25.3.16

Suvakki, joka ei halua enää avata suutaan


#Vanhemmatrasismiavastaan. Kuinka moni on törmännyt perhebloggaajien alulle laittamaan Vanhemmat rasismia vastaan -yhteisöön? Haluan sanoa, että kannatan ehdottomasti ryhmän toimintaa ja olen suvaitsevaisuuteni kanssa samoilla linjoilla - vanhemmat ovat avainasemassa siinä, etteivät rasistinen ajatusmaailma ja suppea maailmankuva ennakkoluuloineen siirry seuraavalle sukupolvelle. Keskustelu aiheen ympärillä on kuitenkin tulenarkaa. Niin tulenarkaa, että koen parhaaksi kertoa oman mielipiteeni ja keskittyä sitten tilanteen lieveilmiöön, joka on musta vähintään yhtä huolestuttavaa.

Siinä missä rasismi on vakava asia, on musta ainakin yhtä vakavaa se, että ihmiset jakautuvat radikaalisti kahtia (vaikka toki väliinkin mahtuu monenlaista tallaajaa). Maahanmuuttokriittiset vs. suvaitsevaiset -asetelma on kaikkea muuta kuin terve. En todellakaan pidä Suomen kansaa yhtenä rintamana ta massana, jossa kaikkien pitäisi olla samaa mieltä, mutta ääripäiden mielipiteiden tekemä erottelu tuntuu jollain tapaa todella karulta. Toisaalta jakautumista ja vieläpä astetta vakavampaa löytyy maamme historiasta. Jospa tällä kertaa säästyttäisiin kuitenkin teloituksilta ja vankileireiltä...
Jo omassa lähipiirissä huomaa eriävien näkökantojen kirjon, mutta sentään se millaista maahanmuuttopolitiikkaa kannattaa ei ole tullut (eikä tule) perhesuhteiden väliin, sillä toista kohdellaan ihmisenä, jolla on vaan eriävä mielipide. Mitä vieraampi ihminen on, sitä helpommin tämä unohtuu.

Vaikka seisonkin oman näkökantani takana tukevasti jalat maassa ylpeänä suvakkina (käytetään nyt, vaikka kyseistä sanaa vihaankin), en ymmärrä kaikkia silmieni eteen tulleita keskusteluja, joissa tunnutaan unohtavan, että vastapuolella oman mielipiteensä kanssa on myös toinen tunteva ihmisrahjus. Maahanmuuttajia vastustettaessa tai puolustettaessa hyökätään auttamatta monesti ryhmässä ihmisen kimppuun, joka ei yksinkertaisesti havaitse omassa tavassaan nähdä nykytilanne mitään väärää. Meillä jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Meillä jokaisella on oikeus keskustella ja samalla toisaalta velvollisuus perustella mikä saa meidät ajattelemaan juuri niin ilman, että varsinainen keskustelun alla oleva asia unohdetaan ja mennään henkilökohtaisuuksiin hyökäten suoraan toista ihmistä vastaan, kuten monesti tuntuu käyvän.

Olisi siistiä elää sellaisessa halinallemaailmassa, jossa rasismi olisi vaan huhupuhetta ja kansa rakentaisi yhdessä parempaa paikkaa kaikille. Tai edes sellaisessa, jossa ihmiset kykenisivät elämään eriävien mielipiteidensä kanssa muistaen, että siinä missä maahanmuuttajat, myös ne eri mieltä olevat suomalaiset ovat ihmisiä, jotka eivät ansaitse kuolemalla uhkailua tai halventavaa kielenkäyttöä, kuten huorittelua.

Valitettavasti tälläisellä naiivilla, parikymppisellä opiskelija/kotiäidiltä ei heru ratkaisuja ongelmaan. Toivon vaan, että siinä missä emme voi ymmärtää esimerkiksi katupartioita tai muslimilasten virpomista koskevia Facebook-päivityksiä ovat nekin yksittäistapauksia, joiden takia ei pitäisi leimata koko tiettyä ryhmää tai puoluetta, eikä pitää koko tyyppiä täytenä paskakasana, vaikka tämä menisikin laukomaan meidän mielestämme typeryyksiä jostain tietystä asiasta.

Vastustan rasismia. Samaan aikaan vastustan myös kohtuutonta toista ihmistä vastaan hyökkäämistä olipa tämän mielipide mikä tahansa, omasta näkökulmastani väärä tai oikea. Siinä missä lapsia pitää opettaa kohtaamaan esimerkiksi ulkonäöltään tai etniseltä taustaltaan erilaisia, pitäisi heitä myös opastaa suhtautumaan eroaviin mielipiteisiin arvottamatta koko henkilöä yhden ajatuksen takia, mikä on itsellekin monesti vaikeaa.

Terveisin äiti vaaleanpunaisten lasiensa takaa. Näköjään sitä deepimpää tekstiä tulikin aika äkkiä...

24.3.16

(Merkki)vaate(kaan) ei ole koriste


Oho. Muutama päivä on vierähtänyt poissa blogimaailmasta. Meikäläinen on käyttänyt aikaansa muun muassa kouluhommiin (lähiopetusta ja iltaan sijoittunutta teatterikuvausta), sekä käynyt kiltisti nukkumaan ennen ysiä. Pakko sanoa, ettei ole ollut hirveästi asiaa jota jakaa blogin puolelle. Tää arki vaan on tätä perussettiä lähestyvine ennakkotehtävien palautuksineen sun muineen. Tosin ensi viikolle sekä huhtikuulle on aika reilusti menoa ja ohjelmaa. Pääsiäisen aika ja sen myötä miehen kotona oleminen ei sattunut yhtään huonoon saumaan olettaen, että saan jotain aikaiseksi.

Mutta hei, mennään hiljalleen asiaan! Kaivoin nimittäin tämän pelkän otsikon sisällään pitäneen tekstialoituksen luonnoksista. Taas puhutaan vaatteista, sillä mitään deep shit -matskua ei ainakaan tällä sekunnilla irtoa. Arkijuttuja lupaan toteuttaa ihan lähiaikoina, jotta näette etteivät nämä pelkät kuteet ole koko elämä - jostain syystä niistä on vaan viime aikoina riittänyt eniten juttua. Mutta joo...

Vaatteet ovat ehkä maailman huonoin sijoituskohde. Ei tarvita kuin yksi pieni tahra ja kymmenet eurot menevät hukkaan tuosta noin vaan. Vaikka olen viime aikoina tutustunut uusiin ystäviini tahrasuolaan ja sappisaippuaan, on meillä mennyt kuukauden aikana ainakin kolme paitaa pilalle. Jostain syystä Marimekon Tasaraita-pitkähihaiset imaisevat tomaatti- ja bataattitahrat sisäänsä kuin pesusieni veden. Rahallinen menetys oli onneksi pieni, sillä kaikki ovat kirppislöytöjä, mutta ketutus oli silti jonkinmoinen.

Totuus kuitenkin on, että vaatteet ovat käyttöä varten. Haluaisin olla mutsi, jota ei kiinnosta pätkääkään mikäli legginsseille tippuu tomaattia tai paidalle tulisi voikukkatahroja, mutta ihan aina en pysty siihen. Useimmiten tahra-alttiisiin tilanteiseen on onneksi apu - esimerkiksi ruokalappu tai sotkun ennakoiminen ja huonompien vaatteiden valitseminen. Kunnon sotkujen synnyttyä pyrin aina nappaamaan kuteet sappisaippuakäsittelyyn mahdollisimman nopeasti ehkäistäkseni tuhon pysyvyyden.

Vaatevalinnat eivät kuitenkaan saa rajoittaa lapsen touhuja. Vaikka meillä saatetaan laittaa kauppareissuille ns. paremmat vaatteet voi lapsi pomppia lätäköissä - sitten ne kuteet vaan vaihdetaan kuiviin ja pestään. Silti joskus jään kiinni pojan varoittelusta esimerkiksi loskakelillä - vika ei todellakaan ole lapsen, joka haluaisi heitellä extra märkää likaista lunta, vaan äidin joka päätti pukea tämän ylle asun pelkän ulkonäön, eikä käyttöominaisuuksien mukaan, vaikka teoriassa ulkoilu rajoittuukin pelkkään autolle kävelyyn.

Oli kyseessä sitten uutena ostettu merkkivaate tai kirppikseltä haettu hennespaita koitan pysyä rentona. Tahrat, myös sellaiset jotka eivät lähde pois, kuuluvat elämään. Mikäli joku menee oikeasti pilalle saa se uuden elämän äitini ompelukoneen kautta tai päätyy esimerkiksi matonkuteeksi ja sitten ostetaan uusia mikäli tarve on. Helppoa.

Kesän hiekkalaatikkokauden lähestyessä olen kuitenkin varmistanut, että kaapista löytyy riittävästi tummia värejä sekä esimerkiksi lahjaksi saatuja tai käytettynä ostettuja kollareita, joiden pilalle meneminen ei aikuisten oikeasti haittaa (niin kivoja kuin vaaleat värit ovatkin). Vaatteet eivät ole koristeita, eivätkä lapset paikallaan seisovia mallinukkeja, joiden käytössä kaikki pysyy aina uudenveroisena. Vaikka meidän muksun kohdalla pilalle menneiden kuteiden määrä on jäänyt muutamiin, koitan henkisesti varautua siihen, että tulevaisuudessa tilanne on jotain ihan muuta - ja se on ihan fine.

Kuvien aikana vallinnut oikea kevät saisi palata äkkiä!

18.3.16

Ei mikään yhteinen harrastus


Valehtelu ei kannata, mutta joskus voi vaan pitää suunsa kiinni. "Hei sulla on taas uusia vaatteita" totesi mies pojalle töistä tullessaan. Meikäläinen pakeni keittiöön. "Kiinni jääminen" ei haitannut mitään, vaikka tietoisesti olinkin jättänyt mainitsematta postissa odottavan paketin sisällön. Miksi kuitenkaan rasittaa toista turhalla infolla?

Meidän pitkälettinen iskä ei ole ostanut neljättä vuotta kulkevan yhteiselon aikana itselleen muuta kuin siistin kauluspaidan painostuksesta ja kengät riekaleiksi menneiden tilalle. Ja sukkia. Meikäläinen on yrittänyt päivittää tämän vaatekaappia huppareilla, jotka milloin ovat liian kapeita tai muuten viallisia, joillakin t-paidoilla sekä parilla pitkähihaisella, jotka sentään olivat käyttökelpoisia saajankin mielestä. Instagram-tiliäni selatessa äijä totesi nauraen, että onko kukaan koskaan kommentoinut, että tällä on joka kuvassa samat vaatteet. Ei sentään, mutta vaikka vaatteet vaihtuisivatkin on arkiunivormu seuraavanlainen: kollarit, huppari ja bändipaita. Ulkona musta pipo ja softshell-takki. Voitte siis kuvitella miten Pitkäletti suhtautuu vaatteinnostukseeni - kyseenalaistaen ja arvioiden, mutta onnekseni enemmän ja enemmän hyväksyen. Tai no kaikki mitä olen saanut tältä irti kysyessäni mielipidettä pojan vaatteista mahtuu yhteen lauseeseen: "Kalliita ne on, eikä kovin miehisiä." Just. "Kyllä ne kai lämmittää sen mitä tarvitsee."

Meillä kummallakin on kuitenkin omat jutut. Siinä missä minä en jatkuvalla syötöllä kysele tämän pelaamisesta ei mieskään vahdi silmä kovana vaatetilauksia tai kirpputoriostoksiani (Huh, iso kiitos siitä!). Totta kai me välillä vaihdetaan molempiin aiheisiin liittyviä kommentteja ja ajatuksia, mutta pääasiassa kumpikin tekee omia hommiaan jos nyt vaatteiden ostamisesta voi noin sanoa. Koska meikäläinen kustantaa lähes kaikki pojan vaatekaapin hankinnat on vetovastuu mulla, eikä neuvotteluja esimerkiksi haalarien sopivasta hinnasta tarvitse käydä.

Silloin tällöin pakotan isomman jätkän tutustumaan joihinkin ihan mahtaviin uutuuksiin, mutta monesti pakkausjätteet tai sohvalla nököttävät muovipussit on siivottu talteen ennen tämän kotiin tuloa. Paitsi, että kuorihousut lojuivat melkein viikon pussissa keskellä sohvaa... Tiedostan, ettei toista suoraan sanottuna kiinnosta ja koitan elää sen faktan kanssa. Kieltämättä joskus haaveilen siitä, että toiseltakin vanhemmalta löytyisi edes hieman mielenkiintoa vaatteita ja pukeutumista kohtaan edes omalla kohdallaan, mutta eipä tässäkään tilanteessa ole mitään vikaa. Niin kauan kuin lapsi ei halua päättää itse vaatteistaan on tilanne täysin mun hallinnassa. Tiedä sitten kuinka kauan, sillä joinain kertoina poika on jo osannut pyytää "roska-autopaitaa" eli siis vihreää Marimekon Jokapoikaa, mutta suostunut onneksi johonkin astetta arkisempaan neuvottelun päätteeksi.

Niin kauan kun saan miehen silloin tällöin maaniteltua ajamaan Vekarakirppiksen pihaan täällä Lahdessa tai Helsingin reissuilla tai käväisemään nopeasti jossain tietyssä kaupassa, olen tyytyväinen. Muuten voin innostua kangaspaloista ihan rauhassa yksinäni ilman, että joku on jatkuvasti niskan takana katsomassa paljonko tällä kertaa meni. Juuri näin tämän kuuluukin olla. Ehkä pojasta kasvaa jotain meidän väliltä - fiksu kuluttaja, joka kuitenkin miettii vaatevalintojaan. Ta sitten ei.

Teksti julkaistu aiemmin Vekarakirppiksen Vieraskynä-blogissa täällä.

S niin kuin sadesaappaat


Muistan omasta lapsuudestani saappaiden epämukavuuden - hiostavuuden, huonon muotoilun ja lonksuvat varret. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Saadaan pikkujätkän kanssa kunnia kulkea kevään loskakelit Crocsin sadesaappaissa (huom. ei siis kumisaappaat, sillä kenkien materiaali ei itse asiassa ole kumia), jotka eivät täytä yhtäkään ensin mainituista huonoista ominaisuuksista - päinvastoin. Pojan Handle It -saappaat ja meikäläisen Jaunt Shorty Boot Woman -jalkineet ovat ihanan kevyet ja muotoilun ansiosta ehdottoman mukavat jalassa.

Crocs on meille jo vanha tuttu ja olivathan pojan ensimmäiset talvikengätkin kyseiseltä merkiltä, samoin koko tämän talven palvelleet popot kuin myös siniset Handle It -saappaat. Ennen lasta koko merkki tuntui etäiselle, mutta pojan kenkien kautta myös aikuisten mallit ovat tulleet tutuksi ja onhan Crocsin tarjonta monipuolistunut jatkuvalla syötöllä. 

Itse arvostan kengissä mukavuuden lisäksi pitkää ikää ja ennen kaikkea helppoutta. Sadesaappaiden puhtaanapito on yksinkertaista ja ne myös kuivuvat alta aikayksikön ilman mitään kuivauskaappihässäköitä, joka onkin ehdottomasti kielletty Crosslite-materiaalin kohdalla. Vaikka saappaat on tehty käyttöä varten, on musta ehdottomasti plussaa, että ihanan keltaiset kengät saa myös pidettyä keltaisina. 

Meikäläisen jauntit ovat päätyneet jalkaan jo useasti erinäisillä loskakeleillä villasukan kavereina. Olen pitkään vierastanut saappaita, kunnes viime keväänä hankin ekat vuosiin. Käyttö jäi kuitenkin lapsuudesta tutun epämukavuuden takia vähälle, mutta onneksi Crocsin versiot ovat eri maata. En malta odottaa kaikkien lumien häviämistä ja oikeita sadepäivien lätäköitä, joihin nyt pääsee itsekin kypsästi hyppimään lapsen kanssa ilman, että sukat ovat heti märät. No, tällä hetkellä säätiedotus povaa uusia pakkasia, joten hetki saadaan vielä odottaa. Parin päivän takaista +10 astetta ei ihan heti ole tiedossa. 

Kaiken tämän höpinän lisäksi mulla olisi pieni vinkki teille, mikäli yllä olevat sadesaappaat kiinnostavat! Kyseiset kengät löytyvät nimittäin aika mukavin alennuksin Intersportin liikkeistä  kautta maan 18.-21.3., jolloin Handle Itit lähtevät hintaan 19,90e (34,90e) ja naisten Jaunt Shorty Bootit hintaan 24,90e (39,90e). 

Lisäksi seuraavissa Intersport-myymälöissä järjestetään erityinen Crocs-esittely lauantaina 19.3., jossa on asiantuntija jelppaamassa ja kertomassa lisää saappaista: Intersport Espoo Sello, Intersport Espoo Suomenoja, Intersport Turku Hansa, Intersport Tampere Koskikeskus sekä Intersport Wasaport Vaasa. 

Sadesaappaita on tarjolla rajoitettu määrä ja värit vaihtelevat myymälöittäin. Hinnat ovat voimassa myös Intersportin verkkokaupassa ja erityisesti tilatessa on hyvä muistaa, että kahden koon välillä miettiessä suosituksena on valita isompi koko. Tämä huomattiin sekä mun että pikkujätkän saappaiden kohdalla. 

Ei mulla muuta... Suosittelen!

*molempien sadesaappaat saatu, yhteistyössä Crocs

17.3.16

Pakanana perhekerhossa


Viime avoimen perhekerhon hartaudessa tajusin, etten ole kertonut blogin puolella meidän kerhokäynneistä. Miltä tuntuu käydä kirkkoon kuulumattomana seurakunnan perhekerhoissa, joissa luonnollisesti on mukana Raamatun tarinoita ynnä muita. Okei, jos tarkkoja ollaan niin olen päättänyt liittyä takaisin seurakunnan jäseneksi jo aikoja sitten, mikä omalla kohdallani tarkoittaa myös rippikoulun käymistä, mutta koska olen parempi kuin loistava lykkäämään asioita on homma vähän jäänyt... Ajatusmaailmaltani en siis liene ihan pakanaan verrattavissa, vaikken kirkollisveroa tällä hetkellä maksakaan. Poika sen sijaan on kastettu.

Meikäläisen kynnys lähteä pojan kanssa perhekerhoon oli aluksi todella suuri. Suunnittelin asiaa mielessäni pitkään tietäen, että noin 700 metrin päässä meistä kirkolla pidetään sopivia kerhoja kahdesti viikossa. En vaan uskaltanut. Ajattelin paikkojen olevan täynnä vanhempia superäitejä, jotka kaikki tuntevat toisensa ja tietävät tavat, eikä mulla ole hajuakaan miten mestassa toimitaan. Tähän kaikkeen tuli muutos, kun entinen opiskelukaverini aloitti työharjoittelun juuri meidän kerhossa. Olin ihan kypsä jo tylsäksi muuttuneeseen arkeen ja lopulta sain aikaiseksi lähteä katsomaan millainen meno paikassa on.

Sille tielle me ollaankin jääty. Mikäli meikäläisen lähiopetuspäivät eivät satu juuri kerhopäiville, käydään me kahtena päivänä viikossa aamupäivisin leikkimässä, askartelemassa, laulamassa ja kuuntelemassa hartaus tai kirkkohetki. Siinä missä kuvittelin koko homman olevan turhan jeesustelua meidän makuun on mieleni muuttunut täysin. On huikeaa nähdä kaks veen oikein odottavan hetken hengähdystä ja rientävän itse reippaasti hartauteen, soittavan alkutriangelia ja leikkivän laululeikkejä riemuissaan vielä kotonakin. Kiitos kerhon tämä on reipastunut silmissä ja tutuista lastenohjaajista sekä joistakin (harmi kyllä) vaihtuvista harjoittelijoista on tullut tärkeä osa tämän verkostoa (ja omaakin). Meidän kohdalle on ainakin sattunut ihan supereita tapauksia! Meillä ei tällä hetkellä ole lähipiirissä myöskään kauheasti kylässä käyviä lapsikavereita etäisyyksien takia, joten kerhojen kontaktit ovat siltäkin osin isossa osassa.

Entäpäs mitä äiti saa hommasta irti? Kiitos kahdesti viikossa tapahtuvan toiminnan mulla pysyy järki päässä. Aktiivisen taaperon ympäristön pitäminen tarpeeksi virikkeellisenä ei ainakaan meidän kohdalla ole ihan piece of cake, kun joinakin päivinä toinen tuntuu tarvitsevan äitiä leikkiseuraksi ihan koko ajan. Nautin siitä jonkun muun keittämästä kahvista, kekseistä, leivästä ja aina välillä tarjolla olevista herkuista sekä juttuseurasta, jota muut vanhemmat tarjoavat. Pidän myös laulamisesta, loppuleikeistä ja askarteluinnostuskin sen kuin kasvaa. Haha.

Missään vaiheessa esille ei ole tullut meikäläisen kirkkoon kuulumattomuus ja toisaalta en näe sitä esteenä, sillä koen toiminnan olevan pääasiassa lasta varten. Ja ovathan jumalanpalveluksetkin kaikille avoimia tilaisuuksia. Toki jos vakaumukseni menisi täysin ristiin jokaisen hartauden aihepiirin kanssa tai hengelliset laulut olisivat mielestäni jotenkin vastemielisiä, olisi tilanne eri. Toisaalta hartaudet ovat vain pienen pieni osa kerhokerrasta. Yksi hitusen vaivaannuttava tilanne kuitenkin sattui kerran lukuvuodessa järjestettävän ehtoollisen yhteydessä, kun jokainen muu vanhempi osallistui ehtoolliselle tai vei ainakin lapsensa siunattavaksi ja itselläni "pakanana" ei ollut samaa mahdollisuutta. Mutta pikkujuttuja... (Kuvat on muuten ihan meiltä kotoa.)

Kuinka moni teistä käy tai on käynyt lapsen/lasten kanssa seurakunnan kerhoissa? Mitä pidätte? 

15.3.16

NEXT level juttu


Kaikki alkoi siitä, kun tarvitsin pojalle t-paitoja ja mielessä käväisi, että musta takki ei olisi yhtään hullumpi olla kaapissa. Selasin H&M:n, Lindexin, KappAhlin, Elloksen sekä joukon tyyriimpiä kauppoja, mutta mustaa ohutta takkia ei vaan löytynyt, eikä edes niitä perus t-paitoja Hennesiä lukuun ottamatta, eikä sielläkään kovin monessa värissä. Sitten muistin paidan, jonka äitini oli tuonut pojalle Tallinnasta - NEXT!

Ulkomainen verkkokauppa, siinä täytyy olla jotain hämärää. Isot postikulut, hidas toimitus tai huonot maksuvaihtoehdot. Joskus olin Facebookin ihmeellisessä maailmassa törmännyt keskusteluun, jossa kehuttiin kyseistä mestaa, mutta jotain vikaa siinä täytyi silti olla. Klikkasin itseni kuitenkin katselukierrokselle ja kappas - sopivan oloinen, vieläpä vedenpitävä ja ennen kaikkea edullinen takkiasia oli edessäni. Vau. Muutkin hommat olivat kuosissa - maksun sai laskulle ilman lisäkuluja, toimitus kestäisi max kolme päivää (ei sillä että mulla olisi mikään kiire...), eikä yli 25 euron tilauksesta tarvitsisi maksaa ollenkaan toimitusmaksuja. Voiko olla totta? Lisäksi vaatteet tuodaan kotiovelle, kuten esimerkiksi Rodinilta tilatessa.

Kiitos mahtavan fb-ryhmän sain myös kasan vastauksia kokojen vastaavuudesta ja laadunkin kehuttiin olevan mainio. Takin ja t-paitojen (kaikki kokoa 98cm) lisäksi ostoskoriin tuli klikkailtua neulehuppari (98/104cm), legginssit (104cm) sekä Star Wars -lippis (3-4y) kesän varalle. En muista milloin olisin saanut samalla summalle pojalle yhtä paljon vaatetta, sillä esimerkiksi Henkkamaukassa ei ole viime aikoina tullut kovin usein käytyä. Vähän alkoi jopa harmittamaan, etten ole aiemmin tajunnut Nextin olemassaoloa, sillä erityisesti perusvaatteita, kuten pitkähihaisia (n. 20e/4kpl) tai huppareita (n.30e/4kpl) tarvitsee aina, eikä niistä halua maksaa itseään kipeäksi.

Tänään aamulla sain tekstiviestin, jossa varmistettiin toimitusajankohta tälle iltapäivälle ja vaatteet kotituivat mallikkaasti 1,5 vuorokaudessa siitä, kun olin laittanut tilauksen menemään. Kuteet lennätettiin Leedsistä ja silti ne olivat meillä nopeammin kuin paketti normisti kulkisi Suomen sisällä. Plussana myös se, että koko toimitusprosessia oli helppo seurata DHL:n pakettiseurannan kautta. Kaikkein ekologisinta hommaa tämä ei suinkaan ole ja mm. vaatteiden alkuperä on mulle täysin vieras. Lisäksi mahdollinen palautus voi olla tyyristä, mutta ainahan kuteet voi lahjoittaa eteenpäin tai iskeä kirpputorikuormaan saadaakseen edes vähän takaisin.

En todellakaan usko, että tämä jäi viimeiseksi Next-tilaukseksi, sillä kaikki asiat olivat sen verran mallillaan ja jokainen vaate juuri sellainen kuin kuvittelinkin.

13.3.16

Sunnuntailook


Muistan kun bongasin kirkkaanpunaisen Adidaksen bomber-takin täkäläisen Fidan rekistä. Oli viime syksy ja ajattelin, että onpas kiva takki, mutta ei mua varten. Jatkettiin kiertelyä kaverini ja pojan kanssa, mutta jokin veti mua uudestaan Addun luokse. Lähdin lopulta kirppikseltä kahdeksan euroa köyhempänä kirkas takki kassissa. Kotona vielä ajattelin, että tuleekohan tätä koskaan vedettyä päälle, mutta eiköhän omansa saa ainakin pois jos tahtoo päästä eroon...

Nyt kun keväinen aurinko on eksynyt taivaalle jo useampana päivänä ja lämpötila on ollut plussalla on takki näkynyt ylläni jo useamman kerran muun muassa kauppareissuilla. Tämä on sellainen vaate, josta en halua kuulla miehen mielipidettä ja kuuluu omassa päässänikin samaan sarjaan kuin esimerkiksi pitkä farkkuhame tai maastonvihreä "metsästäjäntakki" - kaikessa karmeudessaan jotain ihan parasta.

11.3.16

20+1 kuvaa viikon varrelta


Kukkia piristämään kämppää. Pinaattipiirakan ja sämpylöiden tekoa. Kaksi kerhoaamupäivää. Mainion uutuuksien fiilistelyä ja Mini Rodinin dinot. Aurinkoa ja räntäsadetta. Iltakäynti koululla ja lähiopetuspäivä. Askartelua. Naistenpäivä. Pyykkisirkusta ja arkirutiineja. Unettomia öitä, kun on niin täpinöissään projekteista. Ulkoilua ja lukuisia sisäleikkejä. Liikaa koneella istumista ja kuvaamista. 

Ja mitähän kaikkea muuta... Näillä mennään kohti viikonloppua.

9.3.16

Yk, kp, dpo -soppa


Yk:t, kp:t ja dpo:t. Voi jessus, taas sitä mennään. Kuka tietää mistä puhun? Käsi ylös nyt. Jep, haaveena on päästä julistamaan kovaan ääneen olevansa raskaana ja toiveissa saada pieni maidonjuoja perheeseen. Ehkä tästä olisi pitänyt pysyä hiljaa, mutta kun on joka toisessa postauksessakin viitannut asiaan ja maininnut hommasta koko lähipiirille ohi mennen ei liene pahitteeksi avautua lisää.

Tällä hetkellä on menossa loppusuoralla yrityskierto numero kolme. Olin ihan super naiivi asian suhteen, sillä pikkujätkästä nappasi heti ekalla kerralla. En koskaan kuvitellut, että joutuisin laskeskelemaan päiviä kovinkaan montaa kertaa ja toivon, ettei odotuksen odotusta ole luvassa enää pitkään, sillä onhan tämä iha pers... Ei kivaa.

Olen vauvakuumeillut kaksi vuotta. Se on pitkä aika se. Ekat todelliset raskaushaaveet nousivat pintaan pojan ollessa kolme kuukautta. Onneksi mies piti päänsä, eikä lähtenyt vielä silloin mukaan hulluuteen ja uusiin hormonimyrskyihin. Tällä hetkellä alan olla aika kypsä kuumeiluun. Toisaalta yrityksen muuttuessa todelliseksi on ajatukset koko lasta yrittämistä kohtaan hieman rauhoittuneet, vaikka kierron viimeinen viikko tuntuukin aina pidemmältä kuin nälkävuosi...

Tällä hetkellä on elämän suhteen sen verran monta rautaa tulessa, että kaikkeen vauvahaaveista opiskelupaikkaan asti suhtautuu jollain kierolla tapaa rennosti. Totta kai mä paahdan päästäkseni opiskelemaan, mutta samaan aikaan toivon, että tulevaisuudessa häämöttää muutakin elämää mullistavaa kuin mahdollinen koulupaikka. Tällä hetkellä emme tiedä missä asumme esimerkiksi syksyllä ja päivästä toiseen toistuva arki on täynnä kysymyksiä. Samaan aikaan olen onnellisempi kuin koskaan. Onnellinen siitä, että elämällä on tilaisuus muuttua ja ottaa vähän uutta suuntaa monellakin saralla. Kuitenkin päiviä varjostaa pieni haikeus, ehkä jopa pelko, vaikka yrityksiä onkin takana vasta muutama. Miksei jo tärppää? Mikään ei ole itsestäänselvää, sen opetti jo edellinen synnytys.

Tällä hetkellä fiilistelen iltaisin kaihoisasti muiden maha- ja pikkuvauvakuvia Instagramista toivoen, että oltaisiin vielä tämän vuoden puolella samassa tilanteessa. Elämä ottaa ja elämä antaa - toivottavasti tällä kertaa enemmän ensin mainittua. Terkuin Hanna yk3, kp jotain, dpo ei mitään käryä.

8.3.16

Valmiina välikauteen


Noniin kevät, tervetuloa. Plussakelit onkin jo rantautuneet Lahteen ja lapsen välikausikuteet roikkuvat nätisti kaapissa. Huomiseksi povailtiin plus neljää astetta ja puoliksi aurinkoista - toivottavasti tämä pitää paikkaansa!

Välikausivaatteita löytyi jonkin verran entuudestaan, jonkin verran on tullut hankittua uutta. Tai vanhaa kirpputoreilta. Syksyllä ostettu musta Name Itin shoftshell-haalari mahtuu edelleen juuri ja juuri ilman välikerrosta, mutta muuten turvaudutaan yllä oleviin kuteisiin. Jotkut lenkkarit tai tennarit pitää vielä hankkia, mutta niin lämpöisiin keleihin lienee vielä hetki matkaa.

Mitä kaapista sitten löytyy?

Takit:
- kirppikseltä löytynyt keltainen Mini Rodinin Pico-takki "parempaan käyttöön"
- kirppikseltä ostettu Lindexin sininen vk-takki
- niin ikään kirppikseltä jo viime keväänä hankittu harmaa H&M:n tuulitakki

Ulkohousut:
- kirppikseltä ostetut Lindexin ulkohousut
- astetta vettäpitävämmät kuorihousut myös Lindexistä

Haalari:
- Name Itin shoftshell (Suosittelen!)

Kengät:
- Crocsin keltaiset sadesaappaat* (koko C10)
- Crocsin siniset sadesaappaat kirpputorilta (koko C9)
- Cirafin vettäpitävät vuorelliset tennarit (Prisman alesta hintaan 13e!)

Pipot:
- Fredriksonin raitapipo (Ollut meillä ikuisuuden ja vieläkin reilu...)
- Reiman keltainen pipo ohuella vuorella (Sama kuin edellisessä...)
- Mainion kevätmalliston valkoinen pipo
- Noshin Klik-kuosista äitini ompelema hattu
- Paapiin kankaasta äitini ompelema tupsupipo
- Noshin raidallinen lippapipo
- Äitini ompelema lippapipo Noshin kaavaa käyttäen
- lisäksi aiemmin blogissa vilahtanut Metsolan Cut-pipo, joka tosin on kokonsa puolesta siinä ja siinä meneekö

Hanskat:
- harmaat Jonathanin vk-hanskat (Suosittelen!)
- Kivat-merkkiset puuvillahanskat
- Reiman siniset vk-hanskat (Nämä ja edelliset lahjaksi saatu)
- mustat äitini neulomat lapaset (Näitä meiltä löytyy useammat)

Pakko sanoa, että pipojen suhteen olen hullu hamstraaja ja pidän siitä, että jokaisen takin ja haalarin kanssa on useampi vaihtoehto. Voi olla, että myssyvalikoimat sen kuin kasvavat kiitos äitini. En nimittäin muista mitä kaikkea tämän kangasvalikoimista tällä hetkellä löytyykään. Ja hei, hyvää naistenpäivää!

Mites muilla, onko kaikki välikausivaatteet jo hankittuna? Saa linkata vastaavia postauksia!

*sadesaappaat saatu Crocsilta (lisää yhteistyöstä myöhemmin)