28.4.15

Kotimaanmatkailua vaahtosammuttimen kanssa

idkuva

Minkälaista on matkustaa taaperon kanssa? Mun mielikuva kaikenlaisesta reissaamisesta muulla kuin omalla autolla pienen tahtojan kanssa oli kaikkea muuta kuin ruusuinen. Meikäläisestä löytyy sen verran mukavuudenhalua ja stressaajaa, etten ole kokenut suurempaa tarvetta lähteä minnekään pidemmälle pikkujätkän kanssa - etenkään kahdestaan. Näin mielessäni tilanteita, joissa poika juoksee mua karkuun ja itse koitan pysyä perässä suurien kassien kanssa. No thanks.

Jostain syystä tunsin yht äkkiä suurta kutsumusta Turkua kohtaan. Ei haitannut, vaikka matkaan kuului melkein kolmen tunnin junassa istumista vaihtoineen, eikä se, etten ole koskaan käynyt kyseisessä kaupungissa. Reissukuume iski ja elämän realiteettien sen mahdollistettua lähdettiin matkaan. 

Meidän aiemmat junakokemukset rajoittuvat yhteen Lahti-Pasila - sekä Lahti-Kouvola -väliin. Molempien matkojen kesto on noin puolisen tuntia. Meidän noustessa viime viikolla VR:n matkaan oli pikkujätkä ensin ihmeissään. Pian ihmetys kuitenkin katosi ja esiin tuli se sama vanha poika, joka ei malta istua paikallaan sekuntia kauempaa. Tällöin oltiin kuitenkin jo niin lähellä Pasilaa, jossa vaihto tapahtui, ettei leikkipaikalle suuntaamisessa ollut mitään järkeä. Siispä meikäläinen laski minuutteja ekan etapin loppuun lapsen pyrkiessä koko ajan karkuun meidän penkkiriviltä. Hikihän siinä tuli. 

Junan vaihtuessa suunnattiin melkein heti leikkipaikalle, jossa saatiin touhuta ihan kaksin koko matka. Pieni leikkijuna oli pelastus, sillä siinä poika jaksoi istua ajelemassa ties kuinka kauan ja itsekin sai hengähtää. Matka sujui ripeästi, eikä ongelmia ollut. Koko liikkuminen oli ajoitettu kätevästi unien jälkeen, joten pojun vireystila pysyi ihanteellisena ja homma luisti. 

Miten kävi sitten paluumatkan kanssa? Juuri päinvastoin. Lähdettiin liikkeelle klo 12, jolloin toinen jaksoi kiukuta ja purki levottomuuttaan ties miten. Onneksi pikkumies nukahti pienen heiluttelun jälkeen rattaisiin ja otti tirsat, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut menoon kovinkaan kauaa. Koko loppu paluumatkan odotin vain sitä, että ikkunasta näkyisi tutut talot ja päästäisiin kotiin, sillä kieltämättä vieras sänky ei ollut taannut itselle ihan parhaita yöunia. Silti näin jälkikäteen ajateltuna meidän eka pidempi junareissu meni kokonaisuudessaan ihan mukavasti. 

Yövyimme Turussa Omenahotellissa, johon olin kaikin puolin tyytyväinen - mikro ja vedenkeitin plus pikakahvit olivat plussaa ja meno rauhallista. Mies oli heittänyt kotona läppää, että meidän matkalle mahtuu vähintään yhdet portaat vaikeuttamaan elämää. Siinä kohtaa kun avasin hotellissa palo-oven, jonka takana meidän huone sijaitsi ja huomaisin kuusi niin kutsuvan näköistä porrasta olisi tehnyt mieli sanoa pari voimakkaampaa sanaa. Tuo määrä portaita saattaa kuulostaa mitättömälle, mutta vaikeuttaa rattaiden kanssa kulkemista huomattavasti. Onneksi kaupungista löytyi ihania kavereita, joita treffattiin jokaisena päivänä ja jotka iloisesti auttoivat meidät hotelliin ja sieltä pois. Rutiinit hoituivat hyvin hotellihuoneessa ja uni maistui, joskin poika nukahtikin tavallista myöhemmin ja heräsi hieman tavallista aiemmin. Puuro kiehui mikrossa ja ruokana toimi pitkälti purkkisafka. 

Kieltämättä reissulle tarvitsee mukaan kärsivällisyyttä, mukautumiskykyä ja toisaalta ainakin omalla kohdallani taitoa sietää pienen matkaajan tyytymättömyyden ilmaisuja. Kassista on hyvä löytyä muun muassa kasa viihdykettä sekä naposteltavaa, jonka voi iskeä toiselle käteen hetkellä, kun pienen mielessä ei pyöri mikään muu kuin hippaleikki pitkin junavaunua. Näin ensikertalaisena voin kuitenkin todeta, ettei se niin vaikeaa ollut ja varmasti lähdetään matkaan uudestaan, toivottavasti isi mukana. 

26.4.15

Bloggers' Inspiration Day & Blog Awards


Näitä tekstejä tulee varmasti solkenaan lähipäivinä, mutta koska nimimerkki Kotiäitiysikolmekin lähti pitkästä aikaa johonkin illanviettoon en voi jättää kertomatta meidän versiota bloggaajapäivästä. Mukana matkassa oli ihana Eve, uusi puolisoni jos hotellin papereita on uskominen. Oli hauska saada matkaan yhtä aikaa niin eri-, mutta kuitenkin samanhenkinen kaveri ja nähdä kunnolla ilman lapsia.

Ylipäätään pieni breikki taaperoarjesta teki oikein terää, vaikka kyseessä olikin meikäläisen eka yö erossa pikkujätkästä. Miten luksukselta tuntuikaan kantaa kassia, josta ei (ihme kyllä) löytynyt yhtään vaippaa ja syödä rauhassa. Tuntui muutenkin jännältä suunnata niin päivä- kuin iltajuttuihin - mitä minä, random kotiäiti Lahdesta teen tapahtumassa, jossa pöydillä notkuu pieniä herkkupaloja ja mukaan saa kassillisen tavaraa L'Orealin hiusväristä RFSU:n sheivaustuotteisiin? Haha. Hauskaa oli ehdottomasti ja fiilis mukavan rento. Voishan tälläiseen tottuakin.

Tavallista glamourimpi päivä ei kuitenkaan mennyt kommelluksitta. Mukaan mahtui tipahtavat stay up -sukat, jotka tuli riisuttua vasta juhlapaikan ovella ja rikkinäiset sukkahousut, joita ilmankaan ei oikein viitsinyt olla. Odotan kauhulla blogigaalan kuvamateriaalia. Pitäisiköhän mun vaan väittää, että riekaleina olevat sukkikset olivat ihan tietoinen valinta? Nojoo, ei olleet! Yhtä lailla mua ketuttaa se, että pienessä jännitystilassa poseeraan Fresita kädessä, vaikkei alkoholin nauttiminen kuulunut illan ohjelmaan (elokuusta asti ilman, tälläkään kertaa ei ollut suunnitelmissa keskeyttää hyvin alkanutta putkea). Onneksi sekin juoma päätyi parempiin suihin. Myös Even lettikampaus syntyi pakon edessä, kun hiukset eivät suoristuneetkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Kieltämättä meikäläisen kampaajataidot yllättivät itsenikin ja kiiressä väsätty kalanruoto sai jopa kehuja.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli oikein antoisa. Muiden jäädessä bilettämään siirryttiin me jo hyvissä ajoin kaupan kautta Scandic Park Helsinki -hotellille hengaamaan ja valmistautumaan yöpuulle, sekä odottamaan aamupalapöydän antimia. Pakko myöntää, että kotiin tullessa olisi tehnyt mieli kääntyä ja palata takaisin syömään parit macaronsit, eikä kohdata pyykkivuorta. Ei voi mitään, arki kutsuu taas, joskin ensi viikko on hieman poikkeuksellinen opiskelukuvioiden takia.

Hiukset hävisi


Perjantai oli kampaajapäivä. Vitsit miten mahtavaa, sillä edellisestä kerrasta oli kuukausia ja lyhyelle tukalle se nyt vaan on liikaa. Johan mä olin välissä ehtinyt kynimään kuontaloa itse koneella, joten kampaamokäynti tuli todellakin tarpeeseen ennen Indiedaysin eilisiä häppeninkejä.

Puolilta päivin suuntasin Salonki Puuteri ja Papiljottiin. En ole käynyt koskaan aiemmin Lahdessa kampaajalla, sillä oma luottotyyppi löytyy Kouvolasta, mutta nyt oli pakko hakuammunnalla lähteä testaamaan löytyisikö täältä uusi lemppari, jolle uskaltaa tukkansa antaa huollettavaksi ja näin jälkikäteen voin todeta, että sellainen löytyi. Kieltämättä puhelimessa sain ihan erilaisen kuvan Emmasta, joka hiukseni leikkasi ja värjäsi, mutta tämä kampaamokäynti ei todellakaan ollut hiljainen tai pitkäveteinen, kuten monesti tuntikaupalla tuolissa istuessa käy, vaan juttua riitti alun jälkeen hyvin ja aika kului siivillä. Muhun ainakin puri se rentous, joka paikassa vallitsi - läppä lensi ja hiusten lyhentyessä tuli juteltua kaikkea aina synnytyskokemuksista lähtien.

Entäpä lopputulos sitten? Olen myyty. Kun on lähes koko talven kulkenut pipo päässä on ihanaa, että päästä löytyy hiukset, jotka täyttävät kaikki toiveet. Meikäläinen liputtaa edelleen helppouden nimeen ja leikkaus on juuri sellainen, jota voi vaan hieman pöyhiä, mutta jota pystyy myös esimerkiksi juhlatilanteissa laittamaan näyttävämmin. Värikin meni nappiin - hennon vaaleanpunaista, kuten rose-sävy lupaili. Puhuttiin jo, jos ensi kerralla voisi koittaa jotain muuta ihanaa sävyä mikäli tähän punertavaan joskus kyllästyy. Toistaiseksi näin on kuitenkin hyvä.

Kaikki lahtelaiset ja muut kynnelle kykenevät, käykäähän hyödyntämässä Puuteri ja Papiljotin keväiset tarjoukset. Hinnasto löytyy fb-sivulta!

*Yhteistyössä toteutettu

23.4.15

Tule Suomen Turkuun


Kun muut lähtee lomailemaan johonkin lämpimään, me lähettiin Turkuun. Maisemanvaihdoksen kohteen ratkaisi se, että kyseisessä kaupungissa asustaa peräti kolme kaveria - kaksi erittäin pitkäaikaista ja yksi muutaman vuoden takaa. Koko reissuidea pompahti mieleen vasta viime viikonloppuna, kun epätoivoisesti koitin keksiä puuhaa mulle ja pikkujätkälle viikolle isomman jätkän urakoidessa töidensä parissa Helsingissä.

Ei siinä sitten muuta kuin Omenahotelli tilaukseen pariksi yöksi ja junaliput hankintaan. Alusta asti oli selvää, että majoitutaan hotelliin, sillä turkulaisilla oli omat kuvionsa ja pienehköt kämpät. Koko matka oli tarkoitus ottaa lomailun kannalta, joten oma lepopaikka oli ehdoton taaperonkin rutiinien kannalta. Me ei olla oltu pojan kanssa öitä pois kotoa kuin Iissä viime kesänä sekä kerran tai pari vanhemmillani. Taisi olla kaikille yllätys, että päätin lähteä noinkin etäälle ihan vaan kahdestaan pojan kanssa, koska olen ollut reissaamisen suhteen totaalinen nössö. Stressaan myös yleensä ihan kaikesta, joten voisi kuvitella, että matkanteko olisi ehdoton no no - mutta ei. Mulla oli todella hauskaa ja kaikki sujui hienosti. Tarkempaa postausta taaperon kanssa junailusta ja hotellissa yöpymisestä tulossa myöhemmin.

Meikäläinen tykästyi Turkuun todella. Ei haittaisi yhtään jos pääsykoekutsu tipahtaisi postiluukusta, sillä olisin itse ihan valmis muuttamaan tuonne. Kaupunki oli mukavan selkeä ja keväisinä päivinä (tuulta lukuun ottamatta) ihana mesta kierrellä. Ihan eri tavalla sitä jaksoi aamulla nousta ja lähteä ulos hotellihuoneesta jo ennen kasia kuin kotona tutuissa maisemissa. Mulla ei ollut mitään varsinaista to do -listaa päivien varalle, mutta esimerkiksi Turun linnalle eksyttiin pikkumiehen kanssa puoliksi vahingossa aamukävelyllä. Yhden kaverin kanssa poikettiin Valokuvakeskus Perissä sekä Aboe Venus & Ars Novan aulassa ja putiikissa sekä galleria Titanikissa katsomassa teoksia, jotka tulivat mun uniin asti. Hrr. Toisen kaverin kanssa kipaistiin parin kilsan päähän keskustasta kirppiksille (Kirppis-Center ja lastenkirppis Pikkusiili), josta ekasta yllätys yllätys löytyi jotakin meikäläiselle. Lastenkirppikselläkin oli kaikenlaista aina Mini Rodinista lähtien, muttei mitään meidän jätkälle.

Päiviin mahtui paljon kävelyä, juttelua, kuulumisten vaihtoa, Cafe Brahen jättipullia (suosittelen, herkkulakko kesti taas vaan muutaman päivän), harvinaisen ihanasti käyttäytyvän pojun seuraa, hotellihuonehengailua ja joidenkin kauppojen kiertelyä, josta yhdestä on tulossa tarkemmin myöhemmin. Teille lukijoillekin on jotain kivaa tiedossa sen myötä, joten kannattaa seurailla.

Nyt kun on junailun ja hotellien makuun päästy, niin lauantaina olisikin seuraava tapahtuma luvassa, kun suuntana on Helsinki ja Blogger's Inspiration Day sekä Blog Awards. Ja huomenna meikäläinen pääsee vihdoin kampaajalle (ja nähdään isiä ekaa kertaa sitten sunnuntain). Kaikkea kivaa on siis tiedossa.

20.4.15

Tässä elämä on


Tiedättekö sen DNA:n mainoksen, jossa käydään läpi koko ihmisikä ja todetaan, että elämä on niiden hetkien välissä. Ai vitsit mä tykkään siitä! Olen juuri tyyppi, joka kaipaa suuria asioita jatkuvalla syötöllä, eikä meinaa osata nauttia niistä pikkujutuista, vaikka kuinka yrittää toitottaa itselleen hyvän salaatin, rauhallisen aamun tai pojan pienten hassujen tekojen tärkeyttä. Sen sijaan haaveilen elämää mullistavista jutuista, kuten muutoista, maisemanvaihdoksesta, suuremmasta perheestä, uudesta opiskelupaikasta, häistä... Lista on loputon.

PMMP:n biisin nimi Tässä elämä on on aika osuva. Tässä näin, näissä pienissä hetkissä. Myöskin tällä minuutilla, kun uni jo painaa, mutta silti toivon, että saan ajatukseni ylös tietokoneen ääressä. Ihminen, minä ainakin, odottaa aina tulevaa oli kyseessä sitten loma, viikonloppu, juhlameininki, veronpalautukset tai mikä tahansa. Meneillään olevassa hetkessä ei vaan meinaa ajatustasolla pysyä. Ei ainakaan niin, että osaisi arvostaa juuri sitä pientä asiaa, kuten pehmeää peittoa jalkojen päällä tai ihanaa rauhaa, kun lapsi nukkuu ja mieskin on töiden takia muualla.

Olen muutenkin pessimistinen realisti. Tekee pahaa ajatella, kuinka paljon jo kuluneesta elämästä on mennyt harmaudessa ihan vaan sen oman asenteen takia. Kuinkahan paljon olen tänäänkin valittanut äitikaverille esimerkiksi pojan käytöksestä tai avautunut siitä mikä viikonlopun aikana menikään pieleen? Onko meillä suomalaisilla jotenkin esimerkiksi eteläistä Eurooppaa enemmän taipumusta tälläiseen ajatusten kulkuun?

Pointtini on kliseinen: Keskity hyvään, ignooraa huonot. Se on yllättävän vaikeaa, mutta harjoitus tekee mestarin. Elämää tosiaan on niiden kaikkien suurien muutosten välissä ja niitä vaan pitäisi osata arvostaa enemmän.

Ekan kuvan fiiliksissä asiasta kukkaruukkuun. Voisin paljastaa tulevista postausaiheista sen verran, että luvassa on tekstiä kotimaanmatkailusta kahdestaan taaperon kanssa. Pysykää kanavalla.

19.4.15

Mustat katot tippuu vettä, muut menee lämpimään

idkuva

Eilinen. Päivä Helsingissä. Toppatakinhan tuolla olisi tarvinnut! Mittari näytti seitsemää, mutta se kaamea tuuli joka meren lähellä puhaltaa pettää mut aina. Sisämaan asukkina sitä ei vaan hoksaa ja kieltämättä mulla on vaan pakonomainen tarve siirtyä koko ajan kevyempiin vaatteisiin näyttipä mittari mitä tahansa. Farkkutakki pääsi päälle ekaa kertaa sitten viime juhannuksen saaden kaverikseen Marimekon raitaa ja keinonahkaa.

Miehen mielestä olisin voinut vetää päälle pilkkihaalarin - ihan sama "kunhan vaan lopetan sen kylmästä kitisemisen", kuten tänään kahvipaikkaa etsiessämme. Loppujen lopuksi päädyttiin ketjumestaan. Kunnon kahvipaikan sijaan Ruoholahdessa vastaan tuli Faro-rafla, jota on pakko päästä testaamaan joskus, sen verran mukava miljöö ja kehuttuja tyyppejä töissä. Ei olla Lahdessa hirveästi ravintoloissa käyty, eikä etsinnän ja tutkimisenkaan tuloksena ei ole oikein löytynyt sellaista, johon välttämättä haluaisi tutustua yhtä nepalilaista lukuun ottamatta, joka olikin itse asiassa ihan unohtunut tähän asti...

Ollaan viime aikoina pyöritty Ruoholahdesssa jonkun verran ja pakko myöntää, että tuo on alue jonne muuttaisin mielelläni (vaikka juuri päädyin lukemaan vauva.fi-keskustelua sen kamaluudesta, haha). Okei, mun Helsinki-tietous on lukuisista reissuista huolimatta vielä vajaa, mutta ainakin se Hanna joka vielä vuosi sitten kieltäytyi ikimaailmassa muuttamasta Stadiin on haudattu. Katsotaan mihin elämä (=opiskelut) vie vai vievätkö vielä minnekään, jolloin on tehtävä taas uusia päätöksiä, mutta mitään ei ole poissuljettu. Kuinkahan monesti olen päätynyt kirjoittamaan samaisen lauseen blogiin? Ehkä liian monta.

18.4.15

HRVDE kuulumiset


Helsinki Retro & Vintage + Design Expo tsekattu. Saatiin tapahtumaan vapaaliput, joista olen tosi kiitollinen, Oltiin kuitenkin liikkeellä ilman ostomieltä, lähinnä katsastamassa mikä meininki tapahtumassa onkaan. Mukana häppeningissä on myös veljen liike Romua & Romantiikkaa ja näin puolueettomasti voisin sanoa, että sen mestan paikka on asettelultaan mielenkiintoisimpien joukossa - ihan kuin olisi jonkun olohuoneeseen astunut.

Kaapelitehtaan Merikaapelihalli antaa musta loistavat puitteet antiikki- ja kirppistapahtumille. Samassa tilassahan vieteltiin jokunen viikko sitten Kaapelin kirppistä. Tunnelmaltaan HRVDE voittaa sen kuus-nolla! Ihmisiä oli liikkeellä näin katsojan kannalta sopivan vähän ja tavaraa oli todella monipuolisesti laidasta laitaan. Lisäksi musta oli todella hauska bongata tuttuja naamoja Lahden Antiikkimessuilta - muutamia moikkasin jotenkin automaattisesti, mutta tunnistivat. Heh. Ainut miinus oli joidenkin paikkojen asettelu kun ei meinannut tajuta mistä kenenkin näytteilleasettajan tila alkaa ja mistä toisen loppuu. Sama oli Kaapelin kirppikselläkin... Olenko mä ainoa ketä moinen häiritsee?

Anyway, olisin mä löytänyt ostettavaakin, jos olisin ollut rahankäyttömielellä. Eräs setti mustia astioita kiinnosti todella, samoin vanhat kodintekstiilit, erityisesti Marimekot. Ja olihan tuolla vaatepuolellakin vaikka mitä ihanaa mekkoa. Ihan hirveän tarkasti en ehtinyt rekkejä tonkimaan, sillä pikkujätkä kaipasi välipalaa ja päikkäreitä.

Mikäli lukijoista löytyy ketään, jota vähänkään kiinnostaa esimerkiksi vintage-vaatteet tai vaikkapa värikkäät peltipurkit niin menkäähän huomenna hakemaan omanne! Tapahtuma on auki sunnuntaina klo 10-16.