30.7.16

Vinkki hyvään omenapiirakkaan


Äiti, tule! Ylös. Mikä maa, mikä valuutta? Kello oli vasta 5.30 ja edellinen ilta oli venähtänyt pitkäksi Taru Sormusten Herrasta -leffan takia. Kiitos pienen väsymyksen mieli teki pitkin päivää makeaa ja hieman ennen kauppareissua oli sinetöity, että illalla koitetaan uusimmassa Yhteishyvässä ollutta omenapiirakkaa.

Pakko sanoa, että kannatti. Aprikoosimarmeladilla ja mantelijauheella höystetty piirakka oli aika hyvä piristys kahvin kyytipojaksi - etenkin kun päälle laittoi vaniljakastiketta. Makeaa kuin mikä, mutta eipähän tarvinnut ottaa suurta palaa. Voi olla, että käyn kuitenkin vielä tämän illan (ja toisen TSH:n) mittaan hakemassa santsiannoksen, samoin kuin leipäjuustoa pienellä aprikoosimarmeladinokareella maustettuna. Nam.

28.7.16

Päivän randomit


Viime aikoina on tuntunut, ettei meidän arjesta kumpua mitään tarpeeksi jännää, joka ylittäisi bloggauskynnyksen. Kesä on karannut ohi, vaikka lomareissutkin odottavat vielä päälle viikon verran tekijäänsä. En ole ollut mikään energisin tapaus, vaikka olenkin nauttinut todella meidän tasaisen tylsästä arjesta, jossa ehtii aamuisin makoilemaan lapsi kainalossa sohvalla katsomassa lastenohjelmia tai lukemaan viisi lastenkirjaa peräjälkeen. Näistä arjen hetkistä on kuitenkin suht vaikea ammentaa kerrottavaa eteenpäin blogin puolelle...

Tänään kuitenkin otin tehtäväkseni napsia sieltä täältä kuvia. Aamu alkoi pahoinvoinnilla, mutta siitä selvittyäni päivä on mennyt aika kivasti. Jos pojalta kysytään, on äiti varmaan viettänyt vähän turhan paljon aikaa keittiössä, sillä päivän mittaan on valmistunut bataattiranskiksia kanan ja salaatin kaveriksi, pinaattilettuja, riisipuuroa ja siitä karjalanpiirakoita (apua, mummo kääntyisi taas haudassaan jos näkisi nämä!) sekä mustikkarahkaa. Meikäläisen kokkausinto on taas huipussaan.

Ollaan me silti ehditty puistoilemaan, maalaamaan vesiväreillä sekä käymään useampaakin otteeseen suihkussa kiitos tämän helteen, joka ei vaan sovi mulle tässä tilassa (raajoissa aika mukava turvotus ja tää hiki...!). Illalla ehdin myös ohi mennen fiilistelemään kaapissa odottavia syksy-/viileämpien ilmojen kuteita - mekko löytyi uutena ja jakku taas ulkokirppikseltä vitosella!

Se ois kohta taas viikonloppu ja tosiaan enää viikko miehen kesälomaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

26.7.16

"Siihen on kauan viel, mä oon varmaan siel erilainen"


Meillä oli lauantaina luokkakokous. Kokoonnuttiin yhteen porukan kanssa, jota nähtiin pääsääntöisesti joka arkipäivä kolmannesta ysiin, osa jatkoi samalla tai rinnakkaisessa ryhmässä vielä lukiossakin.

Muistan hyvin sen päivän, kun pistettiin luokkasormukset tilaukseen peruskoulun ollessa loppumetreillä ja päätettiin, että kesällä -16 nähdään. Silloin siihen tuntui olevan ikuisuus. Samalla tunnilla musiikinopettajamme haastoi jokaisen pohtimaan missä kukin luokkatoveri on (muistaakseni...) 10 vuoden päästä, mitä tekemässä ja millaisessa elämäntilanteessa. Moni kirjoitti kohdalleni mm. toimittaja, mutta pari vastausta suututti mut tuolloin todella - kotiäiti. Kuka kehtaa? Enhän mä hanki ikinä lapsia tai sitoudu! No, pisteet niille jätkille. Tosin voi olla kymmenen vuoden tullessa täyteen olen jo jossain ihan muualla ja tämä elämänvaihe on taakse jäänyttä.

Tuntui hassulle mennä vatsassa pyörivän lapsenalun kanssa luokkakokoukseen. Ja hassummalta tuntui, kun mulle muun muassa tarjottiin istumapaikkaa ja yksi kavereista haki kahvia... Haha. Moista huomaavaisuutta en ole vielä tämän raskauden aikana kokenut ja tuskin hirveästi koenkaan. Kavereillekin totesin näiden kysyessä vointiani, että mikäs tässä ja tuossahan tuo maha kasvaa ja kulkee mukana. Ja siltä se onkin viime aikoina tuntunut. Vaikken pidäkään itseäni mitenkään erityisen nuorena äitinä, tuossa suht akateemisessa ja opiskelukeskeisessä ryhmässä olen ainut, jolla on lapsia.

Ihan kun mulla olisi kaksi elämää. Toinen on se lapsuus ja nuoruus, joka on eletty näiden tyyppien kanssa, toinen nykytilanne parisuhteineen, lapsineen ja pyöristyvine mahoineen. Muiden kertoessa kuulumisiaan omat valinnat ja oman elämän suunta tuntuivat erityisen hyvälle, sillä se tuohon ryhmään kuulunut Hanna ei olisi ikinä uskonut olevansa vuonna 2016 tässä vaiheessa elämää, yhtä onnekkaana, vaikkei niissä kouluvuosissakaan mitään vikaa ollut näin jälkikäteen ajateltuna.

Pakko sanoa, että nuo Maija Vilkkumaan Luokkakokous-biisin lyriikat otsikossa on aika osuvat.

20.7.16

Joie Chrome Dlx -kokemuksia


Mainitsin pari postausta sitten, että haaveilen hankkivani meille bussi- ja kaupunkiystävällisemmät kiesit lähinnä tulevaa vauva-aikaa varten. No, viikonloppuna eksyin Kouvolassa Lastentarvikkeeseen ja iskin silmäni Joie-merkkisiin vaunuihin, joissa oli miellyttävä harmaa, kova koppa kiinni. Vaunut tuntuivat niin mukavilta ja kompakteilta isoihin yhdistelmiin verrattuna, etten saanut niitä mielestäni.

Seuraavana päivänä palattiin oman kaupungin liikkeeseen. Mulla oli mielessä kasa kysymyksiä ja halusin päästä testaamaan miltä rattaat tuntuvat käytännössä. Mielessä oli myös pieni haave siitä, että saataisiin pojalle uudet keskustarattaat, vaikka käyttö onkin nykyään vähentynyt, eikä meidän Emmaljungan Scooter 2.0:ssa sinänsä mitään vikaa olekaan. Ennen ostoa piti kuitenkin selvittää pari asiaa:

Saako rattaisiin kätevästi seisomalaudan? Saa, ainakin Bumprider istuu hyvin. Mahtuuko metrinen esikoinen ratasosan istuimeen? Mahtuu! Jalat toki roikkuvat, mutta naama menosuuntaan matkatessa edessä on tuki jaloille, joka takaa hyvän istuma-asennon. Meidän tyyppi on innostunut pitkään Scootereissa tarkkailijana matkattuaan istumaan nyt naama äitiin päin mikä onkin taannut hyviä juttuhetkiä, sekä rutkasti paremman viihtyvyyden rattaissa! Pystyykö iso taapero nukkumaan tarvittaessa päikkärit rattaissa? Ilmeisesti. Ekalla testikerralla tuleva isoveli veti reilun kokoisen kuomun eteen, luki uutta Tuomas Veturi -kirjaa auringolta suojassa ja nukahti vatsa täynnä jossain kohtaa 10 minuutin kotimatkalla... Seuraavana päivänä tämä vaati myös päästä rattaisiin unille eteisessä ja koisi siellä päälle tunnin.

Toimisivatko pienet etupyörät esim. lumessa? Tähän en osaa vielä vastata, mutta miksen ole tajunnut kääntyvien pyörien ketteryyttä aiemmin? Lukittuna pienehköt pyörät vaikuttavat toimivan ihan kätevästi myös esim. hiekkatiellä. Onko rattaat helppo kasata? On. Miten pieneen tilaan ne menevät kasattuna? Pieneen. Toki vaunukoppa vie tulevaisuudessa tilaa. Paljon systeemi painaa? Sopivasti, jaksan nostaa! Millainen liikkuvuus on? Hyvä. Meneekö selkänoja täysin makuulle ja miten? Menee ja neljään muuhun asentoon. Säätö on helppo tehdä ja tapahtuu selkänojan takana olevasta "kahvasta", mikä on musta huomattavasti kivempi ratkaisu kuin esim. Scootereissa.

Mä olen kaikkea muuta kuin vaunuasiantuntija. Eräässä Facebookin lastenvaunuihin keskittyvässä ryhmässä kyseiset rattaat ovat saaneet kritiikkiä ja kyllä mullakin olisi pari pientä juttua, jotka voisi korjata. Hinta kuitenkin ratkaisi - saatiin yhdistelmiä vastaava paketti hintaan 340 euroa, vaikka monessa yhteydessä näistä puhutaankin matkarattaina. Täydelliset rattaat eivät tosiaan ole. Työntöaisa tuntuu heppoiselta ja tälläiselle päälle 160cm pitkälle olisi kiva, jos sen saisi vielä hieman alemmas. Mä en myöskään näe rattaiden takaa ollenkaan mitä lapsi touhuaa tämän ollessa kasvot eteenpäin kyydissä.

Plussia on kuitenkin senkin edestä:
- käännettävä istuinosa (kevyt & super helppo kääntää!)
- saatavana vaunukoppa
- mahdollisuus kiinnittää Maxi-Cosin ja BeSafen kaukalo runkoon
- tilava tavarakori
- oikeasti kattava kuomu
- isot takapyörät
- kääntyvät eturenkaat
- asettuvat kokonsa puolesta täydellisesti bussiin ilman työntöaisan säätöä yms. sählinkiä
- 2v takuu

Näillä mennään ja uutuudenviehätys on niin mulla kuin pojalla ainakin suuri. Vaunukoppa odottaa meillä vielä paketissa tulevaa matkustajaa. Istuinpehmuste Petit Cherien.

15.7.16

Muuttokuumetta vai jotain ihan muuta


Alkuviikon kahvipöytäkeskusteluissa nousi esille meidän puheet Helsinkiin muutosta. "Miksette te vain etsi vuokrakämppää ja muuta sinne? Kaikki olisi helpompaa!" Hmm, olisiko? Puheissahan on ollut, että pysytään Lahdessa, tässä nykyisessä kämpässä ainakin vuosi ja sitten ostetaan oma asunto. Jokin pieni osa musta kuitenkin innostui taas näistä muuttopuheista ja miehen siunauksella aloin katselemaan asuntoja, tekemään hakuilmoituksia ja fiilistelemään mahdollisia uusia tuulia ja uutta elinympäristöä.

Eilen illalla makasin myöhään hereillä sängyssä ja mietin asioita laidasta laitaan. Päällimmäisenä ajatuksissa oli kuitenkin tunne siitä, kuinka Lahti on meidän koti ja kuinka helppoa täällä on asua. Yksikään katselemistani kämpistä ei tarjoa yhtä paljon kuin nykyinen asunto, eikä yksikään alue johon on tullut vuosien varrella Helsingissä tutustuttua tunnu yhtä kotoisalta. Täällä meillä on terveyskeskus ja neuvola alle kilometrin päässä, isot ruokakaupat 1,5 kilometrin etäisyydellä. Uusi, iso S-market oman kadun päässä. Kaksi kerhoja järjestävää tahoa löytyvät 800 metrin päästä. Keskustaan ja juna-asemallekin kävelee, sateella voi taas hypätä riittävän tiheästi kulkevaan bussiin. Ja eilen syötiin vadelmia, mustikoita ja ihmeteltiin mm. oravia ja sieniä metsikössä, joka on käytännössä meidän takapihalla. Jumaliste, aikamoinen kämppä saa olla, että täältä kannattaa lähteä! Toki mä haluaisin tarjota miehelle lyhyemmän työmatkan (tällä hetkellä tämä ajaa Helsingin keskustaan), mutta lapsiperheen kera muuttaessa, johon on vauvakin tulossa, täytyy huomioida aika monta seikkaa.

Tein myös sen virheen, että katsoin Lahden vapaana olevia vuokra-asuntoja ja ihastuin kolmeenkin eri kohteeseen - rivarineliöön. paritalon puolikkaaseen sekä toiseen rivariin. Samalla rahalla tai peräti hieman kalliimmalla saataisiin Helsingistä vain hikinen kolmio ei niin kivalta alueelta.

Tällä hetkellä mulla on siis päällä muuttokuume. Ei vaan todellakaan sinne päinkään mihin piti, vaan muutaman kilometrin päähän tästä nykyisestä, asuntoihin, jonne saisi lapsille oman hiekkalaatikon ja puutarhakeinun kukkapenkkien viereen sen sijaan, että ainut oma ulkotila on parveke, johon naapurin tupakansavu kantautuu alapuolelta. Samalla myös punnitsen uudelleen puheitani valmiudestani muuttaa Helsinkiin. Onko se sittenkään paikka, jossa haluan lapseni kasvattaa? Onko sinne muutossa mitään järkeä, jos joutuu tinkimään? Mitä jos mä olenkin jo juurtunut tänne ja tottunut elämän helppouteen?

11.7.16

Hankintalista


Tänään on rv21+0. Ehkä. Marraskuuhun tuntuu olevan vielä pitkä aika, mutta hiljalleen hankinnat alkavat nousta mieleen. Toisaalta tuntuu, että viime kuukaudet on menneet ohi ihan huomaamatta ja jos sama jatkuu, ollaan kohta jo loppusyksyssä. Onneksi suuri osa tavaroista löytyy esikoisen jäljiltä, mutta kaikenlaista pientä pitäisi kaupasta kotiin kantaa. Tällä kierroksella (kuten näennäisesti ekallakin) olen erittäin tietoinen, että kauppaan pääsee myös synnytyksen jälkeen. Meikäläisen mieleen on ikuisesti jäänyt rintapumpun metsästys sairaalasta kotiutuessani lapsen vielä ollessa teholla viikko synnytyksestä. Jospa vastaavaa ei tarvitsis kokea tällä kertaa.

Mutta, mitä meiltä sitten jo löytyy? 

- (Brio Two) pinnasänky (katsotaan kuinka paljon tätä tarvitaan tässä nykyisessä perhepetimeiningissä)
- patja ja peitto, muutama pussilakanasetti, lakanoita, kosteusalustoja
- (Brio Primo) turvakaukalo ja telakka (kunto tarkistettava, ostettu kyllä esikoiselle uutena)
- vaunut (myönnetään, että salaa haaveilen jostain hieman kätevimmistä mm. bussiliikkumiseen toisten jäädessä parvekevaunuiksi...mutta löytyy)
- matkarattaat, johon saa kaukalon kiinni tai no päälle (ovat edelleen esikoisella käytössä silloin tällöin)
- hoitoalusta
- harsoja
- lelukaari, leluja
- vaatteita
- ohuet puuvillahanskat
- pyllypyyhkeitä
- Manduca
- kantoliina
- peräti kaksi äitiyspakkauksen makuupussia (toinen esikoisella ollut miehen vanha vuodelta -91, toinen siilimakuupussi kirppikseltä)
- toppamakuupussi
- itkuhälytin
- vaunuverho
- tuttinauha
- vauvaöljyä
- rintapumppu
- kosteuspyyhkeitä (aina jemmassa)

Eli aika hyvällä mallilla ollaan. Seuraavat kuitenkin vielä tarvitaan (kröhöm, halutaan...haluan) ennen vauvan syntymää:

- talvihaalari (56cm, 62cm myös jemmaan jos sattuu silmään), tumput, tossut, pipo
- pieniä sukkia
- muutama 56cm body ja housut lisää
- muutama 56cm kokopuku päivä käyttöön & yöpukuja
- ainakin yksi pussilakanasetti lisää
- pari isoa pyyhettä (ja hei Muumeja ja esikoiselle mätsäävät!)
- reunapehmuste pinnasänkyyn
- amme
- sitteri
- muutama tutti varuiksi, ehkä myös pari tuttipulloa (Anti-colic, pyöreällä korkilla)
- vaippoja
- hiusharja
- esikoiselle seisomalauta
(-käytetyt tuplarattaat tarpeen vaatiessa veronpalautusrahoista)
- vauvakirja

Puuttuvat vaatteet löytynevät pääasiassa kirppikseltä sukkia, pipoa ja ehkä yöpukuja lukuun ottamatta. Pussilakanat meidän randomin kokoiseen peittoon täytyy hakea Jyskistä. Amme, hiusharja, vaipat ja tutit löytynevät perus Prisma-reissun yhteydessä, reunapehmuste netistä. Seisomalauta lastentarvikkeesta. Talkkia tuskin ostetaan jemmaan, kuten ei myöskään sinkkivoidetta (esikoisella ei tarvittu kertaakaan), niitä saa kaupasta tarvittaessa. Itselleni mulla on yhdet imetysliivit, liivinsuojuksia sekä maidonkerääjä.

Tätä listaa tuijottaessa olen enemmän kuin kiitollinen, että niin paljon tavaraa on ekan lapsen jäljiltä ja että lähellä on loistavia kirppiksiä... Huh. Vaikka kivaahan se ostelu joskus onkin - kuvassa Popin alelöydöt pikkuveikalle.

7.7.16

Pysy aina pikkuveljenä


Älä koskaan miehisty. Kaikki kunnossa. Saatiin eilen erittäin vahva poikalupaus. Äijävalta sen kuin kasvaa!

4.7.16

Heipat ponnareille


Ennen juhannusta tapahtui ihmeitä. Meikäläinen nimittäin suuntasi kampaajalle ekaa kertaa yli vuoteen. Sivukaljut ja päältä pitkä malli oli tullut tiensä päähän, sillä aamuiset hiuskriisit eivät jaksaneet innostaa. Halusin heittää ponnarit veks (tai no lahjoittaa meidän perheen miesväelle). Ohje kampaajalle oli yksinkertainen - helppo ja oikeasti lyhyt malli, kiitos! Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, jotka kasvavat monesti vähän turhankin nopeaa tahtia.

Kun tukkaa alkoi putoilla lattialle olin valmis juoksemaan karkuun. Apua, oliko se oikeasti näin pitkä? En liiemmin kyennyt katsomaan käsittelyn aikana peiliin ja odotin vain paniikissa kotiin pääsyä. Ehdin jo huolestua, ettei poikatukkamalli alakaan tuntua omalta. Nyt fiilis on kuitenkin toinen ja parasta on ehdottomasti helppous ja huolettomuus, joka malliin liittyy. Ja onhan se kiva, että on vaan perheen jätkien hiukset kaivettavana viemäristä.

Puolimatkassa


Tänään on rv20+0. Mikäli pieni päättää tulla maailmaan suurin piirtein lasketun ajan tienoilla ollaan puolivälissä, mikäli aiemmin ollaan jo ylitse. Mikäli tämä viihtyy vatsassa yhtä hyvin kuin veljensä on puolimatkaan vielä melkein viikko.

21. viikon alkaessa...

- liikkeet tuntuvat ja näkyvät ulospäin päivittäin useaan otteeseen
- pahoinvointi kiusaa edelleen satunnaisesti
- väsymys on kaikonnut pääsääntöisesti
- hikoilen kuin pieni sika oli kuuma tai ei
- harjoitussupistukset yllättävät säännöllisen epäsäännöllisesti (alkoivat jo melkeinpä kuukausi sitten)
- vatsa on kasvanut, mutta on musta edelleen yllättävän pieni (eipä ole ainakaan vielä raskausarvista tieto, jospa tälläkin kertaa selviäisi täysin ilman niitä)
- painoa on tullut max. parisen kiloa
- arvot lienee ihan kohdillaan olon perusteella, seuraava neuvola on vasta elokuussa
- tekisi mieli tehdä listaa mitä kaikkia hankintoja on tekemättä, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi

Kaikin puolin olotila on hyvä niin henkisesti kuin fyysisesti ja fiilis normaali. Keskiviikkona on vihdoin edessä rakenneultra, jossa toivottavasti saadaan sukupuoli tietoon, jotta odotus konkretisoituisi vielä hitusen enemmän. Sukupuolesta mulla ei ole kovinkaan vahvoja ajatuksia. Ensin vallitsi pitkään poikaolo, kun en osannut edes kuvitella meille tyttöä, mutta nyt pahoinvoinnin pitkittyessä ja vatsan levitessä myös sivuille mieleen on juolahtanut pieni tyttöfiilis... Saa nähdä! Samalla tietysti toivotaan, että pieni olisi kaikin puolin terve ja kunnossa, mutta vaikka jotain erityistä ilmenisikin on tämä meidän rakas.

Eihän tässä mene enää kuin hetki ja meitä on neljä.