31.10.15

Mun lauantai


Klo 5.07. Poika herää ja haluaa "aitoa" eli maitoa, eikä suostu käymään takaisin nukkumaan.

Klo 5.15. Lapsi on saanut juotavaa ja makoillaan sohvalla. Tai pikkujätkä makoilee, koska aina kun itse koitan käydä pitkäkseni kuuluu "ittu"-käsky. En myöskään saisi laittaa peittoa päälleni. Väsyttää ja kiukuttaa. Välillä poika meinaa nukahtaa, mutta pomppaa pystyyn. Siirrytään isin viereen meidän makkariin.

Klo 6.12. Okei, lapsi ei enää nuku. Laitan Fröbelin Palikat pyörimään, koitan herätä ja teen aamupalaa sekä keräilen kamppeita päivän Helsingin reissua varten. Poika syö jogurttia ja käydään suihkussa. Välillä käyn makoilemassa sängyssä ja hörpin turhankin vahvaa kahvia.

Klo 8.30. Syödään miehen kanssa aamupalaa, poika tankkaa myös vähän lisää.

Klo 9.00. Alan laittautua ja valmistellaan lähtöä.

Klo 10.00. Nokka kohti Helsinkiä, Indiedaysin Bloggers' Inspiration Daytä ja Digiexpoa. Torkun koko automatkan.

Klo 11.30. Olen Kampissa ja ihan liian ajoissa. Mies jättää mut kyydistä ja suuntaa pikkujätkän kanssa mummilaan. Venailen ja odotan koska joku tuttu Lumoblogeilta saapuisi paikalle. Ekana törmään Karkkipurkki-blogin Annikaan ja suunnataan tapahtumapaikalle.

Klo 12.00. Tapahtuma alkaa. Kierrellään ja pian seuraan liittyvät Hiekkaleikkejä-Jenni ja Aaltoja-blogin Sonja. Maistellaan pöytien antimia, jutellaan kun ekaa kertaa nähdään face to face ja oleillaan.

Klo 14.00 jälkeen ollaan valmiit lähtemään. Meikäläinen suuntaa rautatieasemalle ja kohti Pasilaa, jonne pääsen yllättävän kivuttomasti, vaikka lippua ostaessa tulee kelattua muutamaakin kysymystä päässä. Pitkäletti lähtee äitinsä luota Messukeskukseen pojan jäädessä leikkimään.

Klo 14.45. Olen Messukeskuksessa, jossa pyörii mm. Digi- ja Boardexpo ja noudan bloggaajapassini, jossa blogin nimi on kirjoitettu väärin. Oho. Ulkovaatteet lehdistötiloihin ja vessan kautta miestä vastaan pohjoiselle ovelle, koska lippu on mulla.

Klo 15.00. Löydetään toisemme ja lähdetään kiertelemään messuja. Meikäläisen eka tapahtuma, jossa miehillä on ylivoima. Tsekataan tarjontaa, johon olen hieman pettynyt. Digiexpoilla kuitenkin mainittiin yhtenä osa-alueena valokuvaus, mutta missä kaikki siihen liittyvä on?

Klo 16.30. Ollaan valmiita lähtemään. Tulipahan käytyä ja saatiin olla hetki kahdestaan ilman pientä riiviötä. Takit messiin, parkkilapun kuittaus ja autolle.

Klo 17.00. Ollaan mummilassa, miehen äidillä. Poju tulee innoissaan vastaan. Syödään ja juodaan kahvia. Oleillaan, jutellaan ja leikitään.

Klo 18.15. Nokka kohti kotia. Poika nukahtaa heti autoon, koska ei ole levännyt sitten aamupäivän. On pimeää. Selailen kännykkää ja välillä innostun kuvaamaan vastaantulevien autojen valoja. Jutellaan miehen kanssa ja körötellään pitkin motaria.

Klo 19.30. Ollaan kotona. Pikkujätkä herää ja odotan kauhuissani meneekö ilta valvomiseksi. Syödään puuroa ja hoidetaan iltatoimet. Kahdeksan jälkeen tämä onkin jo sängyssä ja puoli ysiltä syvässä unessa.

Klo 20.30. Suuntaan koneelle ja muokkaan kuvia. Isken otoskavalkadin Instagrammiin ja päädyn kirjoittamaan tätä tekstiä välillä Facebookia selaillen.

Klo 22.00. Teksti on valmis. Painan julkaisu-nappia ja ajattelen mielessäni, että kohta on päästävä nukkumaan...

Ja sen aion toteuttaa.

29.10.15

Lehtikaalirakkaus


Tällä viikolla on taas tullut leivottua ja kokattua. Toiset on menneet nappiin ja toiset on olleet vaan syötäviä, mutta kaikki on hävinneet kaapista. Ja tulipahan maanantain kauppareissulla tutustuttua kurpitsan lisäksi vihdoin myös lehtikaaliin ja pakko sanoa, että uusi lemppari on löytynyt. Meikäläisen keräkaali-ihastus lähti koulun kaalikääryleistä ja siiryi kaalilaatikon ja -padan kautta kyseisen herkun rouskuttamiseen ihan sellaisenaan. Lehtikaalista olin kuullut paljon hyvää, mutten kyennyt oikeasti kuvittelemaankaan kuinka monipuolinen aines on kyseessä.

Pannulla paistetun lehtikaalin lisäksi päätin kokeilla pekoniakin sisältävää piirakkaa tämän ohjeen mukaan. Taivaallista! Voiko mikään missä on pekonia toisaalta mennä pieleen? Unohdetaan rasva ja suola - toi on ihan parasta. Meikäläinen taisi vedellä lounaaksi puolet koko annoksesta yhdeltä istumalta. Hups. Mutta onhan siinä sentään terveellistä kaalia messissä, joten täytyyhän ahmimisesta olla jotain hyötyäkin, eikö? Taapero sen sijaan jätti oman osansa syömättä.



26.10.15

Kurpitsakeissi


Aamulenkki maitokauppaan ja ex tempore ostettu kurpitsa. Ei hajuakaan mitä siitä tekisi irvistävän halloweenlyhdyn lisäksi. Ei muuta kuin googlettamaan ja etsimään fiksuja reseptejä, jottei sisus mene hukkaan. No, paahdetut kurpitsansiemenet oli pakko testata ja yllättävän hyviä ne ovatkin! Keitto ei ollut ensimmäinen valinta, mutta valitettavasti aika oli kortilla, joten kokkailun piti olla jotakin helppoa ja nopeaa. Siispä sapuskaksi päätyi tämän ohjeen mukaan tehty soppa - joskin hieman mukaillen. Jonkunlainen piiras olisi tulevaisuudessa kiva testata ja miksei kakkukin.

Vaikka halloween on meikäläiselle suht vieras juhla, oli ruokapuolen oltua hallinnassa aika väsätä elämäni ensimmäinen kurpitsalyhty. Ihan kelpo siitä omaan silmään tuli. Nenä ei naamatauluun mahtunut, mutta mitäs koverrettu kurpitsa sellaisella tekisikään. Hah. Me ei tulla liiemmin kyseistä juhlaa viettämään, kuten ei myöskään pyhäinpäivää, sillä esimerkiksi omien isovanhempieni haudat sijaitsevat sen verran kaukana, ettei vanhaa hautakynttiläperinnettä pysty jatkamaan. Sen sijaan lauantai tulee kulumaan Helsingissä Indiedaysin Bloggers Inspiration Dayssa ja sunnuntaina saadaankin veljen perhe vieraaksi. Koulun opiskelijabileet olisivat keskiviikkona, mutta voi olla, ettei allekirjoittanut jaksa raahautua paikalle, kun aamut alkavat meillä taas reilusti ennen kuutta kiitos kellojen käännön...

Vietättekö halloweeniä tai pyhäinpäivää?

25.10.15

Päättämätön nainen


Lapseni ei mene enää ensi viikon jälkeen hoitoon. Ei, vaikka paikka on ihana ja minä nautin opiskelusta. Kaikella on nimittäin toinenkin puoli. En ole vielä(kään) valmis luopumaan asemastani kotiäitinä. Yksi vaikuttava tekijä on myös raha - on taloudellisempaa olla kotona kotihoidontuella, kuin maksullisessa koulussa pelkän opintotuen voimin ja pulittaa vielä päälle hoitomaksuja yksityiselle. Toisaalta jälkimmäinen on vain loistava tekosyy, jolla voin pitää paikkani neljän seinän sisällä, sillä olen repinyt jostain suhteellisen hyvän puolison, joka raottaisi kyllä kukkaron nyörejä vastaisuudessakin. Siitä olen kiitollinen.

Toinen puoli meikäläisestä haluaa kovasti pyrkiä eteenpäin kohti uusia kokemuksia ja taitoja sekä olla muutakin kuin äiti, mutta toinen puoli tahtoo pitää kaiken ennallaan - ulkoilla aamupäivisin, kokata, leipoa ja herätä silloin kuin itkuhälyttimestä kuuluu kutsu. Viimeisten viikkojen aikana olen tajunnut, etten ole valmis olemaan poissa lapseni luota pitkiä päiviä sellaisen opiskelun takia, joka ehkä veisi mua eteenpäin, muttei tarjoa ammattitutkintoa. Vai olisinko valmis muunlaisenkaan vuoksi? En koskaan kuvitellut, että sisälläni voisi herätä niin ristiriitaisia tunteita, että päätyisin pyörtämään päätökseni.

Poika pärjää kyllä hoidossa erinomaisesti, mutta äidin mieltä kalvaa ahdistus ja mielipaha. Niin ja se rahakysymys. Jälkikäteen olen huokaissut helpotuksesta, etten saanut kevään yhteishaussa koulupaikkaa - nyt mulla on sentään mahdollisuus kokeilla, miettiä ja järkätä asioita uudella tavalla, vaikka kävinkin itseni kanssa kamppailun olenko luovuttaja suunnitelmia muuttaessani. No, ihan sama! Niin suurelta vaikuttava poikani on loppujen lopuksi vielä hyvin pieni. Miksi mulla on kiire ruuhkavuosiin (tai johonkin sinne päin), jos kerran olisi mahdollisuus vain olla läsnä? Ikää tulee, ammattia ei ole, mutta tarvitseeko sitä stressata ja mitä turha huolehtiminen edes auttaisi? Loppujen lopuksi omat haaveeni koskevat kaikkea muuta kuin opiskelua.

Päätösten teon jälkeen olo on helpottunut, vaikka inhoankin vastata opintoihin liittyviin kysymyksiin. Edelleen on hieman kysymysmerkki yritänkö saada pidettyä opiskelijastatuksen ja tehtyä koulujuttuja sen verran pojan kanssa kotona ollessa, ettei Kela ala perimään tukia takaisin ja opettaja huutelemaan perään vai luovunko hommasta kokonaan. Tällä hetkellä olen jälkimmäisen kannalla, mutta katsotaan. Annan itselleni miettimisaikaa.

Vuoden alussa alkaakin jo uusi hakurääkki lukuisine ennakkotehtävineen. Turku, Lahti, Helsinki... Ammattikorkeaa ja tällä kertaa ehkä amistakin. Nyt en edes tiedä mihin eniten haluan, eikä mun toisaalta tältä istumalta tarvitsekaan. Onneksi.

Kohta olen kotiäiti - taas. Ja tällä erää luultavasti ensi syksyyn asti. Mitään en kuitenkaan mene vannomaan, koska elämä saattaa heitellä. Onneksi.

24.10.15

Menopelit (eli kokemuksia meidän rattaista)

emmaljunga scooter 2.0
vauva baby
emmaljunga scooter 2.0

Emmaljunga Scooter 2.0. Rattaat, jotka otettiin käyttöön kesällä 2014 ja joita käytetään vieläkin tiheään. Aikaa on kulunut, lapsi on kasvanut, mutta samoilla kieseillä mennään. Valittamista ei ole liiemmin ollut, joten kelpo hankinta tehtiin, vaikka pitkään mietittiinkin olisiko joku muu valinta fiksumpi.

Ekat puoli vuotta poika ajeli käytetyillä Brio Smile -yhdistelmillä, mutta kun tuli aika vaihtaa ratasosa kopan tilalle, ei istuma-asentoa meinannut oikein löytyä. Lisäksi jalkatuki oli sen verran löystynyt, että keskenkasvuinen pallerokin sai sen potkaistua alas. Arvatkaapa menikö hermot. Uusia rattaita etsiessä tuli tehtyä tiukkaa esitutkimusta ja loppupeleissä vaihtoehdoiksi jäivät emmisten lisäksi Brion Ponyt edellä mainittujen kuitenkin voittaen.

Jostain syystä Scooterit houkuttivat enemmän ja löytyivät juuri täydellisen värisinä. Aluksi huoletti fakta siitä, ettei selkänoja mene täysin makuuasentoon, mutta meidän aina vähän tukkoiselle jätkälle hitusen pystympi onkin ollut oikein toimiva ja unet ovat maistuneet hyvin. Toinen huoli oli tavaratilan riittoisuus ja kieltämättä silloin, kun Pitkäletti oli viikot Helsingissä ja piti suorittaa isojakin kauppareissuja kävellen kaksin pojun kanssa, ei ostokset meinanneet mahtua alas. Lihakset ainakin kasvoivat, kun toisessa kädessä raahasi kauppakassia ja toisella kädellä työnsi täyteen ahdettuja rattaita.

Hirveästi vertailupohjaa mulla ei toisista rattaista ole, mutta sen verran mitä on päässyt muiden menopelejä työntelemään on omat tuntuneet hyviltä ja keveiltä. Vaikka käyttö on ollut reilun vuoden aikana ahkeraa, ei mikään kohta ole mennyt rikki tai ottanut osumaa ja pienen imuroinnin ja puunaamisen jälkeen kiesit olisivat ehdottomasti ihan kuin uudet.

Tuntui todella hassulta kaivaa kuva-albumien kätköistä otokset, joilla on tullut esiteltyä uusia rattaita viime vuoden heinäkuussa. Vaikka aika on mennyt nopeasti tuntuu noista kuvista olevan ikuisuus ja todella moni asia on ehtinyt matkan varrella muuttua. Kattokaa nyt tuota puolivuotiasta rääpälettä kyydissä! Ei uskoisi samaksi pojaksi, joka kohta on jo kaksi.

23.10.15

Huonon hiuspäivän pelastajat


Mitä tehdä silloin, kun tulee tarve näyttää tyttömäisemmälle, mutta fakta on, että suurin osa päästäsi on vedetty 6mm pituiseksi? Huivit ovat ehdottomasti huonojen tukkapäivien pelastus, oli ongelmana sitten rasvainen letti, epämääräinen sojottaminen, värikatastrofi tai muu mieltä pahoittava vika. Jostain syystä niiden käyttö on kuitenkin jäänyt vähemmälle ennen viimeisintä kokoelman päivitystä. Onneksi reilu viikko sitten löytyi kirpputorilta peräti kolme huivia yhteishintaan 2,50€. Niistä yksi oli tänään sen verran hyvässä jemmassa, ettei päässyt kuviin, kuten myös moni vanhoistakin... Meikäläisen vaatekaappi on aika syöppö ja toisaalta poika hyvä piilottaja.

Ahkerasta Pinterestin selailusta ja googlailusta huolimatta oma huivin käyttöni tulee pysymään vanhoilla ja perinteisillä urilla, johon kuuluu pari erilaista pantaviritelmää, rusetiksi sitomista ja uusimpana takaraivon peittävä tapa. Muista tyyleistä voi vinkata jos on mielessä, mutta nämä ovat ainakin nopeita ja helppoja sekä niin tuttuja ja turvallisia, että pään saa kuosiin alta aikayksikön.

Huivipäisenä ja punaisessa huulipunassa oma fiiliskin on kaikin puolin herttainen ja tyttömäinen, mikä oikeasti on suht harvinainen tunne jatkuvan pienen nuhjuisuuden keskellä, kun päälle päätyvät urheilurintsikat ja iho on villiintynyt entisestään. Voi olla, että tulevina viikkoina meikäläinen seikkailee joka päivä jonkunlainen kangasviriteltä päässä nostamassa omaa mielialaa ja antamassa puoliksi kaljullekin omaa naisellista vivahdetta. Haha.

Mikä pelastaa teidän huonot hiuspäivänne?