27.2.15

Vähän pinkkiä ja violettia


Väripääkomppaniasta hei. Oltiin varmaan aikamoisen pirtsakka näky Sinin kanssa eilen pinkkine ja violetteine hiuksinemme keskustassa pyöriessämme. Vanhojen kavereiden, jotka on tuntenut ala-asteelta lähtien, näkeminen on aina yhtä nostalgista - jollain kierolla tavalla kaipaa niitä entisiä aikoja, kun istuttiin koulun käytävillä syömässä myslipatukoita ennen tunteja, hengailtiin kaverin lapsuudenkodin lattialla syömässä pizzaleipää tai maattiin toisen kaverin sängyllä karkkipussin kanssa tuijottamassa Sixteen & Pregnantia. Sniif, tulipa ikävä. Nämä muutamat tietyt ihmiset on vaikuttaneet muhun enemmän kuin uskoisikaan. Niin paljon, että näin jälkikäteen harmittaa suunnattomasti, että tietyt elämäntilanteet ovat ajaneet meitä erilleen.

Jossain vaiheessa vierailuja iskee myös aina epäusko poikaa katsoessa. Missä välissä ehdin olla raskaana ja saada lapsen maailmaan? On se aika vaan hassu juttu. (Btw kaverit, meille saa tulla! Leivon vaikka kotiäitimäisesti pullaa. Ehkä mä haen sinne Turkuun opiskelemaan teidän muutamien tykö. Mitähän toi isompi jätkä siihen sanoisi...)

Kaverin eilinen look liian pienine Marimekko-paitoineen on puhtaasti meikäläisen stailaama esivalintatehtäviä varten (lupaan lopettaa niistä jauhamisen hetkeksi). Pikkujätkän paita edusti sattumalta samaa sarjaa ja olisi kai pitänyt itsellekin vetästä kirppisraidat päälle ja hypätä kuvaan mukaan. Haha. Päivä kului nopeasti, sipsipussi tyhjeni, kuulumiset vaihtuivat ja kamerakin joutui töihin. Vikassa kuvassa muuten meikäläisen uudet saappaat, jotka tuli testattua lumisohjossa ja hyvin toimii!

Huomenna kutsuu Helsinki kun vietellään perheviikonloppua. Nauttikaahan tekin.

26.2.15

Käytettyä


Heijastaako eilisten kirppislöytöjen värimaailma meikäläisen sielunmaisemaa? Aika mustavalkoista taitaa olla päänkin sisällä. Rahaa kului noin 15 euroa ja tavaraa lähti kotiin kassillinen. Onneksi vein meidän muorin kirppispaikalle pussillisen pois lähteviä niin pikkujätkän kuin omastakin kaapista. Balanssi siis säilyy.

Mulla on hyvin vahva Marimekko-kausi menossa. Rakastuin kolmen euron tasaraitashortseihin bongattuani ne eräältä pöydältä. Niiden lisäksi löytyi pari paitaa euron kappale. Pallokuosi on pitkään ollut mun inhokki, mutta hassusti se mieli välillä muuttuu. Lempparein kaikista on kuitenkin jakku, sillä vaatekaapistani löytyy lähinnä kollaripaitoja ja umpinaisia neuleita, eikä pitkähihaisia, jotka olisi säiden lämmetessä helppo heittää teepparin tai topin päältä tarvittaessa pois. Niitä säitä odotellessa...

Mielipiteitä löydöistä? 

25.2.15

Kyl tää tästä

idkuva

Stressi tarttui. Piti suorittaa pikainen Kouvola-visiitti kameran kera, jotta jotain tulisi tehtyä tulevia esivalintatehtäviä varten (en ole tyytyväinen, mutta yritys hyvä kymmenen). Piti myös syödä liikaa oman äitin tekemää sitruunatorttua ja ostaa kumisaappaat (kuvan saappaat eivät liity tapaukseen). Kiertää ohi mennen pari kirppistä, rohmuta kassillinen vaatteita (palataan näihin huomenna!), kuunnella pojan mahtipontista pianomusiikkia sekä kastella varpaat loskassa ennen saappaiden omistajuutta. Piti myös kokeilla joko pojalle saa ponnarin kuten isälleen, jättää tämä mummolaan hoitoon kun suunnattiin isäni kanssa ajelulle, ostaa suklaapatukka matkaevääksi niin kuin lapsena sekä saapua pikkujätkän kanssa kotiin vasta kun isi oli vaihteeksi laittanut pöydän koreaksi.

Kyl tää tästä. Mä en stressaa. Ainakaan pariin minuuttiin. 

24.2.15

Pinkki sielu


En olisi koskaan uskonut, että mulla on joskus pinkit hiukset. Olen aina sanonut, ettei shokkivärejä nähdä mun hiuksissa. Joskus teininä oli mustan seassa violettia ja kuvittelin kokeilujen jääneen siihen. Mutta niinhän sitä sanotaan, että nuorena pitää koittaa kaikkea. Vai onko tämä jo jotain päälle parikymppisen kriiseilyä? Anyway, tältä pää nyt näyttää. Ja mä tykkään. Meikäläisen pukeutuminen on niin väritöntä, ettei pieni pinkki lisä ole yhtään haitaksi. Plus pipokausi jatkuu vielä tovin, joten ainut mikä ulos poistuessa vilkkuu on etuhiukset.

Muutos saatiin aikaiseksi yhdellä värinpoistolla, jonka jälkeen tulos oli ihanan riemunkirjava. Kokeilin josko hyllystä nappaamani Castingin mousse olisi tehnyt päälle jotain, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi tasainen tai räväkkä, joten eikun Biozellin raspberryä vähän hoitoaineella laimennettuna mukaan ja kunnon vaikutusajan jälkeen lopputulos on tässä.

23.2.15

Pysyn hiljaa makuuhuoneessa ja ajattelen että sinä olet kaikki minulle


Tervetuloa kurkkaamaan meidän makkariin. Viikko sitten siivouspäivän ohella tuli napsittua muutamat kuvat kyseisestä huoneesta. Tällä hetkellä sopen meininki on ihan toinen - lattian on vallannut parikin pyykkitelinettä, sängyn alla on luultavasti taas muutama villakoira ja eteisestä on paljaiden varpaiden mukana kulkeutunut valkoiselle matolle kasa hiekoituskiviä. Damn. Huomenna sama siivousrumba alkaa taas alusta.

Meikäläisen tuntevat eivät ylläty värimaailmasta tai sen puutteesta. Mustavalkoisuus, se se on jotain. Pienen huoneen kanssa ei hirveästi kikkailla. Toki nyt kun pinnasänky on reilu kuukausi sitten siirtynyt toiseen päähän kämppää mahtuisi nurkkaan vaikkapa nojatuoli ja järjestystä voisi muutenkin vaihtaa, mutta toistaiseksi ollaan menty näin. Kuvista jää uupumaan pieni valkoinen matonpätkä, joka lojuu ekasta kuvasta katsoen oikealla seinän mittaisen kaappirivistön edessä.

Huoneen sisustus on ollut pienen budjetin hommaa. Luhdan sängynpeitto on veljen perheeltä halvalla ostettu, torkkupeitto kympillä alesta, Malm-lipasto mun lapsuudenkodin huoneesta mukaan napattu, musta tuoli kierrätyskeskuksesta, Vallilan tyynynpäällinen äidiltä saatu lahja vuosien takaa ja matot saman maman käsialaa. Verhot olen sentään ostanut ihan normihinnalla itse, samoin seinää koristavat valot. Seinät ammottavat edelleen muuton jäljiltä tyhjyyttään. Mitähän niihin keksisi?

22.2.15

Harmaata harmaan keskellä


Leppoisa sunnuntai vietetty. Käyty vähän ulkona testaamassa kurahousuja, vaikka ilmassa onkin pelko uudesta flunssasta ja samalla todettu, että saappaat olisivat äidillekin mainio ratkaisu. Tehty hyvää ruokaa ja herkuteltu vähän. Kierretty uusi kirppis ja bongattu pikkujätkälle kokoa pienemmät kumisaappaat, kun kaapista löytyneet on auttamatta isot. Unohdettu lompakko kotiin ruokakauppareissulla ja kuunneltu kun koko Prisma kaikui pojun jutellessa toisella puolella kauppaa olleen taaperon kanssa.

Oltiin molemmat pojan kanssa pukeuduttu (tai no siis toinen lähinnä puettu) sään mukaisesti harmaaseen. Kaivoin jätkän vaatekaapista viime syksynä kirppikseltä bongatun, vuorellisen sadetakin ja peukut pystyssä sovittelin, josko tuo 80cm takki vielä menisi hetken. Sopihan se, vaikka toisella on pituutta jonkun verran päälle tuon mitan. Ostosreissun ajaksi korvien lämmikkeeksi pääsi Nosh Organicsin kamerakankaasta tehty pipo, joka on mummon käsialaa. Myssyhulluna odotan innolla kevään lämpenemistä, sillä kaapista löytyy monia käyttämättömiä hattuja, kuten Noshin ihana lippapipo, jotka haluaisivat päivänvaloon.

Mies esitti myös tänään huolensa siitä, ettei mun esivalintatehtävät valmistu ajoissa. Itse vaan naurahdin - päässä pyörii monia asioita, mutta stressi ei (vielä) mahdu pääkoppaan. Ennemminkin ajatukset ovat tällä hetkellä siinä kuinka saisin hiustenvärin pastelliksi (oisko vaaleanpunainen mitään...) tai mitähän sitä kohta leipoisi. Kyllä minä ehdin! Tietysti koitan järkätä ja suunnitella hakujuttuja joka päivä, mutta no panic. Ainakin luulen niin.

Suunnittelen myös kovasti ensi viikonloppua, kun mies on sekä la ja su kotona. Josko me tehtäisiin jotain mukavaa, ehkä hieman erilaista ja arjesta poikkeavaa. Tai sitten vaan vedellään päikkäreitä...

21.2.15

Taivaanrannan maalarit

idkuva

Olen ollut viime aikoina saamaton. Erityisesti saamaton äiti. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Pojan herättäessä aamulla ensimmäinen ajatus on iso "EIII". Antakaa mun vetää peitto korviin. Ei väliä vaikka takana olisi yhdeksänkin tuntia unta. Pitäisi kai syödä vieläkin paremmin, ulkoilla enemmän, pysyä liikkeessä... Askel kerrallaan kohti energisempää minää. Yeah right... 

Yhtenä niin ikään saamattomana päivänä päädyin kaivamaan sormivärit esiin. 20 sekuntia maalien testausta takana ja pikkujätkän suu oli violetti. Myrkyttömiä tai ei, päädyin vaihtamaan tämän värit soseeseen. Kauan toinen ehtikin taiteilla musta mallia katsoen ennen kuin sormi eksyi suuhun ja totuus laadusta paljastui. Lopputuloksen näet ekasta kuvasta. Josko antaisin tälle huomenna kynän käteen ylimääräisen välipalan sijaan.

En ole koskaan ollut lahjakas maalaamaan tai piirtämään. Koulun kuvistunnit olivat täynnä ahdistusta, kun tyypit eivät olleet näköisiä. Kyllähän sitä omaksi iloksi taiteilee vaikka mitä kun kukaan ei ole arvostelemassa. Mahdollisissa tulevissa pääsykokeissa pitäisi pensselin tai kynän pysyä edes jollain tavalla käsissä, joten tekee hyvää kaivaa edes ne sormivärit esiin ja vähän läiskiä jälkiä paperille. Enemmänkin pitäisi yrittää saada aikaiseksi.

Kiinnostaako muiden taaperoita maalaushommat tai piirtäminen? Minkä ikäiselle olette antaneet kynän käteen?

20.2.15

Kampaa tukka, etsi mekko

idkuva

Perjantai, muttei yhtään viikonloppufiilis. Meillä on taas vain yksi päivä lomaa isin kanssa. No, ei kolmea putkeen, joten ensi viikonloppu on sitten täysi. Jätkä yllätti mut tällä viikolla kahdella tulppaanikimpulla - tai no yllätti ja yllätti, meikäläinen on ehkä muutaman kerran kysellyt kukkien perään. Mun ollessa näkötarkastuksessa miehet kävi yhdessä kaupassa ja viimein toive kevätkukista täytettiin.

Tänään tapahtui kummia, sillä vetäisin aamulla mekon niskaan ainaisen legginssit-paita -yhdistelmän tilalle. Mua on viime aikoina alkanut hieman ärsyttämään, että kaapin ollessa täynnä vaatteita päälle päätyvät aina ne perinteiset, stereotypiset kotivaatteet, joissa olo tuntuu monesti räjähtäneeltä pitkin päivää. Gina Tricotin alemekko on vähintään yhtä mukava, mutta olo on silti puettu! Omassa lapsuudessani äitini pukeutui aina kotona rentoon pitkään hameeseen tai mekkoon letkeiden kotihousujen sijaan, koska ei siedä minkäänlaista puristusta. Pitäisiköhän itsekin ottaa tavaksi?

Mä alan nyt suunnittelemaan ohjelmaa huomiselle ja tekemään ruokaa (vai tilaisiko pitsaa ekaa kertaa puoleen vuoteen) pojan vihdoin käytyä päikkäreille!

19.2.15

Kuvastimen takana - Faktoja meistä

idkuva

Uudehkon blogin myötä ajattelin kirjoitella vielä pienen esittelyn itsestäni sekä perheestäni, jotta mahdolliset uudetkin tuttavuudet pääsevät mukaan meidän matkaan.

Elikkäs olen Hanna, 22-vuotias nuorehkon puoleinen naisihminen. Kotimme löytyy Lahdesta, jonne muutettiin vuoden Kymenlaakso-visiitin jälkeen takaisin viime syksynä. Samalla rivari vaihtui kerrostaloon ja kolmanteen kerrokseen. Kotoisin olen alun perin Kouvolasta. Vuosi kotikonnuilla kuitenkin riitti ja palattiin Hämeen syleilyyn.

Olen 23-vuotiaan pitkälettisen äijän kihlattu ja reilun vuoden ikäisen (1/14) pojan äiti. Yhdessäoloa meillä on miehen kanssa takana marraskuusta 2012, sormukset hankittiin kesäkuussa 2013. Mies on kotoisin Helsingistä, jossa myös tekee hommia tälläkin hetkellä piuhaa vetäen eli sähköasentajana työskennellen. Meikäläinen itse on toistaiseksi ammatiton (pullantuoksuiseksikin tituleerattu) kotiäiti - lastenohjaajaopinnot ovat kesken, mutta suunnitelmana on hakea hieman eri alalle nyt keväällä. Haaveena olisi nimittäin päästä opiskelemaan valokuvausta. Valkolakki on hankittu joitakin vuosia sitten ja vuoden kestävä valokuvalinja (jossa miehen kanssa tavattiin) myös käyty, joten jotain pientä koulutuspohjaa löytyy.

Kiinnostuksen kohteitani ovat viime aikoina erityisesti olleet vaatteet ja leipominen, jota tulee harrastettua melkein päivittäin. Ensimmäistä väittämää taas ei välttämättä uskoisi, sillä tälläkin hetkellä päällä komeilee sen verran cool asuyhdistelmä pyjamanhousuineen kahvitahroin koristellun kollaripaidan kera. Jes. Ehkä sitä kohta saa jotain päivävaatetta ylle. En ole ison budjetin vaateshoppailija oli kyseessä sitten lastenvaatteet tai omat - toki joskus tulee tehtyä kalliimpiakin ostoksia, mutta monesti kuteet löytyvät kirppikseltä (minäkö kirppishullu) tai alesta. Laadun sijaan saatan silloin tällöin panostaa määrään.

Myönnän olevani materialisti isolla M:llä, siitä ei valitettavasti pääse mihinkään. Jotain esteetikon vikaakin löytyy piilosta pään perukoilta. Esimerkiksi sisustustamista en sinällään koe itselleni super tärkeäksi jutuksi, mutta pitäähän kodin miellyttää silmää! Musiikki on myös pitkin elämää ollut suht isossa osassa arjessa, viime vuosina kuitenkin vähenevissä määrin. Toki nykyäänkin tulee kuunneltua paljon kaikkea Samuli Putrosta ja Blackfieldistä Maria Menaan, Dream Theateriin sekä MTV:n loistavaan tarjontaan.

Olemuksestani sen verran, että olen semi poikavartaloinen hippiäinen, pituutta vähän päälle 162cm. Olen tilanteesta riippuen ujolta ulospäin vaikuttava tyyppi, jolta kyllä monesti löytyy sanottavaa. Stressaan asiasta kuin asiasta. Saisipas siitä palkkaa... Kärsivällisyyskään ei liene parhaita puoliani ja menetän malttini suhteellisen helposti. Olen jossain määrin mukavuudenhaluinen ja kieltämättä mulla on taipumusta monesti mennä sieltä missä aita on matalin. Mut tunnetaan sarkastisuudestani, jota kaikki eivät aina tajua. En ole ulkoilmaihminen, enkä urheile! Noloa. Entinen salikävijä täällä hei. Miehenkin lihakset on suhteen aikana vähän hävinneet... Ollaan aika raihnaista sakkia nykyään.

Olen kahvikissa ja sokerihiiri. Alkoholia olen juonut viimeksi kesällä. Pelkään erityisesti vanhoja hissejä ja äkkinäisiä kovia ääniä. Ilmapallojen kanssa samassa sisätilassa olo on kamalaa jos ne sattuvat puhkeamaan! Niskani ovat aina jumissa. Värjään hiuksiani aika tiuhaan tahtiin ja monesti sävy muuttuu siinä samassa. Haaveilen salaa pitkistä tukasta, mutta kärsivällisyys ei riitä kasvatukseen. Onneksi voin silloin tällöin väsätä ranskanlettejä miehen päähän (tätä tuskin olisi saanut myöntää...) Haaveilen myös perheenlisäyksestä, mutta tämä sauma ei liene paras niin suurelle päätökselle. Nyt keskitytään siihen kouluun pääsyyn! Kieltämättä tähän kotona olemiseen kaipaisi jotain vaihtelua viimeistään syksyllä.

Muistakaahan, kysymyksiä sekä postaustoiveita saa esittää jos yhtään siltä tuntuu! Blogista ei pitänyt tulla mitään hirveää sekametelisoppaa, mutta here we go again. Mistä muustakaan sitä kirjoittaisi kun siitä mikä elämässä on päällimmäisenä tällä hetkellä? Se jokin tiivistyy sanaan arki kaikkine vivahteineen. Mikäli yhtään kiinnostuitte tämän esittelytekstin myötä kurkkaamaan meidän elämään jatkossakin niin klikatkaahan itsenne lukijaksi. Meidät löytää blogin lisäksi muun muassa Facebookista ja Instagramista. 

17.2.15

Mut tänään on hyvä päivä


Aamu. Heräsin miehen laitettua ulko-oven kiinni klo 5.20 ja niin heräsi poikakin, joka onneksi jatkoi unia. Minä en. Ekana mielessä oli ajatus siitä, etten poistu tänään mihinkään muualle kuin 100 metrin säteelle meidän talosta. Vilkaisu peiliin vahvisti asian - hieman likaiset hiukset pystyssä, väsyneet kasvot, turvonnut naama. Onneksi aamupalana maistuneet perunarieskat nostivat mielialaa jo vähän (ohje täältä, niin hyvää!). Silti olisi tehnyt mieli vetää peitto korville.

Saatiin kuitenkin kutsu Picnic-treffeille keskustaan suht lyhyellä varoitusajalla, joten äkkiä meikit naamaan ja kohta puolin oltiinkin jo bussipysäkillä. Ja hyvä niin, sillä äiti-lapsi -seurassa aika kuluikin rattoisasti ja kotona oltiin satamakävelyn sekä muutaman kauppavisiitin jälkeen vasta vähän ennen kolmea iltapäivällä. Ja se kahvin kanssa vedetty patonki ja valkosuklaabrownie vei kielen mennessään. Kesäkuntoon 2030, eikös...

Parissakin kaupassa käynti oli tällä kertaa turmiollista tai tuottoisaa, miten sen nyt haluaa ajatella. Seppälän outletista mukaan lähti mätsäävät pipot sekä mulle että pojalle (haha ei taideta käyttää näitä samaan aikaan) sekä raitahame jokusella eurolla. Anttilasta nappasin mukaan uuden kynsilakan, sillä meikäläisen vanhat putelit alkavat olla aika kuollutta kamaa. Viimeksi väriä on nähty näissä näpeissä joskus keväällä. Kieltämättä koko lakkaustouhu on viime aikoina tuntunut vain ajan tuhlaukselta.

Kotona postin joukossa odotti Heinin peruja oleva Nissenin lahjakortti, jonka ansiosta eräs silmiä siristävä allekirjoittanut saa toivottavasti vanhoja laseja toimivammat kakkulat päähän. Kyllä, multakin löytyy "toiset silmät", jotka ovat peräisin lukioajoilta sekä erilliset lukulasit. Valitettavasti sankojen valinta ei tuolloin mennyt nappiin, enkä koskaan tottunut pitämään laseja. Tällä kertaa olisi tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni, sillä ei nämä silmien viat ainakaan itsestään parempaan suuntaa mene. Huomenna suuntaankin näöntarkastukseen ja valkkailemaan uusia rillejä.

16.2.15

Älä sählää keittiössä (eli miltä meidän hellan ääressä näyttää)

idkuva

Samperin aurinko. Tiiättekö sen fiiliksen kun tekisi mieli päästää kirosanoja, kun ihanat auringonsäteet paljastavat pölypilvet olkkarissa? Tämän näyn myötä mulle iski siivoushuuma, mikä on todella harvinaista. Meillä ei yleensä (ikinä) ole kaikki niin justiinsa. Jos pitää valita esimerkiksi kavereiden näkemisen ja kodin kunnossapidon väliltä valitsen automaattisesti ensimmäisen. Tai jos tekee mieli leipoa ja maassa juoksee villakoira-armeija olen jo jauhokaapilla. Siinä missä jotkut vauvojen ja taaperoiden äidit kaivavat imurin esiin lapsen nukkuessa ulkona päikkäreitä hörppii meikäläinen kahvia... Tosin poika nukkuukin omassa sängyssä, joten imuroiminen ei tulisi kysymykseenkään.

Kaikesta puolikuntoisuudesta huolimatta ajattelin päästää teidät kurkkaamaan meidän keittiöalueeseen sen ollessa edes jonkinlaisessa kunnossa tämänpäiväisen siivousurakan jäljiltä. Omaan silmään pistää heti ekana venähtänyt matto, mutta ei anneta sen häiritä... Kevään lähestyessä meillekin on eksynyt hieman väriä kiitos Vallilan vahakankaan, jota en voinut millään jättää kaupan laariin. Nyt tarvitsisi vielä sohvalle parit saman sävyiset tyynyt. Violetin maton muuttaessa makkarista keittiöön tuli meidän lepopaikasta kokonaan mustavalkoinen, mutta palataan siihen hieman myöhemmin...

Jännästi koti ei tunnu olevan koskaan valmis, sillä kun kaikki on ollut hetken paikallaan tulee ainakin meikäläiselle pakonomainen vimma uudistaa jotakin nurkkaa tai sitten kauppareissulla vastaan astelee esine, joka on ihan pakko napata mukaan sekoittamaan pakkaa.