29.11.15

Pikkujoulukauden alku + Pomppu Omppu -arvonnan voittaja

Kiitos Hiekkaleikkejä-blogin Jennille kuvan lainaamisesta! 

Eka adventti. Apua, ei tunnu yhtään sille. Eilen avattiin kuitenkin pikkujoulukausi kera monen lumobloggaajan. Helsinki oli märkä ja tuulinen, mutta porukassa tunnelma oli kuitenkin lämmin. Meikäläinen odotti tapahtumaa pienellä jännityksellä, sillä suuressa laumassa tuppaan olla tuppisuu ja sivustaseuraaja ja tälläkin kertaa pitäydyin monessa kohdin tutussa ja turvallisessa roolissani. Haha. Tyypit olivat kuitenkin mukavia jokainen ja oli hauska nähdä face to face ihmisiä, joiden elämää on tullut seurattua tietokoneen ruudulta.

Meidän häppeningit alkoivat Rokki-Mäkistä, jossa jokainen tankkasi makunsa mukaan sapuskaa naamaan. Itse asettauduin samaan pöytään Nellin, Jonnan ja Maarian kanssa, joista en ollut tavannut ketään aiemmin ja hyvä ruokaseura olikin kyseessä, vaikka oman mahalaukun vetoisuus tuli arvioitu aika metsään. Vatsa täynnä jaksoi kuitenkin jatkaa ohjelmaa toisessa lokaatiossa, jonne onneksi pääsin Annan autokyydillä - Helsinki-tietous kun on edelleen vähän puutteellinen.

Koko päivä kului rennoissa merkeissä. Iltapäivän ohjelmaan mahtui niin virvoitusjuomien nauttimista, rentoa rupattelua, Lumoblogien kuulumisten vaihtelua kuin myös Tradetracker-infoa ja Nosh Organicsin esittelyäkin. Vanhaan tuttuun Noshiin päästään tutustumaan tarkemmin kunhan pikkujätkä saa uudet vaatteensa, sillä pienen yhteistyön kannustamana meikäläinen innostui pistämään tilauksen menemään eli sovituskuvia luvassa myöhemmin!

Kaiken kaikkiaan mulle jäi eilisestä tosi hyvä mieli, vaikka illalla autossa koko matkan torkkunut poika vetelikin viime yön unet ihan ranttaliksi, mutta tänään sammui saman tien kun vuoteeseen laski. Huh. Pikkujouluja onkin tulossa peräti kolmet ennen itse aattoa, joten eiköhän se kunnon joulufiilis ainakin osittain pääse valloilleen. Hitaasti, mutta varmasti.

Tähän samaan syssyyn voisin julkaista myös Pomppu Omppu -verkkokaupan arvonnan voittajan. Hän on anonyymi, joka lupaili hankkivansa lahjakortilla paidan kummipojalleen. Pistelen kyseiselle henkilölle sähköpostia hetimiten. Onnea! 

Näin. Edessä on uusi viikko ja uudet kujeet.

27.11.15

Tyttö vai poika?


Selasin Instagramia pikkujätkän selostaessa vieressä kunkin kuvan sisällöstä. Vauva, koija, tyttö, pulla, vauva, poika... Poika? Katsoin lasta ihmeissäni. Kännykän ruudulla komeili otos pienestä lapsesta takaapäin ponnari päässä ja punainen toppatakki päällä. Mikä teki tästä mini-ihmisestä pikkujätkän mielessä pojan?

Mikäli jälkikasvuni sietäisi hiuksiinsa koskemista voisi tämä näyttää aika lailla samalle ponnari päässään kuin kuvan lapsi. Punaista löytyy kaapista jonkun verran, samoin myös muun muassa keltaista. Pointtini tätä tekstiä kirjoittaessa ei kuitenkaan ole pohtia miltä tytön tai pojan kuuluisi näyttää. Olen sivunnut monesti sitä kuinka meillä poika pitää legginssejä ja eilen ostettu Muumi-paitakin löytyi tyttöjen rekistä, eikä esimerkiksi hiuksia olla leikkaamassa vähään aikaan. Tämän ehdotonta lempipuuhaa musiikin kuuntelun ja "laulamisen" lisäksi on kokkaus ja leipominen niin oikeasti kuin Brion leikkihellalla, eikä meillä, kuten ei toivottavasti kenelläkään vanhemmalla ole tarvetta ohjata lasta muiden leikkien pariin.

Vaikka tulkinta kuvan lapsesta menikin metsään haluaisin jälkikasvuni omaavan samanlaisen ennakkoluulottomuuden läpi elämän. Toivoisin, että kykenen kasvattamaan lapsen, joka pystyy kävelemään halki kasvunsa silmät ja mieli avoinna olematta mustavalkoajatteluun sortuva joko-tai -tyyppi. Lapsen, joka on suvaitsevainen ja empaattinen. Lapsen, joka ei yleistä tai tee muuten hätäisiä tulkintoja muista ihmisistä, vaan arvostaa jokaista yksilönä oltiinpa sitten millaisia tahansa.

Ja voi että mä odotan sitä aikaa, kun toinen osaa kertoa paremmin mitä päässä liikkuu ja keskustella. Viime aikoina suusta on päässyt jo aika hienoja ja nasevia juttuja...

Pienen pieni ostoterapia


Tämä viikko on ollut enemmän tai vähemmän vaikea. Ihan vaan siksi, että tätä äitiä on väsyttänyt ja pojan tahto tuntuu koko ajan poikkeavan yleisestä hyvästä. Eilen aamuna heräsin ekaa kertaa päälle viikkoon kokonaisen yön jäljiltä - en ollut edes havahtunut, kun Pitkäletti oli lähtenyt töihin. Fiilis oli suorastaan super, kun taustalla ei ollut parin tunnin valvomista keskellä yötä kiitos jälkikasvun, eikä myöskään nihkeää sängyssä pyörimistä ajatusten virratessa kaikessa siinä mitä olisi pitänyt tehdä, mutta mikä oli kuitenkin jäänyt kesken tai kokonaan aloittamatta.

Päätin heti noustuani, että tänään suunnataan kahden bussimatkan päässä sijaitsevaan kauppakeskukseen, vaikka liikkumiseen meneekin hyötyyn nähden kauan aikaa, eikä meiltä varsinaisesti puutu mitään. No, aikaahan meiltä löytyy ja pääsipä pikkumies testaamaan useampaa eri leikkipaikkaa, jotka kaikki olivat melkein autioita kyseiseen kellonaikaan. Pisteet muuten pojalle käyttäytymisestä - yhtä pientä en halua laittaa kenkiä jalkaan -kitinää lukuun ottamatta selvittiin ilman uhmaa. Molemmat oltiin visiittiin siis aika lailla tyytyväisiä ja vietettiin kiva aamupäivä. Enpä olisi alkuviikosta uskonut, että pääsen sanomaan näin. Hah.

Fakta on, että kun mitään ei tarvitse löytyy ostettavaa. Onneksi ihan kohtuu määrä. Meidän Muumi-fani sai keltaisen kollarin Lindexistä sekä alepaidan ja pipon Stadiumista. Oma kaappi täyttyi parilla uudella puserolla - eihän noita kuoseja voinut ohittaa! Nyt kun vielä löytäisi jostain istuvat, korkeavyötäröiset farkut kaveriksi...

Kieltämättä pieni ostoterapia teki ihan hyvää. Kohta pitääkin skarpata jouluhankintojen kanssa. Jes, meikäläinen kun on maailman huonoin lahjojen ostaja.

26.11.15

Roihahdus


On helppoa hokea muille, että muistakaa puhua. Tein niin viimeksi tänään. Kertokaa puolisollenne miltä tuntuu, avautukaa, jakakaa huolet, vaikeudet ja niin edelleen, plaa plaa plaa. Toissailtana meikäläisen sanainen arkku kuitenkin roihahti. Hiillos oli kytenyt pitkään ja nyt oli aika päästää lieskat ilmoille. Huonosti nukutut yöt lisäsivät vielä palovoimaa tehden pienistäkin asioista elämää suurempia. Roihahduksen jälkeen helpotti välittömästi. Tuntui niin suunnattoman hyvältä saada kaikki mielen päältä pois. Ja jälkikäteen tuntuu, että roihahdus tuotti myös tulosta. Kaiken olisi kuitenkin voinut sanoa paremmin, hiljempaa, ilman raivoa, suuttumusta ja lopulta itkua. Kyse oli loppujen lopuksi mitättömästä asiasta. Miksi keskustelu parisuhteessa on niin vaikeaa?

Puhumattomuus tuhoaa. Väärinymmärrykset, huonosti tehdyt tulkinnat toisen käytöksestä, toisen puheen mieltäminen valittamiseksi, kritisoinniksi tai nalkuttamiseksi... Ongelmia on monia. Monesti tulkitsija heijastaa toisesta vain omia ajatuksiaan ja oletuksiaan. Meillä on takana kolme yhteisä vuotta. Alkuhuumassa juteltiin kaikesta ja oltiin läsnä toisillemme. Sittemmin on iskenyt arki. Arki, johon kuuluu se, ettei viikolla nähdä toisiamme montaakaan tuntia päivässä ja nekin menevät muun muassa kauppareissuilla, kotihommissa ja kaikessa mitä arkeen kuuluukaan. Sitten ollaankin jo vuoteessa, jossa uni painaa silmää. Keskustelua lykkää ja lykkää ja lopulta sanat vaan jäävät odottamaan ylikiehumista.

Muistan aina, kun mies totesi jollain neuvolakäynnillä parisuhdetta sivuttaessa, ettei meikäläinen osaa puhua. Tuolloin ilmaus nauratti, enkä meinannut tunnistaa itseäni, mutta totta se valitettavasti on. Muutaman illan takaisen roihahduksenkin jälkeen mun oli tartuttava puhelimeen ja kirjoitettava muistioon mitä ajattelin ennen kuin sain unen päästä kiinni. En osannut mitenkään muuten sanallistaa tunteitani - en, vaikka olin juuri puhunut suuni puhtaaksi. Ja sama tuntuu toistuvan elon keskellä yllättävän usein.

On niin helppoa tietää miten asiat kuuluisi hoitaa, mutta toimia silti tismalleen päinvastoin päivittäin. Ehkä mä jatkossa ilmaisen itseäni ainoastaan kirjeiden avulla... Niin tai näin, nyt olotila on aika zen.

21.11.15

10 paljastusta meidän arjesta


1. Istun joka ilta pojan huoneen ovella ja laulan tälle mm. PMMP:n Joutsenia, Stellan Aamun kuiskausta sekä lastenlauluja niin kauan, että tämä on lähes unessa. Loppukesällä unten maille käyminen oli tuntien taistelua, mutta nykyään pikkujätkä varmasti nukahtaisi itsekseenkin. Tämä vain osaa niin anovasti sanoa "äiti istu, aula", joten käytäntö on jäänyt päälle kun toinen niin rakastaa musiikkia. (Ja sitä kirottua Ti-Ti Nalle -cd:tä, jota pitäisi kuunnella koko ajan kun en laula!)

2. Olen niin fiiliksissä alkaneesta yrittäjyyskurssista, että tekisi mieli pistää oma mesta pystyyn vaikka heti. Kunpa saisin saman tarmon siirrettyä nyt itse kuvaamiseen.

3. Pitkäletti-iskä herää joka aamu klo 4.30 ehtiäkseen Vantaalle. Kaikki kunnioitus, tämä painaa jo töitä kun me vasta herätään seitsemän maissa... Meidän aamut menee joka päivä saman kaavan mukaan - poika pois sängystä ja potalle, lastenohjelmat päälle, tälle nokkiksessa maitoa ja kahvinkeitin töihin. Kovin kauaa jätkä ei onneksi kiinnostu tv:n tarjonnasta.

4. En tiedä olenko aiemmin paljastanut, että Pitkäletti on totaalinen pelinörtti - kaikella rakkaudella. Streamit pyörii tai pelit on jatkuvasti kesken. Fallout 4:n julkaisu ja Dotan Major-turnaus (meniköhän nämä oikein) on johtanut siihen, että meillä on nukahdettu Ipadin viereen, kun sängyssä on vielä täytynyt katsella pelilähetyksiä. Kiva.

5. Omistusasunto/oma talo Helsingistä -päätös on tehty. Se, millä aikataululla tätä kohti ollaan menossa on auki, mutta meikäläinen yrittää järjestellä ja priorisoida kouluhaaveita ehkä vähän uudella mielellä. Katsotaan. Nytkin ajellaan Lahti-Helsinki -väliä loppuvuosi melkeinpä viikottain pikkujouluissa sun muissa!

6. Ei tarvita kuin yksi huono yö ja olen viikon väsynyt. Miten mä olen pärjännyt pikkujätkän ollessa vauva? Nykyään tuntuu, että yhdetkin vähän heikommaksi jääneet unet meinaavat nirhata meikäläisen.

7. Mä olen hermostunut viime aikoina turhan helposti. Pojasta on tullut entistä uhmakkaampi, vaikka osaa tämä olla enkelikin sille päälle sattuessaan. Valitettavasti riiviömoodi tuntuu olevan herkemmässä. Äitiinsä tullut jäärä, pakko myöntää ja se näkyy pitkälle.

8. Me ollaan oltu valehtelematta puolikuntoisia melkein kolme viikkoa. Aina jonkun nenä on vuotanut, yskä vaivannut tai muuta pientä, vaikkei kuumetta ole ollut kuin muutama päivänä. Onneksi. Eilen ulkoiltiin pitkästä aikaa kunnolla, kuten kuvista näkyy. Samalla tuli testattua toppahaalarin vedenpitävyys.

9. Pojan sanavarasto on muutamassa viikossa laajentunut huikeasti! Tuntuu niin oudolle pitää keskustelua yllä ihan uudella tavalla. Kaksisanaisia lauseita tulee koko ajan kuten myös pidempiä sekä yhdyssanoja. Eilen tämä sanoi kuudesti olevansa vauva ja heittäytyi lötköksi esimerkiksi pukiessa. Vauvavaihe loppui kuin seinään, kun sanoin, etteivät vauvat saa syödä herkkuja. Selvällä (tai ainakin ymmärrettävällä) suomen kielellä tuli myös mm. käskyt piirrä Tuutikki, mennään buttiin (bussiin) ja laita Muumit. Tästä muumifaniudesta on tulossa myöhemmin oma postaus, sen verran next level -ihastus kyseessä.

10. Meillä ei ole imuroitu kokonaan kämppää varmaan kolmeen viikkoon. Hups. Kaaos on aika kamala, vaikka välillä tulee järkättyä pieni osa huoneista kuntoon. Ei meillä koskaan ole sisustusblogeista tuttua järjestystä, mutta viime aikoina tilanne on vähän päässyt leviämään käsistä. Valkoinen koti ja pölyttömät pinnat - joo ei.

Sellaista se arki on.

20.11.15

Parhaat blogit omalta lukulistalta


Hyvää perjantaita tyypit. Meidän viime yö oli taas mielenkiintoinen, kun pikkujätkä päätti klo 2, että nyt ei nukuta ja siinä sitä sitten oltiinkin yli kaksi tuntia hereillä. Mun fiilikset tällä hetkellä on aika unipainotteiset ja odotan vaan sitä, että iltatoimet on tehty ja pääsen oikeasti rentoutumaan sohvalle peiton sisään kaakaomuki kourassa Netflixin pariin. Sitä ennen ennen ajattelin kuitenkin esitellä teille omia blogilemppareita, vaikka monesti onkin kausia, että ne omat suosikitkin jäävät ihan unholaan. Seuraavia tulee kuitenkin väijyttyä suhteellisen usein:

1. Mami Go Go
Pitkäaikainen lemppari, joka jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. Mielenkiintoiselta vaikuttava persoona kirjoittajana sekä kiinnostavia ja hyviä kuvia. Kokonaisuudessaan omaa silmää miellyttävä ja monipuolinen kattaus.

2. Kochanie
Lumoblogikollega, jonka tuotosta on tullut väijyttyä ihan alusta asti. Blogista paistaa hyväntuulisuus ja tekstien kirjo on mielenkiintoinen ja laaja. Muitakin Lumoblogeja tulee seurattua säännöllisen epäsäännöllisesti nappaavan otsikon tai kuvan tullessa vastaan.

3. Yhteenkasvettu
Yhteenkasvettua on myös tullut seurattua pitkään. Kirjoittaja vaikuttaa niin symppikseltä ja samaistuttavalta, eikä meidän pojillakaan ole ihan hirveästi ikäeroa. Lisäksi fiilistelen nykyään kaihoisasti raskausjuttuja hieman kateellisena.

4. Lauantaimurhetyttö
Okei, tääkin on pidempiaikainen väijynnän kohde. Siinä kohtaa kun olin niin syvällä perheblogimaailmassa, että kaikki muu jäi unholaan tuli taukoa seuraamiseen, mutta ID:n Inspirationiin kuuluessa bongasin vanhan tutun ja olin yht äkkiä ihan fiiliksissä. Nykyään Lauantaimurhetyttö vaikuttaakin Lilyn alaisuudessa.

5. Aamukahvilla
Saman kaupungin ja koulun kasvatteja on kiva seurata myöhemmin, kun blogissa vilkkuu välillä tuttuja hoodeja ja naamoja kotiseudulta ja samaan aikaan elämäniloista olemista sekä freshia eloa. Tästä blogista ja kirjoittajasta tulee vaan niin hyvä mieli.

6. White Trash Disease
Vanha, vanha blogituttu. Aikoinaan, kun vaatetus ja pukeutuminen kiinnostivat itseäni vielä enemmän tuli ihastuttua Natan astetta rokimpaan tyyliin. Kiinnostus WTD:hen heräsi myös tämän hiusten kautta - oikeasti, lyhythiuksiset tyyli- ja lifestylebloggarit, missä olette? Saa linkata! Nykyään kirjoittajan letti on kasvanut, mutta edelleen tekstit kiinnostaa.

8. Just My Imagination
Laadukas tyyli- ja lifestyleblogi, jonka kirjoittaja näyttää livenä tasan yhtä epäreilulle kuin huikeissa kuvissa. Haha.

9. Annika O.
Annikan blogi on alkanut varsinaisesti kiinnostaa vasta vähän aikaa sitten, oikeastaan silloin kun muutettiin takaisin Lahteen. Pakko myöntää, etten oikeastaan ikinä lue vastaavanlaisissa blogeissa riviäkään tekstistä, vaan katson ainoastaan asut ja kuvat, jotka ovatkin todella laadukkaita.

10. Kaikki tuttujen blogit
Tuttujen, kavereiden ja puolituttujen kirjoitukset ovat aina kiinnostavia. Tästä sarjasta voisin mainita muun muassa Lindan, Even ja Nellin blogit, joita käyn tietysti tsekkailemassa.

Sellainen setti. Listasta puuttuu rutkasti hyviä ja maininnan arvoisia tuotoksia, sekä kaikki ne, jotka aina aika ajoin Facebookin bloggaajaryhmien kautta koukkaavat matkaansa. Alle saa linkata mulle lisää luettavaa, erityisesti uudet tyyliblogit kauniiden ja hyvälaatuisten kuvien kanssa nappaisivat näinä pimeinä iltoina!

19.11.15

Uusi nettikauppa Pomppu Omppu + Arvonta!


Yhteistyö. Kiva päästä postailemaan näin mukavan asian merkeissä. Uusi nettikauppa Pomppu Omppu on nimittäin avannut ovensa. Putiikin tarjontaan kuuluu tällä hetkellä kuteita Aarrekidiltä, Vimmalta sekä MioMaolta, jotka kaikki ovat avajaistarjouksessa 20% hinnasta pois kahmaistuna huomiseen 20.11. asti. 

Mestan omistaja Trina luonnehtii sivuilla, että Pomppu Omppu on vastaus siihen, mitä tämä halusi tehdä isona - toimia ikään kuin laadukkaiden lastenvaatemerkkien ilosanoman lähettiläänä ja saada kuteiden avulla hymyjä asiakkaiden kasvoille. Ei hullumpaa. 

Eikä siinä vielä kaikki! Mulla on nimittäin lupa arpoa 25 euron arvoinen lahjakortti Pomppu Omppuun, jolla saisi hankittua jotakin uutta kivaa pimeitä päiviä piristämään. Arvontaan pääset osallistumaan kertomalla mihin lahjakortin käyttäisit jos arpaonni suosii sekä jättämällä sähköpostiosoitteesi, jotta saamme varmasti yhteyden voiton osuessa kohdalle. Eikun siis kommentoimaan! Aikaa on viikon verran aina 26.11. klo 21 asti.

Pomppu Ompulta löytyy myös Facebook-sivut täältä.

16.11.15

Lapsen kanssa vaikka heikolle jäälle... Eikun


Palataanpa I love me -tapahtumaan, josta on jo tovi. Messupäivä. Hallit täynnä ihmisiä, pääasiassa erilaisia ja eri ikäisiä naisia. Kanalauma koossa. Jo ovella alkaa ruuhka, pitkät jonot yltävät koko eteisen halki. Stressaavaa. Mihin mennä, mistä saa bloggaajapassin? Info onkin siirretty toiselle puolelle aulaa, eri puolelle kuin ennen. Hitto.

Rattaat ja ihmispaljous eivät sovi yhteen. Ei ainakaan jos kysytään meikatuilta keski-ikäisiltä tai nuorilta tyttösiltä trendikkäine laukkuineen. Tosi hyvän reitin rattaineen valitsi oli eka kommentti, jonka kuulin. No, reitti oli ainoa mahdollinen. Kuka hullu tulee tänne lapsen kanssa oli toinen. Minä hullu, jonka mielestä lapsen voi ottaa melkeinpä minne tahansa - ravintolaan, tapahtumiin, kerran jopa kouluun. Ihan kivasti se siellä oli, meikäläinenkin oppi oikeaoppisen negatiivien skannaamisen, vaikka hiki valuikin ja hermot olivat kireämmällä kuin yhdenkään kitaran kieli. Paras lienee kuitenkin kaverin tanssiperformanssi taidegalleriassa - ja hyvin meni sekin!

Lapsimessuilla olosuhteet ovat samat, vain ihmiset eroavat. Kyse on ymmärryksestä ja muiden huomioonottamisesta. Joukkoon mahtuu varmasti ärsyyntyjiä, joiden mielestä rattaat ovat tiellä ja kaaos kamala, mutta koska joukkio on täynnä äitejä ja isiä, joista yksikään on tuskin pärjännyt vauva- ja taaperoaikaa koskematta vaunuihin, löytyy empatiaa ainakin hieman. Koska kliseiden viljeleminen on jossain määrin hauskaa puuhaa, en voi muuta kuin todeta, että toisen asemaan asettuminen on aina paras vaihtoehto - myös silloin, kun joku on jumissa rattaiden kanssa ihmisjoukossa, jossa jokaisen vastaantulijan missio on päästä kahmimaan ilmaiset näyteripsarit viereiseltä ständiltä.

Lähtökohtaisesti en halua tehdä itsestäni tai perheestäni numeroa. Vaikka sanotaankin, että ääntä mahtuu maailmaan toivon, että lapseni ei kilju tai karju keskellä ruokakaupan kassajonoa ja koitan tehdä kaikkeni, jottei kukaan (tai minä itse) menetä hermojaan jälkikasvuni takia. Muutenkin pyrin siihen, että suhteellisen riiviömäiseksi osoittautunut poikani ei häiritse muita kanssaeläjiä, kuten en minäkään omilla toimillani. Silti yksi asia on varma - lapsi menee usein sinne minne minäkin. Kaupungille, junaan, bussiin, lukuisiin eri tapahtumiin, ravintolaan... Ja joskus käy niin, että mukana on rattaat tai että tuo paikoittain niin hemmetin jukuripäinen ihmisolento päättää kaikista mun toimista huolimatta pistää shown pystyyn, enkä mä voi tehdä muuta kuin tilanteesta riippuen napata lapsen kainaloon tai koittaa epätoivoisesti selvittää miksi bataatin laittaminen pussiin Prisman vihannesosastolla oli vaan niin väärin tehty.

Meistä moni on vanhempi ja jokainen on ollut itse lapsi. Tuntuu siis hassulle miksi jonkun mielestä lapset olisi parempi pitää kotona, eikä siellä missä tapahtuu. Mun sydän sulaa niitä mummoja ajatellessa, jotka Valokuvataiteen museossa tulivat rupattelemaan ilman vähäisintäkään arvostelua vuoden vanhan poikani vaatiessa äänekkäästi rattaita liikkeelle tai sitä nuorta miestä, joka silitti poikani päätä tämän yht äkkiä yllättäen singotessa ostarin käytävällä tämän tuntemattoman jätkän eteen.

Kyllä mä myönnän, että muiden lapset voivat joskus ärsyttää. Ja se oma pentu vasta osaakin! Silti mä raahaan lapseni ties minne myös tulevaisuudessa, sillä ihmisiä ne pienetkin ovat. Ravintolassa ruoka saattaa lennellä lattialle ja lasi kaatua tai junassa lapsi voi kiukutella, kun äiti ei suostu lähtemään leikkipaikalle määränpään ollessa jo seuraavan mutkan takana, mutta mitä sitten? Mitään ei opi pelkästään neljän seinän sisällä istumalla, enkä halua kieltää toista kokemasta ja näkemästä kasvunsa varrella - aivan kuten muakaan ei ole kielletty, vaan lapsuuteen on kuulunut muun muassa vanhempien kuoroleirejä, harjoituksia ja konsertteja, kampaamokäyntejä sekä esimerkiksi kutomolla leikkimistä äitini tehdessä mattoa vieressä. Voin vannoa, että meikäläisenkin läsnäolo junnuna on varmasti kismittänyt jotakuta, mutta paljon olisin menettänyt jos kaiken sen ajan olisin istunut vain kotona lapsenvahdin kanssa.


Taaperon tamineet talven tuiskuihin


Olipas ihanan t-painotteinen otsikko. Me ollaan ulkoiltu viime aikoina ihan hävettävän vähän flunssan takia. Pääosin tauti on selätetty, mutta pikkujätkä yskii öisin vielä välillä sydäntä särkevästi. Voiton puolella kuitenkin ollaan ja kiitollisia siitä, ettei tämä tartunta kaatanut ketään varsinaisesti sängyn pohjalle, vaikka mies viettikin pari päivää pois raksahommista. Pojan vauhtia nyt ei tunnu vähentävän mikään. Riiviö mikä riiviö...

Ulkoilujen toivottavasti taas pian lisääntyessä ajattelin esitellä pojan talvikamppeet. Jätkä on tällä hetkellä kasvunsa puolesta jännässä välivaiheessa, sillä koot vaihtelevat aina 86cm:stä 98 asti. Kuteita tuntuu olevan reilusti, mutta uskallan väittää, että keväällä puolet on jo pistetty kiertoon uusille käyttäjille. Tämä ei kuitenkaan haittaa alkuunkaan, sillä ulkovaatteet sinistä villakangastakkia ja Crocsin kenkiä lukuun ottamatta on hankittu kirppikseltä ja siksi meikäläisen pieni hamsterius on päässytkin valloilleen. No, näitä hankkiessa en ole tuhlannut muuta kuin aikaani, sillä saan varmasti jokaisesta omani pois.

Sininen The North Face -merkkinen haalari oli pari kertaa käytössä jo viime talvella. Bongasin tämän kympillä keskellä helteitä pojan ollessa vasta hieman päälle kuusi kuukautta. Viime keväänä olin varma, ettei vaate mene enää tänä talvena päälle ja meinasin heittää sen jo kirpputorikuormaan, mutta onnekseni en näin tehnyt, sillä ilman kyseistä taminetta oltaisiin oltu pulassa niinä muutamana kylmänä aamuna, kun mittari näyttikin yllättäen pakkasta ja jätkä oli vietävä hoitoon. Toinen haalari on niin ikään kympin hankinta tältä syksyltä. LegoTechin puku oli pakko napata matkaan, sillä värihän oli juuri passeli lumettomaan Suomen talveen. Valitettavasti nämä molemmat jäävät luultavasti pieneksi ennen kevään hankia.

Onneksi kaapista löytyy myös isompia kaksiosaisia vaihtoehtoja. Lassien kuviollinen toppatakki löytyi itse asiassa vasta tänään kirppikseltä, enkä malta odottaa että saadaan se käyttöön. Muistan nimittäin katsoneeni tätä uutena aiemmin, mutta koska silloin ei ollut tarvetta, jäi takki kauppaan mikä oli ihan hyvä päätös näin jälkikäteen mietittynä. Sininen villakangastakki taas löytyi viime talvena H&M:n alerekistä ja tapani mukaan tuli valkattua sen verran reilu koko, että jo viime talvena ahkerassa käytössä ollut rotsi mahtunee koko tämänkin talven. Ohuempi sininen takki taas on muutaman euron kirppisbongaus, joka niin ikään on päätynyt pojun päälle useasti. Tämä on kuitenkin kokoa 86cm ja on siinä ja siinä pitäisikö se jo laittaa kohti uutta kotia.

Fransa Kidsin kunnon extra paksu toppatakki löytyi uutena eräällä Kouvolan kirppiskierroksella. Vaikka kokolappu väittää tämän olevan 92cm on toppis sen verran reilu, että tästä on varmasti vielä seuraavankin talven pakkasille. Takin pariksi löytyi Luhdan henkselilliset toppahousut kokoa 98cm, jotka pääsevät jo käyttöön kunnon kylmien iskiessä, vaikka ovatkin hieman reilut. Lisäksi pyykkikorissa odottavat niin ikään käytettynä hankitut Lindexin kevyttoppahousut viime talvelta, jotka onneksi mahtuvat vielä toistaiseksi ja ovat juuri passelit muutaman plussa-asteen keleille.

Kenkäosastolla mennään tällä hetkellä pääasiassa kaksilla popoilla - Tepsujen talvimaihareilla ja Crocsin lämpimillä saappailla. Jätkän jalan kasvu tuntuu hetkeksi pysähtyneen kunnon harppausten jälkeen ja toivon sydämeni pohjasta, että näillä pärjätään aina kevääseen asti, vaikka perus Kuomien hankinta onkin käynyt mielessä. Saapa nähdä onko tarvetta.

Okei, tätä tehdessä sana kirppishullu sai omassakin päässä uuden merkityksen... Lupaan, että seuraava postaus ei liity millään tasolla kirpputoreihin!

15.11.15

Kirppiskuteita keveämmällä otteella


Palataanpa omalle mukavuusalueelle. Ekana voisin kuitenkin viitata eiliseen tekstiin, joka on saavuttanut mun yllätykseksi enemmän ihmisiä kuin mikään aiemmin. Jokainen toimikoon somessa kuten parhaaksi näkee. Halusin kuitenkin tekstissä avata miten itse tämän koen ja miksi itse päädyin jättäytymään lippujen ja muiden ulkopuolelle. Syynä ei siis ollut oman paremmuuteni todistaminen, valheita kun ei voi muuttaa todeksi (haha), vaan oman pääkopan sisällön paljastaminen. Kunnioitan jokaisen päätöstä ottaa osaa siihen mitä itse kutsun somevillitykseksi, mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi ilmiöksi, johon en ollut aiemmin törmännyt näin laajassa mittakaavassa. Omalla kohdallani sain enemmän irti vastakkaisesta toiminnasta. Ajatusten herääminen lienee se pääasia - ei ole mitään merkitystä jos vain lätkäisee kuvan Instagramiin pohtimatta taustoja, eikä myöskään sillä jos jättää tämän tekemättä täysin miettimättä. Maailma ei ole mustavalkoinen, sen toivottavasti tietää jokainen. Arvostan saamiani ja tulevia kommentteja oltiin sitten samaa mieltä tai ei.

Tälläisen alustuksen jälkeen tuntuu vähän hölmöltä siirtyä puhumaan kirpputorilöydöistä, mutta koska en ole blogin linjaa varsinaisesti muuttamassa on nää sitä ominta Kuvastinta. Tosin ehkä mä tulevaisuudessakin erehdyn avaamaan suutani syvemmissäkin vesissä... Anyway, meidän sunnuntaiaamuun kuului lähikirppiksen tsekkaus pitkästä aikaa. Siinä missä viime aikoina on tullut löydettyä pojalle vaikka mitä oli tällä kertaa puhtaasti mun vuoro saada kaappiin täydennystä. Ei paha! Samalla kertaa ja super edullisesti tuli löydettyä niin pikkujoulumekko kuin esimerkiksi muutama paita arkikäyttöönkin. Mustavalkoinen hapsupusero taas on juuri passeli farkkujen kaveriksi vähän siistinpään tarpeeseen. Ehkäpä mun ikuinen vaatekriisi päättyy hetkeksi näiden myötä.

Tämä viikko on hurahtanut äkkiä on-off -flunssan vaivatessa. En malta odottaa ensi viikkoa ja kaikkea sitä mitä se tuo tullessaan. Meikäläinen aloittaa mm. yrittäjyysopinnot ja kerhoilun sekä kotoilun lisäksi pitäisi saada uutta kuvamatskua kasaan. Hyvää alkavaa viikkoa!

14.11.15

Somevillitys, johon en lähde mukaan


Olen pitänyt blogini paikkana, jossa en liiemmin jakele kärkkäitä mielipiteitä. Okei, monesti mulla ei sellaisia olekaan, sillä olen sitä tyyppiä, joka yrittää ymmärtää kaikkien näkökannat. Tämän päivän aikana olen törmännyt kuitenkin niin oksettaviin kommentteihin, joita edes oma sovitteleva mieleni ei meinaa tajuta.

Tiedättekö mihin aloitus liittyy? Mihinkäs muuhun kuin Pariisin tapahtumiin ja toisaalta siihen liittyneeseen somehulluuteen. Kuvittelin pienen avautumiseni Instagramin puolella riittävän, mutta päivän mittaan ajatuksia syntyi aina vain lisää. Kertokaa mulle ovatko ihmishenget jollain tapaa eri arvoisia tällä meidän pallollamme? Missä olivat #prayforankara ja Turkin liput Facebookissa? Tai rukoiltiinko yhtä laajalti vast ikään tippuneen venäläiskoneen uhrien muistoksi? Entä Saudi-Arabian terrori-isku lokakuussa?

Mä en millään muotoa halua väheksyä tapahtumia. Kukaan ei ansaitse kuolla sillä tavalla, eikä kenenkään pitäisi joutua pelkäämään henkensä puolesta. Sen sijaan kyseenalaistan somekäytöstä. Tämä maailma on läpimätä paikka, täytyyhän jokaisen se jollain tasolla havaita ennen kuin jotain näin suurta tapahtuu Euroopan rajojen sisäpuolella. Fakta on se, että ihmisiä kuolee, eikä yksittäinen pieni ihmisrahjus pysty kuin katselemaan vierestä.

Samaan aikaan Facebookin seinä täyttyy vihapuheista, rasismista ja tappouhkauksista. Rajat kiinni, turvapaikanhakijat hirteen, jottei samaa tapahdu meillä. Pahimpia ovat olleet "tosikristittyjen" jakamat ruumiskuvat niin helvetin muka-fiksuilla teksteillä, ettei ymmärrys riitä. Yhteiskunta on murroksessa, mutta tämä vihamielinen ja rasistinen lietsonta ei saa ainakaan multa ääntä. Yhtä kliseisenä ja turhana kun mä pidän tätä tämänhetkistä somevillitystä pitänee joku seuraavaa mielipidettäni: Me ollaan kaikki ihmisiä ja samalla viivalla. Jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Ymmärrän uuden aiheuttaman pelon ja tiedostan, että riskejä voi olla, mutta meidän täytyy vain osata elää sen kanssa.

Se mitä tapahtui oli kauheaa. Sitä tapahtuu koko ajan ilman, että uutiskynnys ylittyy. Samanlaista ihmetystä mussa aiheutti hukkuneen pakolaispojan kuva, joka niin ikään nousi somejulkkikseksi. Miksi? On hyvä, että meitä muistutetaan nostamalla yksittäistapauksia pinnalle, mutta kokonaiskuva on vielä paljon kurjempi.

I see human but no humanity. Lause, joka on kulunut tämän päivän aikana, mutta joka on niin totta. Meikäläisen Fb:n profiilikuva pysyy silti normaalina ellei siihen saa maapallon kuvaa, eikä Instassakaan rukoilla pelkän Pariisin takia.

Kiitos, olen puhunut. Huomenna palataan taas keveämpiin aiheisiin.