31.3.15

Uusia kuvioita kotiin


Aleshoppailija pääsi vauhtiin yksinäisellä Anttila-reissulla, kun kukaan ei ollut hillitsemässä ja toteamassa, ettei meille tarvita enää yksiäkään verhoja. Pojan huoneen keltaiset retaleet ovat alkuihastuksen haihduttua kuitenkin jo pidemmän aikaa tökkineet - väri on ihana, mutta kangas epäsiistin oloista ja muun muassa todella vaikeasti silitettävää. Siispä kun kauppareissulla vastaan tuli jo mun aiemmin bongaamat Kettu Repolaiset  7 eurolla per verho, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja niin pikkujätkän soppi sai uutta ilmettä.

Toinen tekstiiliuutuus meillä on äitini ompelemat tyynyt, jotka kotiutuivat tänään. Kangas on ihanaa vanhaa Marimekkoa. Maija Isolan suunnittelema Koralli sopii meidän muuhun sisustukseen kuin nenä päähän. Olen totaalisen rakastunut tuohon kuosiin.

Uusia kuvioita edustaa myös meidän pojan tutittomuus. Mokomat vauvajutut on hyvästelty totaalisesti nyt 1v3kk ikäisenä. Kyseinen kapistus ei ole ollut pojalle missään vaiheessa erityisen tärkeä, mutta kuitenkin käytössä arjen helpottamisessa. Päivisin unia lukuun ottamatta jätkä ei ole syönyt tuttia oikeastaan koskaan, mutta päikkäreillä omassa sängyssä ja öisin sitä on tarvittu. Vieroitus on mennyt tähän asti vaihtelevasti, mutta onneksemme suht helposti. Päikkärit ja yöt ovat sujuneet hyvin, mutta iltaisin unille rauhoittuminen vaatii hieman enemmän aikaa ja vanhemman seuraa, vaikka jokusen kuukauden nukahtaminen onkin tapahtunut yksin. Katastrofilta on kuitenkin vältytty, eikä kertaakaan ole tullut mieleen käydä nappaamassa tuttia hyllystä, vaikka kitinää onkin kuulunut tavallista enemmän. Aika lailla onnistunut fiilis.

30.3.15

Meidän piti mennä kouluihin, piti pitää tätä hommaa pystyssä


Välivuosi. Voiko minun sanoa pitäneen sellaisen? Aihe on ollut viime päivinä kovasti tapetilla ja mm. YleX:llä keskustelu kävi kuumana.

Päätin lukion vikalla, että edessä olisi ehdottomasti välivuosi, jolloin hankkisin työkokemusta ja tekisin asioita, jotka koulu estää. Meikäläisen lusmuilu alkoi kuitenkin jo marraskuussa 2011, kun muutettiin Lahteen ja koulu jäi betoniseen Kouvolaan. Jäljellä oli enää pari hassua kurssia, jolloin junailin takaisin, mutta kevät meni muka kirjoituksiin lukiessa. Itse lakki iskettiin päähän 2012. Koitin etsiä töitä, muttei tärpännyt paria pätkää lukuun ottamatta. Ärsytti ja oli tylsää. Ei tämän näin pitänyt mennä!

Kotona olo oli silloin ja on nytkin rankkaa ja monesti jollain tasolla yksinäistä, kun on koko ikänsä viettänyt kahdeksan tuntia päivässä lauman keskellä. Ihminen ei ole useinkaan tyytyväinen siihen miten asiat ovat, mutta hemmetti sentään miten hienoa olisikaan jos arjessa olisi ohjelmaa ja toisenlaista rutiinia sekä (aikuis)kontakteja vieläkin enemmän!

Oma välivuoteni vaihtui lopulta kansanopisto-opiskeluun, joka tuli tarpeeseen. Tämä oli lukioon verrattuna ihanan rentoa ja vapaamielistä, mutta kuitenkin sopivan sitovaa ja sisältöä antavaa. Kyseinen vuosi oli hullu kaikkine henkilökohtaisine juttuineen, mutta silti yksi elämäni parhaista monilta osin.

Miksi kirjoitan aiheesta? Ehkä siksi, että palo takaisin koulunpenkille on tällä hetkellä todella suuri ja haluan herätellä kaikkia mahdollisesta välivuodesta haaveilevia todellisuuteen. Ensiksikin, jos joku ei halua opiskella, vaan esimerkiksi tehdä töitä, olethan varma paikan löytymisestä? Vaikka lukiossa ollessa saattaa tuntua, ettei esimerkiksi pääsykokeisiin luku nappaa ja rentoutuminen tulisi tarpeeseen, onko fiilis sama vielä kesän jälkeen? Tuleeko kotona tylsää ilman aikatauluja? Entäs taloudellinen puoli sitten, kenen rahoilla meinaat viettää välivuotesi?

Koen, että tämä aika jonka olen viettänyt (ja tulen viettämään) lapsen kanssa kotona on eräänlainen välivuosi matkalla kohti ammattia. Vaikka mulla onkin ns. hyvä syy olla vielä poissa koulumaailmasta ei tämä voi jatkua loputtomiin. Jos minulta kysyttäisiin suosittelisinko kenellekään välivuotta lukion jälkeen, vastaus olisi en, jos henkilöllä vaan on mahdollisuuksia edetä elämässä, päästä opiskelemaan ja jos tämä suinkin tietää mille alalle lähteä. Itselläni ei ollut sen suhteen käryäkään - tai oli, muttei tajua ja uskallusta panostaa siihen suuntaan kunnolla.

Toisaalta nuorilla ei vuodet lopu kesken ja jokainen tuntee itsensä parhaiten. Silti olisi hyvä kirjoitusväsymyksen keskellä kesken ruotsin kieliopin kahlaamisen miettiä asiaa kunnolla monelta kantilta, eikä ainakaan tuhlata seuraavaa vuotta ryyppäämiseen ja biletykseen, vaikka se sillä hetkellä tuntuisikin kaikkein kutsuvimmalta.

Ajatuksia? 

28.3.15

Tyytyväisyys on vaikea laji - Meidän viikon parhaat


Flunssan lisäksi meidän viikkoon on mahtunut kaikenlaista mukavaa:

1. Uudet äitini tekemät eteisen matot päätyivät lattialle. Tykkään. Mustavalkoraita miellyttää aina (toistaiseksi) silmää ja voittaa edelliset harmaat matot ihan kuus-nolla.

2. Herkkulakon lievennystä kuivatuilla hedelmillä pojun päikkärien aikana. Lakko meni kuitenkin ihan metsään seuraavana päivänä...

3. ...kun äitini saapui kylään ja löydettiin lähikaupasta suukkorasia. Nuo ei edes olleet lähellekään niin hyviä miltä näytti! Tällä viikolla on myös leivottu pullaa ja tänään olen vedellyt tuhottomasti suklaakeksejä kun pienessä flunssassa mikään muu ei tunnu maistuvan. Pah, typerä lakko hiiteen!

4. Yhtenä päivänä tuli hieman kuvattua flunssaista pikkumiestä, kun sai tämän hetkeksi istumaan aloilleen.

5. Jatkuva pyykkisirkus ottaa aika ajoin päähän, mutta erään koneellisen kuivumaan ripustaminen oli ihan hauskaa puuhaa, kun lopputulos miellytti visuaalisesti silmää. Haha. Raidat rivissä.

6. Tämä aamu alkoi pojan toimesta taas jo puoli kuusi ja pikkumiehen käytyä torkuille kaivoin maalit ja pensselit esiin. Joo, mä en oikein handlaa tätä touhua, mutta kieltämättä stressi lähtee kun saa rauhoittua hetken ilman häiriötekijöitä.

7. Meikäläisen vaatekaappi laajeni tälläkin viikolla muutamalla kirppis-Marimekolla. Kannoin kotiin kassillisen vaatetta hintaan 27,90! Mukana oli näiden lisäksi pojalle takki ensi talveksi, t-paita, sininen Marimekon pallopaita sekä Benettonin musta pitkähihainen.

8. Mummo toi lisäksi mukanaan uuden, itse tekemänsä paidan. Että noi kirahvit onkin söpöjä!

27.3.15

Kouluhaku(ammuntaa)



Ah, ihana yhteishaku. Sinua ei olekaan tarvinnut ajatella kunnolla hetkeen, viimeksi keväällä 2013, kun nappasin paikan toisen asteen lapsi- ja perhetyön linjalta. Korkeakouluhaku taas oli ajankohtainen viimeksi syksyllä 2012, kun jätin menemättä sosionomi-koulutuksen pääsykokeisiin, sillä kansanopiston valokuvakoulutus oli kesken. Kieltämättä mielessä pyörii kauhukuva siitä, että musta tulee yhteiskunnan downshiftaaja, joka haluaa vain toteuttaa itseään muiden kustannuksella. No thanks!

Mutta asiaan. Aamulla sain ilokseni aikaiseksi täyttää nettihaun. Käsiä kihelmöi ja jännitti, vaikka takaraivossa painoikin ajatus siitä, että tämä on se helpoin osuus matkalla kohti uutta opiskelupaikkaa - ennakot on edelleen kesken, kahdet niistä aloittamatta. Sitten voi alkaa haaveilla pääsykoekutsusta, antaa kaikkensa ja toivoa vain parasta. Kuitenkin koko hakuprosessi tuntui heti realistisemmalta ja virallisemmalta, kun nettikaavake lähti eteenpäin. 

Uusi koulupaikka vaikuttaa tällä hetkellä suurelta ja tarpeelliselta askeleelta, jota ilman on vaikea edetä elämässä. Toisaalta tuntuu, että kaikki on tekeillä vain ajatuksen tasolla ja konkreettinen varmuus tulevasta puuttuu, mikä ajaa mut aika ajoin hulluuden partaalle - mä haluan tietää mitä tuleman pitää ja mieluusti mahdollisimman pitkälle. Pojan päivähoitohakemukset olisi hyvä olla jo tehtynä jos edes koittaa havitella paikkaa samalta puolelta kaupunkia, mutta tuntuu niin hullulta laittaa papereita menemään tämän epävarmuuden keskellä! 

No, mihin sitten haenkaan opiskelemaan? Ehdoton ykkönen on Lahden Muotoiluinstituutin valokuvaus, se on tullut blogissakin mainittua moneen otteeseen. Haluan sinne. Piste. Ei lisättävää. Kakkosena tulee Haaga-Helian journalismikoulutus monimuotototeutuksena. Toimittajan työ on meikäläisen vanha haave, johon lukion äidinkielen opettaja koitti kovasti kannustaa. Palo kirjoittamiseen ei kuitenkaan ole ihan yhtä kova kuin valokuvaamiseen, mutta toisaalta ala ei ainakaan sulje toista täysin pois. Kolmantena listaltani löytyy Turun Taideakatemian valokuvaus, josta valmistuisi niinkin komealla nimikkeellä kuin kuvataiteilija. Tässä on kolme muttaa - sijainti, sijainti ja sijainti. Mies ei kuulemma Turkuun muuta. Kiva. Onhan se vähän kaukana. Silti joku mussa tahtoo yrittää ja katsoa miten käy. 

Mitä jos en pääse mihinkään? Joka tapauksessa tämä meikäläisen kotoilu päättyy syksyllä ellei ihmettä tapahdu ja pojun tie käy tarhaan. Tällöin lastenohjaajaopinnot kutsuvat, samoin ihka uusi ryhmä aikuispuolella. Mä todellakin tarvitsen muutosta arkeen, jotain omaa ja elämää edistävää. Ja sen ammatin. 

Koska kliseiset sanonnat on viime aikoina kuuluneet ohjelmistooni, voin päättää tämänkin tekstin toteamalla vain, että aika näyttää. Ei auta kuin mennä päivä kerrallaan kohti tulevaa. Muita kouluihin hakevia? Minne?

26.3.15

Saatte kasvaa


Nyt on rairuohot viimein kasvamassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Samalla multapussin aukaisulla pääsivät myös timjamin, basilikan ja tillin siemenet itämään. Toivottavasti kesemmällä saadaan nauttia omista yrteistä.

Mun harteille on noussut leima kukkien tappajana. Aina ei muista kastella, vaihtaa vettä tai tarjota kasveille tarpeeksi valoa. Mies jaksaa aina huudella suurista ruusuista, jotka tämä suhteen alkuaikoina toi kuolemaan hyllyn päälle. Ajan kuluessa viherpeukalon taidot on kuitenkin kehittyneet - ainakin joltain osin. Ruokapöytää koristanut valkoinen kukka-asia, jonka nimeäkään en tähän hätää saa päähäni on tällä hetkellä aika lailla delannut ja vaaditaan kai ihme, että tämä palaisi loistoonsa. Onneksi uusia saa kaupasta... Vai pitäisiköhän vaan tuntea kasvi parkoja kohtaan sen verran sympatiaa, että jättää ne suosiolla muiden hoitaviin käsiin.

Pääsiäinen lähestyy ja huomenna olisi tarkoitus ulkoilla hakemaan muutama pajunoksa maljakkoon ja mahdollisesti päästää pieni sisäinen askartelijani valloilleen ja koristella niitä jollain tavalla. Onneksi ei olla Lappeenrannassa, sillä en muista yhtäkään vuotta kun meiltä ei olisi pajuja löytynyt, eikä tämäkään toivottavasti tee poikkeusta.

25.3.15

Meikittä

idkuva

Huomenta ihmiset. Tai päivää, me ollaan herätty jo kuudelta. Yöllä valvottiin kolme tuntia pojan kanssa kiitos flunssan. En ollut ehtinyt kuin juuri nukahtaa, kun toinen jo heräsi. Yöunta kertyi itselleni 3,5 tuntia - ihmeen skarppi olo siihen verrattuna!

Taikaliemeen pudonneita ihmelapsia -blogin kirjoittaja julkaisi Suvi Pitkäsen "meikittömistä" otoksista inspiroituneena itsestään kuvia ilman maskia ja haastoi muut mukaan. Mikäs siinä. Viime yön jälkeen meikkaaminen onkin yksi viimeisistä asioista mielessäni. Kahvi sen sijaan on listalla suhteellisen ylhäällä, ellei ihan kärjessä.

Siinä olisi siis meikäläinen ihan ilman mitään ylimääräistä. Kieltämättä ylivalotus piristää olemusta kummasti, mutta ihan tarpeeksi nuo näpyt erottuvat. Haha. Silmänaluset ovat turvoksissa ja kulmakarvat ihan miten sattuu, mutta se on ihan ok, vaikka joskus oma naama ketuttaakin kunnolla.

Flunssasta huolimatta puen kohta pikkujätkän lämpimästi pienelle rataslenkille, sillä koko viikko tähän asti on mennyt sisätiloissa. Jospa raitis ilma ja "pakkolepo" rattaissa väsyttäisi toista. Selkänojan pystyasentokaan ei varmaan ole yhtään hullumpi juttu tässä tilanteessa. Hassua, että toinen jaksaa huonosta yöstä huolimatta touhuta ihan samalla tavalla kuin aina muulloinkin ja hyvähän se vaan on. Äitiä sen sijaan vähän ramaisee.

Olisi kiva nähdä myös muiden meikittömiä kuvia! Toivottavasti teidän päivä menee vähän pirteämmissä merkeissä.

23.3.15

Kuvastimeni Photography


Ei auta kuin vain yrittää ja yrittää ja yrittää. Se oli Samuli Putroa se. Ja kuvaa hyvin mun fiilistäni tällä hetkellä. Tiedättekö, mä olen sinkoilija, josta on kiva kokeilla kaikkea uutta. Joskus innostus laantuu hetkessä, toisinaan se kestää pidempään. Eikä se haittaa, sillä aina kaiken sähläyksenkin jälkeen on kokemuksia rikkaampi.

Kuten blogistakin varmasti näkee ja voi lukea, on valokuvaus ihan helkkarin iso osa meidän arkea. Tosiaan olen kyseistä taiteenlajia opiskellut vuoden ja toivottavasti opiskelen enemmänkin tulevaisuudessa. Usko omiin taitoihini on vähän kaksijakoista. Siinä missä ennen kamera teki kuvaajan on nykyaikana päinvastoin - melkein kellä tahansa on mahdollisuus hankkia vaikkapa ammattitason vehje ja kasa linssejä. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään valokuvaajaa. Kilpailu on kovaa ja yrittäjiä esimerkiksi alan kouluihin on paljon.

Yrittänyttä ei laiteta on sanonta, jota monesti pyrin toteuttamaan arjessa. Toinen sanonta on harjoitus tekee mestarin. Ei siis auta kuin kokeilla mihin siivet kantaa ja ottaa kamera kauniiseen käteen, sillä tekemällä oppii. Kuinka monta kliseistä sanontaa pystyykään tunkemaan yhteen kappaleeseen... Näköjään aika monta.

Siispä, klikatkaahan itsenne TÄNNE. Kuvastimeni Photography kaipaa itselleen seuraajia, kritiikin antajia, kommentoijia, kannustajia ja mahdollisesti asiakkaita. Yksi pieni kamera kaipaa itselleen toimintaa ja yksi vähän isompi (toistaiseksi) harrastelijavalokuvaaja itselleen kehittäviä projekteja, uusia kontakteja sekä mielenkiintoisia haasteita.

Kuvastimeni Photography Facebookissa 

22.3.15

Romua, romantiikkaa ja pari papukaijaa

idkuva

Heipat Heinolasta. Vannottiin perjantaina kotiviikonlopun nimeen, mutta lauantaina kaivattiin kuitenkin jotain aktiviteettia päivään auringon paistaessa ja tuulen tuivertaessa. Jostain mielen sopukoista esiin pompahti idea pienestä päiväajelusta Heinolaan, sillä mua kiinnosti käydä parin kuukauden tauon jälkeen käydä tsekkaamassa veljen liikkeen kunto ja samalla olisi kiva käydä tuijottelemassa vähän lintuja pojan kanssa.

Ekana suunnattiin Heinolan Lintutarhaan moikkaamaan siivekkäitä. Rääkyjät olivat ihan symppiksiä elukoita, etenkin Otto-kakadu, joka tykkäsi koputella nokalla ikkunaan ja jota meidän pikkujätkä olisi jaksanut tuijotella ties kuinka pitkään. Mies taas ihmetteli ääneen onko vielä olemassa paikka, jossa ei tarvitse kaivaa lompakkoa esiin. Plussaa siitä.

Lintubongailun jälkeen siirryttiin Suurkirppiksen kautta kumisaappaiden verran isomman kuorman kanssa Romua & Romantiikkaa -kauppaan. Meidän onneksi liikkeessä ei juuri ennen sulkemisaikaa ollut kuin muutamia asiakkaita, niin ehdittiin vaihtaa kuulumisia, meikäläinen sai rauhassa kuvailla ja poika vedellä välipalaa. Pikkujätkä oli onneksi taas super nätisti ja jätti enonsa tavarat rauhaan. Iso jätkä oli ekaa kertaa mukana R&R:ssä ja heitin tälle läpällä, että liikkeen nähtyään tämä varmaan ymmärtää paremmin meikäläisen kirppishulluutta, sillä sen täytyy olla meillä äidin puolelta geeneissä.

Rakastan tunnelmaa, joka kaupassa vallitsee. Etenkin kun kaivaa kameran esiin tarkoituksena ottaa muutaman kuvan, on otoksia pian kymmeniä, sillä aina kääntyessä huomaa jotain uutta. Liikkeen toimintaa pystyy seuraamaan Fb:n kautta ja sieltä löytyy myös enemmän kuvia eiliseltä.

Lisäksi eno lahjoi pikkujätkää parilla kivalla yllätyksellä, kun meikäläinen lupautui jeesaamaan muutaman viikon päästä Lahdessa järjestettävillä Antiikki- ja Keräilymessuilla. Kotiin lähti vedettävä koira ja helistin. Jälkimmäinen on tismalleen samanlainen kuin mulla pienenä, joka oli alun perin juuri samaisen veljeni vanha 70-luvulta. Kieltämättä jotenkin ihanaa, että meidän mahdollisella seuraavallakin lapsella on samanlainen helistin kuin mulla ja veljillä aikoinaan, vaikkei tismalleen sama yksilö olekaan. Siihen asti Jami saa mieluusti leikkiä tuolla, kun kerran itse sen omatoimisesti jostain laatikosta liikkeessä kaivoikin.

21.3.15

Tänään täällä, huomenna jossain muualla

idkuva

Todellakin. Eilinen sijainti Kouvola, tänään Heinola (siitä tulossa lisää myöhemmin). Tällä hetkellä oma sohva on parasta maailmassa. Huomenna paikkana pelkkä Lahti, sillä koti kaipaa siivousta, ennakkotehtävät panostusta sekä meikäläinen rauhoittumista ja kunnon päiväunia. Ennen kuutta tapahtuneet herätykset jatkuvat, eikä oma pää tunnu kestävän millään - tsekatkaa vaikka nuo turvonneet silmänaluset.

Käytiin eilen mummolassa moikkaamassa vanhempiani sekä pikkujätkän serkkupojan myöhästyneillä nimppareilla/veljeni synttäreillä. Serkku sai Angry Birds -pussilakanat tuliaisena, mikä tuntui olevan ihan onnistunut lahjavalinta, kuin myös Star Wars -suklaamunan. Lahja ei vetänyt vertoja kuitenkaan viime kesän synttäriyllätykselle, kun vein pojan Puolenkuun peleihin ja annoin valita mieleisensä lahjan. Parasta tapahtumassa oli kuitenkin se, että pieni mies sai täyden huomion kun Jamikaan ei ollut mukana. Veljenpoikien ollessa pieniä mulla riitti enemmän aikaa ja mahdollisuuksia touhuta, mutta oman lapsen syntymän ja välimatkan kasvun myötä ollaan vähän erkaannuttu, mikä harmittaa mua tätinä.

Eilisen myötä tuli myös herkuteltua vähän turhankin paljon. Kylässä mahaan päätyi käpykakkua, sipsejä ja suolakeksejä sekä tätä ennen lapsuudenkodissani suklaapisarakeksejä ja illalla vielä pizzaa, kuten Instagram-seuraajat näkivätkin. Totta kai lätyistä jäi vielä täksikin päiväksi ja jälkiruuaksi piti maistella suklaamunia, kun sellaisia satuin jossain nälkätilassa ostamaan. Arvatkaapa oliko hyvä olo? No ei. Herkuttelu on mennyt ihan sairaisiin ulottuvuuksiin viime aikoina. Tiedättekö mikä on ratkaisu? Täydellinen herkkulakko. Se alkaa nyt, mutta tarkenpaa kirjoitusta aiheesta on luvassa myöhemmin. Huhhuh. Tässä on pysyttävä.

20.3.15

Jonkun vanha on toisen onni

idkuva

Vaatekaappini alkaa pikku hiljaa olla mun näköinen. Mitään ei tarvitse säästää ja pitää hyllyllä tilaa viemässä sen varjolla, että kuteita olisi niin vähän, vaan kaiken epämieluisan voi pistää kiertoon. Silmää miellyttäviä, juuri mulle sopivia ja mun oloisia vaatteita löytyy riittävästi. Ja mistäs suurin osa näistä kuteista onkaan? No kirppikseltä tietysti.

Tällä viikolla tuli kavereiden ehdotusten pohjalta pistäydyttyä kirpputorilla peräti kahdesti. Taas. Just. Kaikkien löytöjen vastapainoksi täytyy kertoa, että vanhoja riepuja on jälleen lähdössä pois tieltä, joten balanssi säilyy. Kaikkiin yllä oleviin upposi rahaa noin 35 euroa, eli luultavasti vähemmän kuin mitä esimerkiksi takki tai mekko olisi yksinään uutena maksanut. Silti kysyn itseltäni oltaisiinko pärjätty ilman näitä? Jep, mutta onhan nuo nyt hemmetin hyviä löytöjä taas vaihteeksi.

No, mitä kirppikseltä siis tarttuikaan mukaan? Pojun vaatekokoelma täydentyi ihanan pehmeillä velour-housuilla, neuleella sekä softshell-takilla. Katselin jätkälle aiemmin punaista välikausihaalaria, mutta päädyin kuitenkin vähän neutraalimpaan väriin, mutta saatiinpas pieni piristysruiske meidän pojan kevääseen.

Itselleni tuli napattua lyhythihainen Marimekon raitapaita, Monkin mekko joka pääsikin tänään jo päälle, H&M:n hopeinen neule, Selected Femmen hapsuliivi (tämä topin päälle ja farkkushortsit jalkaan! Kesäkelejä odotellessa...), kuviollinen huivi sekä Onlyn ja H&M:n topit. Aika kivoja.

Nyt meikäläinen kömpii väsyneenä petiin keräämään voimia viikonloppua varten. Toivottavasti huominen herätys ei ole klo 5.40 kuten tänään ja eilen. Huh. Poika, mistä olet perinyt tuon aamuvirkkuuden?

Palataan!