaikka lupasin! No, tapaaminen ja kuulumisten vaihto vihanneshyllyjen välissä toimi motivaattorina saamattomalle ja ensi viikolla viimein kahvitellaan.

Tällä viikolla julkaistiin myös Momzie Androidille. Kyseisen sovelluksen tultua julki olin malttamaton koska sen saisi omaan puhelimeen. Perjantaina latasin ja loin oman äitiprofiilini muiden joukkoon, mutta toistaiseksi en ole päässyt sinuksi sovelluksen kanssa eli siis suomeksi sanottuna multa ei ole löytynyt ainakaan uskallusta ottaa kehenkään yhteyttä. Mies ehti jo pelästyä, kun kerroin ladanneeni luuriin "äitien Tinderin". Okei, ehkä olisin voinut valita sanani vähän toisin...

Kaikille tiedoksi: Muhun saa ja pitää ottaa yhteyttä. Mäkin koitan päästä tästä saamattomuudesta, koska tarvetta ja kiinnostusta uusille kavereille todellakin löytyy!

7.10.16

Tulevan pienen vaatekaapilla


Tänään tuli fiilis, että nyt olisi hyvä napata kaikki pienimmät vauvanvaatteet pesuun ja laittaa kaappi lopullisesti kuntoon. Samalla tuli taltioitua mitä tulevan pienen vaatevarastoista löytyykään (jotain jäi kuitenkin otosten ulkopuolelle). Kuvien kuteet ovat pääasiassa kokoa 50-56cm (esim. Mini Rodinit kokoa 56/62cm), sillä ennustelen, että pikkuveikka olisi vatsan perusteella about esikoisen mitoissa syntyessään. Jos ei, niin sitten täytyy nopeasti pestä loput kuuskakkoset kaapin kätköistä.

Osa kuteista on jo tulevan isoveljen ajoilta, moni kirppikseltä ja osa tietenkin tulevalle varta vasten hankittu. Esimerkiksi ulkohaalarit ja toppatöppöset sekä -hanskat ovat kaikki käytettyjä. Neulevaatteet taas ovat äitini käsialaa. Laputtomat Rodinit Fb-kirppiksiltä. Kuvien ulkopuolelle jää myös esimerkiksi viitisen valkoista bodya, jotka kotiutin niin ikään käytettynä noin 50 sentin kappalehinnalla.

Käsitykset vaatekappaleiden sopivista määristä vaihtelevat rajusti. Osan mielestä ihan pieniä ei kannata hankkia ollenkaan, osasta taas yksi päällä, yksi varalla ja yksi pesussa -käytäntö on hyvä. Vaikka mun muistot ekan vauva-ajoista onkin haalistuneet, mieleen mahtuvat ne päivät, kun vaatekertoja meni valehtelematta neljä kiitos maitotahrojen ja puklujen. Myönnän olevani tyyppi, joka vaihtaa omatkin vaatteet heti pienen tahran ilmestyttyä, vaikka olisinkin vain kotona ja sama käytäntö tuppaa olemaan ainakin tuon isomman lapsen kanssa, joten enempi on parempi - kyllä näistä varmasti eroon pääsee sen ajan koittaessa.

Käyttäjää odotellessa... Kotiutumisasu on edelleen mietinnässä, mutta värimaailma lienee sama kuin esikoisella eli mustavalkoisella linjalla mennään.

6.10.16

Meidän (super edulliset) tuplat


Edullisuudella en viittaa nyt pelkästään siihen, että tuleva kahden pojan pappa osti nämä tyttärelleen joululahjaksi. Heh. "Onhan ne aika siniset", ajattelin nähdessäni Pikku Piian tuplarattaat ekaa kertaa. Tuolloin olin jo silti valmis heittämään kiesit auton takakonttiin, mutta mies toppuutteli tarvitaanko me edes noita -ajatuksillaan. Eikä autoon olisi toisaalta sillä kertaa mahtunutkaan.

On kuitenkin selvää, että tarvitaan. Ei usein, mutta yksin jälkikasvun kanssa liikkuessani tulee takuulla tilanteita, joilloin molemmat lapsoset tarvitsevat istumapaikan. Niin paljon kun rakastan shoppailua ja kaupoissa kiertelyä alkoi tuplakärryjen etsiminen kuitenkin jo aiheuttamaan turhaa päänvaivaa. Mistä löytää aikuisten oikeasti halvat menopelit, johon pitkä esikoinenkin mahtuisi toppakuteissa ilman, että rattaiden leveys olisi päätä huimaava? Koska tuleva isoveli alkaa lähentelemään kolmea ikävuotta olisi käyttöikä suhteellisen lyhyt, sillä kotoa tulee myös löytymään vaunut+seisomalauta -yhdistelmä, samoin erilaisia kantovälineitä nuorimmaiselle, joka mahdollistaisi isomman olemisen yksittäisissä rattaissa tarvittaessa. Siispä tuntui ihan hullulta pistää tuhatta euroa (tai edes monia satoja) tupliin.

Hinnan lisäksi kieseille oli muutamia muitakin kriteerejä. Talvea vasten isot pyörät olivat ehdottomat ja mieluiten kääntyvillä eturenkailla. Oli turha hankkia matkaratastyyppistä ratkaisua (vaikka ne edullisempia olivatkin), jolloin olisi ainoastaan päässyt kiroamaan hankien keskelle. Rattaiden piti tietysti olla muutenkin mukavat työntää. Vaikka mä menen monesti ulkonäkö edeltä hankintojen kanssa oli tällä kertaa toisin. Siinä kohtaa kun hintalapussa komeilee kaksinumeroinen (!) luku liikkeestä ostettuna (plus vauvan kopan hinta), leveys on sitä luokkaa, että sillä mahtuu kevyesti ovista ja pyörät reilut olin myyty. Vaikka ne olivatkin vähän siniset. Rattaisiin kuuluu myös paksu jalkapeite, takana on kätevät taskut, päällä iso kurkistusluukku ja alla kahteen osaan jaettu, tilava tavarakori. Ei hullumpaa.

Nyt nekin on sitten sadesuojaa lukuun ottamatta hankittu!

5.10.16

Viime aikoja kuvina


Viime aikoina...

1. Jostain tuli kunnon syksy kylmine ilmoineen. Pojalle on jo saanut kaivaa villahaalarin välikausipuvun alle ja omat paksummat takit pitäisi käydä noukkimassa häkkivarastosta. Kesään verrattuna nautin huomattavasti enemmän tästä sesongista ja tuntuu, että kaapissa on viimein ilmojen mukaisia kuteita, jotka mahtuvat päälle! 

2. Ollaan syöty turhankin hyvin, sillä meikäläisen sekä lapsen leivonta- ja kokkausinto on sen kuin kasvanut. Painoa olikin tullut kuukaudessa parisen kiloa viime neuvolakäynnillä mitattuna, eikä ihme. Tällä viikolla on jo valmistunut kurpitsajuustokakku ja nakkipiilot, viime viikolla ainakin banaanikakkua ja kuvan pizzaa päivittäisten ruokien lisäksi. Tosin meillä tuntuu olevan paha tapa unohtaa leivonnaiset jääkaappiin, josta jämät päätyvät roska-auton kyytiin... 

3. Syksyn iloksi Taito-lehdestä löytyy nyt mun viime vuoden projekteihin kuuluneet värikkäät hattukuvat!

4. Vatsa sen kuin kasvaa, vaikka viimeksi tällä viikolla kuulin yllättyneet onnittelut eräältä perhekerhon äidiltä, joka muutama viikko sitten oli kuulemma vielä epävarma odotanko. Raskaus on edelleen edennyt suht helpolla mallilla, ainoastaan pientä selkäsärkyä on ilmennyt ja yöt ovat vähän levottomia ja aamuisin väsyttää, vaikka tuppaan olemaan sängyssä ennen ysiä. Tänään rv33+2. 

5. Vauvan vaatekaappi alkaa olla aika täynnä ja kaikki tarvittava löytynee (ja tietysti vähän päälle). Tarkempaa esittelyä olisi luvassa piakkoin, samoin muista vauvan kamppeista. 

6. Esikoisen oma tahto (uhma...) ja meikäläisen pinnan puuttuminen aiheuttaa välillä konflikteja (muun muassa tämä koko päivä oli aika, no... tunnerikas). Muistutetaan tuon muksun kanssa ihan liikaa toisiamme. 

Blogin suhteen olisi monia postausideoita, mutta illalla joko väsy painaa päässä sen verran, ettei runosuoni kuki tai sitten toteutus tyssää puuttuviin kuviin. Mutta hei, kyllä tää tästä.