30.8.15

Eräs lauantai

idkuva

Tiedättekö miten rakas poikani päätti tuoda iloa ja onnea vanhempiensa elämään juuri ennen Lahden Messukeskukseen lähtöä? Kaatumalla koirankakkaan. Joojoo, vahinkoja sattuu, mutta kun meidän lähdöt on välillä muutenkin kaaosta, kun yksi ei halua housuja jalkaansa, toinen istuu koneella ja kolmas on niin hiestä märkänä tapellessaan vaatteita numero ykkösen päälle, ettei tosikaan.

Kaaoslähdöstä huolimatta selvittiin Ilo-Onni-Fiilis -häppeninkiin, joka jatkuu vielä tänäänkin. Olen käynyt Lahdessa paristi aiemmin messuilla ja niihin nähden kyseinen tapahtuma tuntui todella pliisulta, vaikkei sinällään odotuksia ollutkaan. Löydettiin me onneksi pojalle saappaat kympillä, mies innostui ostamaan pidempi tukkaisena shampoon sekä hoitoaineen ja saatiinpa uusi tiskiharja. Pikkujätkä ehti myös ihmetellä Ville Viikingin tanssishowta ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että äitin olisi pitänyt mennä opettelemaan cha chata tämä sylissä ja hepuli meinasi tulla kun kieltäydyin... Siivouspäivän kunniaksi käväistiin myös samalla reissulla tsekkaamassa yksi paikka johon porukkaa oli kokoontunut myymään vanhaa tavaraa ja illalla kaverin kanssa liikkeelle lähdettyämme meikäläisen opinahjon teatterikoulutuksen myyntipaikka, mutta mitään ostamatta.

Illalla suunnattiin sitten äitikaverin kanssa ekaa kertaa koko tuntemisen aikana kahdestaan Lahden satamaan ensin täyttämään vatsaa ruualla ja sen jälkeen pienelle maailmanpyöräajelulle Suomen tivoliin, joka oli tarpeeksi jännä meikäläiselle - kaikki kovaa pyörivät masiinat teki mieli kiertää ranskalaisten syönnin jälkeen kaukaa. Huviajelun jälkeen haettiin vielä jälkkärikaakaot ja -browniet ennen Sataman Öiden ilotulitusta, jonka jälkeen suunnattiinkin jo kotiinpäin. Harvinaista herkkua jutella rauhassa ilman kahta taaperoa jaloissa, vaikkei mesta ollutkaan ihan hiljaisimmasta päästä. Parin viikon päästä lähdetään samaisen kaverin kanssa keikalle, joten pieniä illanviettoja on luvassa.

28.8.15

Nyt voi taas hengittää

idkuva

Olipa kerran maanantai - opiskelujen aloitus. Mulla oli hyvä fiilis, vaikka takana oli katkonaisia öitä. Elämä tuntui jännittävän kutkuttavalta, odotin malttamattomana koulurakennukseen pääsyä ja uusien ihmisten näkemistä. Lapsi oli kotona isovanhempien kanssa, oli lämmin ja aurinko paistoi.

No, sitten tuli tiistai - ei sen kummempaa tekemistä opintoihin liittyen, omatoimisestihan mä näitä käyn. Ja sitten keskiviikko ja keskustelu linjan vastaavan kanssa siitä, miltä mun tuleva vuosi näyttääkään. Käytiin kurssi kerrallaan läpi mitä mitä haluan ja mitä mun kannattaisi käydä. Muutamassa vuodessa unohtuu niin kuvanmuokkauskikat ja studion valojen asettelu, kun niitä ei tarvitse. Jotenkin salakavalasti meikäläisen kalenteri täyttyikin läsnäolopäivistä ihan vaan siksi, että mä haluan opiskella. Mikään pakko ei tietenkään ole, mutta totta kai mä haluan keskittyä valokuvaukseen täysillä.

Alunperin suunnitelmana oli, että isovanhemmat hoitavat poikaa kotona niinä päivinä, kun meikäläisellä on lähiopetusta. No, mites kun edessä on jopa täysi viikko ja hajanaisia päiviä siellä täällä tiheämpään ja enemmän kuin osasin kuvitellakaan? Vaihtoehtoja pohdittuamme päivähoito kuulosti parhaalle vaihtoehdolle. Okei, ketä mä huijaan - olihan se ihan itsestään selvä juttu, että arjen sujumisen kannaltakin on helpompaa viedä lapsi selkeästi hoitopäivinä samaan paikkaan kuin että joku olisi jatkuvasti meillä kotona.

Onnekseni päivähoitoasiaa on pohdittu jo ammattikorkeiden hakuvaiheessa. Silti mä olen koko kesän hokenut itselleni pysyväni kotiäitinä, joka tekee koulujuttuja. Nyt ne kaikki ajatukset voi haudata johonkin syvälle ja elämä ottaa uuden vaiheen, eikä edes harmita, vaan olen intoa täynnä. Uuden tilanteen kautta saadaan unohtaa muskarihaaveet, mutta edelleen voidaan poiketa avoimissa kerhoissa ja edelleen meillä on jopa kokonaisia viikkoja, kun teen asioita kotoa käsin ja olen läsnä.

No, mistä revitään hoitopaikka heti, kun lisäongelmana on äidin ajokortittomuus ja sijainti on tärkeääkin tärkeämpi? No Facebookin kautta tietenkin! Vaikka kunnallisella taholla olisikin ollut velvollisuus järjestää hoitopaikka parissa viikossa, ei lähdetty edes yrittämään sitä kautta, sillä toimisto on kuulemma aika tukossa, vaan käännyttiin suoraan yksityisten hoidon tarjoajien puoleen - tai itseasiassa he kääntyivät meikäläisen ilmoituksen kautta mun puoleen. Sain monta ihanan kuuloista viestiä yksityisiltä perhepäivähoitajlta, mutta kaikissa tapauksissa ongelmaksi nousi sijainti todella kehnojen bussiyhteyksien varrella toisella puolen kaupunkia - olisi nimittäin täysi mahdottomuus, että mies veisi lapsen hoitoon autolla lähtiessään töihin viiden jälkeen.

Ehdin jo haudata perhepäivähoitajahaaveet ja sopia paikasta yksityisen päiväkodin kanssa, joka sekin sijaitsi toisella puolella kaupunkia, mutta sentään suoran bussiyhteyden päässä, kun eilen illalla viesti kilahti puhelimeen henkilöltä ja paikasta, josta olen kuullut vain hyvää. Ehdin jo ilmoittaa meidän löytäneen hoitopaikan, mutta kiinnostuksesta kyselin lisää - ja kaikki olikin meidän kannalta parempaa päiväkotiin verrattuna: kodinomainen ympäristö, pienempi ryhmä, kaksi perhepäivähoitajaa samassa paikassa, ihania lapsia, etäisyys, hinta... Voiko näin hyvin edes mennä? Pystyin hautaamaan ajatukseni monen tunnin bussikyydeistä päivittäin viedäkseni pikkujätkän ison lauman sekaan sen sijaan että kuljettaisiin "meidän omalla linjalla" hoitopaikkaan, josta itse pystyisin kävelemään lyhyen matkan koululle.

Joko mä olen vaan todella huono suunnittelemaan asioita ennakkoon tai sitten tämä elämä pääsee aina yllättämään. Ensin nukuttiin huonosti joko rokotteen tai hampaiden takia ja loput yöt tähän asti olen valvonut murehtimassa hoitoratkaisuja toisaalta innoissani ja toisaalta kauhuissani. Nyt asia on pihvi ja tuntuu että henki pihisee taas ja varmasti yöunet maittavat. Meidän pikkumiehestä tulee osa-aikainen perhepäivähoitolainen, jonka jätän hyvillä mielin leikkimään ja touhuamaan ihanien hoitajien ja mukavien lasten kanssa, joista osan kanssa tehtiin jo tänään tuttavuutta sattumalta avoimessa kerhossa ja itse paikassa iltapäivällä vieraillessamme. Vaikken osannut ennakoidakaan hoidontarvetta niin onneksemme löydettiin parissa päivässä ihan nappi mesta!

27.8.15

Menovinkki viikonlopulle


Mitäs puuhaatte tulevana viikonloppuna? Mikäli suunnitelmat on vielä auki, niin käykäähän tsekkaamassa Lahden messukeskuksessa Innostu elämästä -häppeninki! Aihealueina on kaikkea vapaa-ajasta ja harrastuksista muodin kautta järjestötoimintaan ynnä muuta. Lisätietoa kannattaa lukea täältä. Meidät löytää messuilemasta lauantaina ja avaan meidän kokemuksia tapahtumasta täällä blogin puolella.

Tää viikko on ollut aika hulinarikas ja suunnitelmat on taas heittäneet häränpyllyä - mutta kaikki järjestyi. Palaan kuulumisiin tarkemmin myöhemmin ja koitan herätellä blogiakin vähän aktiivisemmaksi kunhan tästä uusien kuvioiden alkushokista toivutaan! Pakko todeta, että pitkään jatkuneen pelkän kotoilun jälkeen kestää hetki päästä uuteen moodiin, kun tekemistä olisi, mutta tottuneesti istahtaa sohvalle tuijottamaan Lääkäreitä pojan päikkäriaikana. Eiköhän tämä tästä kuitenkin lähde käyntiin. Kohta on kuitenkin viikonloppu ja aikaa pohtia mitä kaikkea sitä onkaan viime päivinä tapahtunut.

22.8.15

Pari vuotta paketissa

Olen pitänyt blogia jo monta vuotta. Alussa oltiin salamyhkäisen anonyymeja, loppuraskaudessa annettiin kasvojen näkyä muutamia kertoja ja pojan synnyttyä alkoi homma toimia melkeinpä tällä mallilla, joskin lapsiaiheet on hieman ehkä vähentyneet. Tiedän, että jotkut ovat kulkeneet messissä pitkään, mutta monet ovat uudempia tuttavuuksia, jotka ovat hypänneet matkaan myöhemmin tai eksyivät blogiini vasta nyt ekaa kertaa. Siispä ajattelin koota elämän käännekohdat yhteen postaukseen ja linkata sen tuonne vasempaan laitaan, jotta pääsisitte vähän mukaan tähän meidän elämään ja sen käänteisiin. Toki aiemmissa postauksissa on tullut sivuttua eri tapahtumia, mutta tässä ne tulee yhdessä tiivistetyssä paketissa.


2011-2012: 
Voisiko sanoa, että aikuistumisen vuodet. Omilleen muutto, eka kunnon parisuhde, syntymäkaupungista pois muutto, lakin saaminen, keskenmennyt raskaus, valokuvausopintojen aloittaminen kansanopistossa, rakastuminen kaveriin/ryhmäläiseen (josta tulikin jotenkin salakavalasti lapseni isä), ero, uusi suhde... Hullut (mutta hienot) pari vuotta ylä- ja alamäkineen. Lienee kliseistä sanoa, että aikamoista itsensä etsimistä ja psyykeen testaamista mahtui tohon aikaan. Kadunko mitään? En. Kaiken kaikkiaan olen saanut kohdata monenlaisia juttuja, tavannut huikeita ihmisiä ja kerännyt elämänkokemusta niin hyvässä kuin pahassakin.


Maaliskuu 2013:
Yhteenmuutto pitkäletin kanssa kun seurustelua oli takana muutama kuukausi. Taloudellinen puoli kuitenkin toimi kannustimena ja oltiinpa me oikeastaan siihenkin asti asuttu meikäläisen yksiössä ja sitä ennen hetki miehen asuntolahuoneessa, joka vasta olikin jännää aikaa.


Kevät 2013:
Maaliskuussa annettiin vauvalle lupa tulla ja heti tärppäsi. Epäuskoinen fiilis ja keskenmenon pelkoa mahtui koko loppukevääseen ja kesään. Meikäläinen oli niin väsynyt ja jonkin verran pahoinvoiva, että aurinkoiset kevätpäivät menivät aika lailla ohi. Vuoden kansanopistokoulutus läheni loppuaan ja meikäläinen yritti miettiä mille alalle lähteä. Hain ja pääsin opiskelemaan lastenohjaajaksi.


Kesäkuu 2013:
13.6.13 haettiin sormukset. Sormukset, joista puuttuu vieläkin kaiverrukset. No, oma ei lähde kyllä sormesta pois millään, joten päivämäärä ja nimikirjaimet saavat ainakin toistaiseksi puuttua.


Elokuu 2013:
Meikäläinen suuntasi lastenohjaajaopintojen pariin muutamaksi kuukaudeksi. Ihana koulu ja hyviä tyyppejä ryhmällinen. Vähän on ikävä, mutta onneksi törmäillään silloin tällöin!


Loppuvuosi 2013: 
Muutettiin Lahdesta Kouvolaan. Jäin sairaslomalle supistusten takia ja siitä äitiyslomalle. Vietettiin miehen kanssa ensimmäistä vuosipäivää ja odotettiin kuumeisesti milloin pieni syntyy. LA oli 27.12.13, mutta seuraavan vuoden puolelle meni.


Tammikuu 2014:
Meistä tuli pienen pojan vanhemmat alun hankaluuksien ja sairaalajakson jälkeen. Vaikka diagnoosiksi tulikin syntymäasfyksia selvittiin onneksi säikähdyksellä, sillä pikkujätkä on aika mahtava tapaus. Täytin lisäksi 21 vuotta.



Helmi-Maaliskuu 2014:
Poika sai nimen. Vauva-arki sujui, mutta miehen työt Lahdessa loppuivat ja tämä siirtyi Helsinkiin. Oltiin pojan kanssa viisi päivää viikossa kaksin, mikä oli kaikkea muuta kuin unelmaa. Onneksi oli helppo vauva ja omat vanhemmat sekä uusia kavereita lähellä!


Kesä-syksy 2014:
Reissattiin Iihin isopappalaan ja elettiin tavallista elämää. Oltiin oltu vuosi kihloissa. Elokuussa palasin osapäiväisenä koulunpenkille, kun seinät alkoivat kaatua päälle ja yksinäisyys painoi. Auttoi kummasti, vaikka tunsinkin syyllisyyttä jättäessäni pienen mummon hoiviin.


Lokakuu 2014: 
Muutettiin takaisin Lahteen. Jäin täysin kotiin ja iloittiin siitä, että nähtiin (ja nähdään) isiä joka päivä, vaikka työt ovat edelleen pääkaupunkiseudulla. Poika otti muuton raskaasti ja oli itkuisempi. Lisäksi mukaan mahtui hammasrumba ja flunssia sekä niiden kautta levottomia öitä, jotka saivat välillä mielen matalaksi.

idkuva

Marraskuu 2014:
Meillä tuli miehen kanssa kaksi vuotta täyteen.


Tammikuu 2015:
Poika täytti vuoden ja meikäläisen hakurumba ammattikorkeisiin alkoi ennakkotehtävien teolla. Ikää tuli 22 vuotta mittariin.


Kevät-alkukesä 2015:
Pitkiä pääsykokeita kaksin kappalein niin Lahdessa kuin Turussa. Arkea ja kesän odottelua. Mies oli joitakin viikkoja kotona ja saatiin nauttia perheajasta.


Heinäkuu 2015: 
Ei koulupaikkaa. Ketutusta ja tulevasta kriiseilyä. Onneksi kaikki järjestyi.


Elokuu 2015:
Täällä sitä ollaan. Ensi maanantaina alkaa syyslukukausi kansanopistossa tokavuosilaisena valokuvauksen opiskelijana, pääasiassa mennään vielä kotiäitilinjalla. Olen onnellisempi kuin aikoihin ja odotan vaan innolla mitä tuleman pitää.

21.8.15

Lyhyestä moneksi

Mun pitäisi olla viimeinen ihminen joka jakaa hius- tai meikkivinkkejä, mutta ehkä siellä ruudun toisella puolella on muitakin toivottomia, jotka saavat edes jotain irti meikäläisen vinkeistä. Tai ehkä joku osaa tulla antamaan tämän postauksen kautta mulle ideoita, sekin olisi ihan jees juttu. Anyway, ajattelin esitellä teille yleisimmät tavat, joille meikäläisen tukka arkena taipuu. Pääsääntöisesti olen todella laiska hiustenlaittaja ja onnistumiset tulevat aina ihan vahingossa, eivätkä ainakaan silloin kun edessä olisi juhlat tai muu tärkeämpi meno.


1. Pikkunuttura
Kuten kuvista saattaa nähdä, on hiusvarani aika vähäiset - sivut ja takaosa on vedetty toissapäivänä koneella 10-12 milliseksi ja keskellä on kunnon töyhtö, jossa massaa on liiaksikin ja jonkunlainen ohennus voisi tehdä terää. Niinä aamuina kun en jaksa läträtä muotoilutuotteiden tai suoristusraudan kanssa, on helpointa vetää pidempi osio vaan pikkumyykampaukseksi ja suihkuttaa lakkaa päälle. Helppoa! Nuo hankkimani pikkuponnarit osaa vaan olla niin onnettomia, että katkeavat melkein kerran käytön jälkeen. Täytyypä investoida uusiin ja eri merkkisiin.


2. Suoristusrautakiharat
Ei muuta kun rauta kuumenemaan ja tukka rullalle. Tämä väkerrys ei koskaan näytä kahta kertaa samalle, vaan toisina päivinä yleisilme on onnistuneempi kun toisina. Pitkän osion ohentaminen helpottaisi kyllä huimasti kiharoiden tekoa ja asettelua. Oikein tiukoiksi kiharoiksi vedettynä tukka näyttää ihan irokeesille ja löysempänä astetta naisellisemmalta.

idkuva

3. Etsari + huivi -yhdistelmä
Tämä on myös suhteellisen nopea väsätä ja antaa kivasti illuusion, että tukkaa olisi enemmänkin kuin todellisuudessa on. Tulee myös naisellinen fiilis, kun yhdistää kampauksen punaiseen tai pinkkiin huulipunaan.

4. Letti
Letti on nutturan ohella pahan hiuspäivän pelastaja, jonka vääntää käden käänteessä. Tämä sopii erityisesti silloin, kun hius ei ole juuri pesty tai jos alla on vanhat lakkajämät pitämässä suortuvia aloillaan.

5. Suorana ja möyhitty
Harvemmin jätän hiukset vain niin, että heitän sekaan hiuspuuteria, möyhin ja toivon parasta. Ei nimittäin tarvita kun lapsen kädet päähän tai tuulenpuuska niin peikkolook on taattu.

Muita ideoita lyhyiden hiusten laittoon? 

19.8.15

Kotiäiti muttei kotona


Jotkut asiantuntijat sanovat, että alle kolmevuotiaan lapsen paikka on äidin kanssa kotona, eikä esim. päiväkodin vilskeessä. Mä en sano tähän muuta kuin että jokainen tyylillään. Meidän tilanne on toistaiseksi se, että pikkujätkä on kotihoidossa, mutta mikäli tarve vaatisi voisi tämä ihan hyvin olla jo päiväkodissakin ja joskus tuntuukin, että kaikki olisi tällöin helpompaa. 

Kotiäitiys ei kuitenkaan tarkoita, että lapsen kanssa oltaisiin vaan kotona. Tällöin vastuu viihdyttämisestä. virikkeiden tarjoamisesta ja monipuolisesta tekemisestä siirtyy täysin äidille tai isälle. Arvostan sitä työtä mitä lastentarhanopettajat, lastenohjaajat, perhepäivähoitajat ja muut tekevät hoitopaikoissa pienten eteen sen perushoidon lisäksi. Onneksi ne kuukaudet jotka opiskelin lastenohjaajaksi antoivat ideoita, mutta myönnettäköön, että aika harvoin arjessa tulee toteutettua mitään kovinkaan jännää tai erikoista Duplojen tai junaratojen esiin nostamisen lisäksi. Tunnen, että velvollisuuteni on taata lapselle kehittävää tekemistä, uusia kokemuksia ja erilaisia paikkoja, jotka edesauttavat taitojen kasvua. Totta kai meillä on päiviä (ja paljon onkin ollut), jolloin meikäläinen haluaisi vaan maata sohvalla ja toivoo, että lapsi jaksaa viihdyttää itse itseään, sillä edes pihan hiekkalaatikko ei houkuttaisi. Aika pian kuitenkin huomaa, että tuollainen 1,5-vuotias alkaa hyppiä seinille mikäli mitään ei tapahdu ja kaipaa jo esimerkiksi muiden lasten seuraa edes sen verran, että pääsee tuijottamaan vaikkapa isompien puuhia. 

Tänä syksynä koitan skarpata tekemisten ja kokemusten suhteen perus yhdessä leikkimisen lisäksi (joka on välillä ihan hemmetin tylsää jos totta puhutaan!). Eilen käytiin ensimmäistä kertaa seurakunnan perhekerhossa, jossa on harjoittelussa entinen opiskelukaverini, tuleva lastenohjaaja, mikä toimi kannustimena saada itsensä liikkeelle - ja onneksi lähdettiin. Vapaa leikkiminen, lauluhetki sekä kahvi- ja pullatarjoilu tutun tyypin kanssa juttelun ohella on todella hyvä yhdistelmä. Ehkäpä me saadaan vielä uusia kavereitakin tuota kautta. Perjantaina mennään näillä näkymin niin ikään seurakunnan avoimeen päiväkerhoon, joka kuitenkin jää listalta pois siinä vaiheessa kun muskari alkaa syyskuun alusta. Jos jotakuta kalvaa se, etten kuulu kirkkoon ja käyn silti tälläisissä häppeningeissä niin mainittakoon, että poika on seurakunnan jäsen ja oma uskoni on myös kaikkea muuta kuin kieltävä. 

Seurakunnan kerhojen ja muskarin lisäksi suunnitelmana olisi syyskuun alusta lähtien käydä myös ehtiessä toisessa avoimessa kerhossa aina keskiviikkoisin sekä mahdollisesti MLL:n iltaperhekahvilassa. Katsotaan minkä verran meikäläisen opiskelukuviot vievät aikaa ja energiaa. Lisäksi Lahdesta löytyy vielä avoin perhetupa kolmena päivänä viikossa, jossa ehdittiin käydä paristi kevättalvella. Luulisi, että näillä saa viikot täyteen aika kivasti. 

Vaikka olenkin tyyppi, joka voisi yksinään hengailla tyytyväisenä kotona, on pikkujätkä tylsistymisen lisäksi sen tason ujostelija, että uudet paikat ihmisineen tekevät varmasti hyvää ja valmentavat myös jossain vaiheessa eteen tulevaan hoitoon menoon. Ja olisiko se reilua lapsellekaan pitää tätä ilman ikäistensä seuraa ja erilaisia aktiviteetteja. Enää mä en tunne itseäni äitimaailman kummajaiseksi, joka ei muka sopeutuisi perhekerhon kahvittelijoiden joukkoon tai muskariin laulamaan iloisesti mukana - päinvastoin. Muskarissa aion ainakin olla ihan messissä! 

18.8.15

Vaikka onkin kesää jäljellä...

idkuva

...kannattaa silti jo varautua välikauteen. Tuskin nämä helteet loputtomiin kestää ja nyt jo aamut on olleet paikoittain aika viileitä. Niin tai näin, meidän puolesta ilmat saa olla mitkä vaan, sillä pikkujätkälle ainakin löytyy vaatetta säälle kuin säälle.

Uudet välikausihankinnat tuli tehtyä ihan sattumalta. Netistä bongasin Name Itin mustan shoftshell-haalarin, jota en kuitenkaan raaskinut siinä kohtaa tilata. Eräällä kauppakeskuskierroksella sitten poikettiin liikkeeseen ja napattiin haalari mukaan. Vaikka musta saattaakin tuntua synkälle, niin tuo on juuri passeli yhdisteltäväksi värillisiin pipoihin, joita on jotenkin ihmeen kaupalla kertynyt aikamoinen kasa... Siis rutkasti enemmän kuin yllä olevissa kuvissa näkyy. Lisäksi kaapista löytyy Reiman keväällä hankittu puku, joka saa toimia eräänlaisena varahaalarina.

Kiitos maanantain kirppisbongauksen meiltä löytyy myös kaksiosainen vaihtoehto - H&M:n tuulitakki maksoi 4 euroa ja sen kaverina toimivat niin ikään keväällä ostetut Cirafin ulkohousut. Vaatehamsterina kaapissa on myös pari muuta käytettynä ostettua rotsia, jotka varmaan päätyvät kirppiskuormaan tilaa viemästä. Lisäksi naulakossa roikkuu parempaan käyttöön sopiva nahkatakki, joka pääsikin keväällä monesti ylle esimerkiksi keskustareissuilla, kun pointtina ei ollut lätäkköleikit tai ees taas juokseminen.

Miten muilla, onko välikausikuteet kaapissa odottamassa kelien kylmenemistä? 

16.8.15

Kohti luonnollisuutta... ja vähän yli


Olen kriiseillyt hiusteni kanssa koko kesän. Tai no oikeastaan puolet elämästä. Blondi, violetti, pinkki, vaaleanpunainen ja niin edelleen. Viime kuukausina olen ollut oikea kameleontti. Matkalle on mahtunut turhautumista, sitkeästi vaalentumatta jäänyttä juurikasvua, äkkiä tukasta haalistunutta suoraväriä, epätasaisuutta, shorkkivärijälkiä vaaleassa tyynyliinassa, pinkkejä hikipisaroita. Toisinaan olen vannonut itselleni, että haluan pitää tukan räväkkänä, toisinaan miettinyt sen muuttamista neutraalimmaksi, mutta unohtanut idean. Onneksi suurin osa kesän hiusleikeistä on käyty sävyttävillä hoitoaineilla, joten värin vaihtuessa pahimmilta myrkyiltä on kuitenkin vältytty. Silti voisi ehkä rauhoittua... Mikään ei vaan iske alkuhuuman laannuttua.

Syksyn myötä, kuten monena aikaisempanakin vuonna hiukseni yleensä tummuvat. Niin kävi nytkin, vaikka ilmat eivät niin syksyiset vielä olekaan. Eräänlainen identiteettikriisi pukkaa taas pintaan mikä saa myös vaatekaapin vapisemaan peloissaan (palataan tähän vähän myöhemmin). Haluan vähän uudistua ja muuttua, jättää kesän kokeilut taakse ja valmistautua kaikin puolin tulevaan syksyyn.

Blondi oli ihana, mutta juurikasvu ei, oma väri kun on tummunut lapsuudesta jonkin verran. Shokkivärit olivat kivoja, mutta jatkuva kunnossapito ei. Huh. Onneksi purkkeja saa kaupasta. Tällä kertaa turvauduin Schwarzkophin (sanahirviö, menikö oikein) Keratin Color -sarjan sävyyn 4.6 eli suklaanruskeaan. Tummaksi veti, mutta eiköhän tämä tästä asetu luonnollisemmaksi. Aika jees silti. Huomenna kun vielä pääsee surauttamaan sivukaljut ja takaosan päästä niin hiukset on taas kuosissa ja ylipitkä takatukkakin poissa.

Sinne se viikonloppu taas hurahti. Hyvää alkavaa viikkoa tyypit.

14.8.15

Mitä minä en


Mulla ei ole ollut liiemmin sanottavaa. Bloggausaiheet on olleet vähän vähissä. Kuvia olisi kyllä taas kasapäin. Katsotaan josko viikonloppuna inspaisi enemmän. Tämä viikko on ollut muuten hullu - pilvilinnat romahti ja tänään olisi tehnyt mieli vetää itkupotkuraivarit keskellä olkkarin mattoa. Ja lähes sen teinkin ainakin jos mieheltä kysytään. No, uusi päivä ja uudet tuulet. Onneksi on viikonloppu!

Anyway, sanojen ollessa kateissa voi turvautua haasteeseen, ehkä vähän kuluneeseen sellaiseen, joka on kiertänyt varmaan kaikissa muissa blogeissa. Mutta silti. Minä en - onko tuttu? Olen kuulemma jääräpää, joten tällaisia juttuja pitäisi riittää.

Minä en...

...omista ajokorttia. Enkä oikeutta ajaa muutakaan masiinaa.
...ole matkustanut raitiovaunussa.
...ole valmistunut kuin lukiosta.
...päässyt keväällä ammattikorkeaan.

...ole kärsivällinen.
...ole rikas.
...ole pitkä.
...ole kovin naisellinen muodoiltani.

...kuulu kirkkoon.
...ole käynyt rippikoulua.
...ole silti ateisti.
...voisi kuvitella, ettei lapsiani kastettaisi.

...ole koskaan äänestänyt.
...ole käynyt koskaan festareilla.
...voi sietää montaa ääntä samanaikaisesti.
...myönnä, että kuuntelen juuri Paperi T:tä.

...halua olla vain yhden lapsen äiti.
...halua pitää loppuelämääni nykyistä sukunimeäni.
...haaveile isoista prinsessahäistä.
...haluaisi lapselleni uusioperhe-tilannetta.

...ole oikeakätinen.
...kadu mitään.
...ole lihonut teinivuosista, vaikka siltä tuntuu.
...osaa enää nukkua pidempään kuin seitsemään.

...osaa pitää samaa hiusväriä kauaa.
...panosta hiustenhoitotuotteisiin.
...tai kosmetiikkaan ylipäätään.
...osaa liiemmin meikata.

...vastaa oikeastaan ikinä puhelimeen.
..lähde mihinkään ilman kameraa.
...en silitä mitään kuin pakon edessä.
...tykkää nukkua muualla kuin kotona.
.
...ole juonut alkoholia vuoteen enkä aio juodakaan.
...syö eineksiä.
...voi elää ilman kahvia.
...kykene pitämään herkkulakkoa.

...puhu selvästi.
...osaa enää englantia.
...tai ruotsia.
...osaa enää kirjoittaa oikeaoppisesti.

...jaksa keskittyä elokuviin.
...tykkää lainata kenellekään mitään.
...halua yleistää .
...halua ennakkoluulojen määrittävän yksilöitä.

Sellaista. Löytyykö samoja?