Kaksplus.fi

18.1.17

Mä lähden Stadiin... Tai Vantaalle


Kello lähestyy ilta kuutta. Isoveikka hyppii seinille, vauva tankkaa yötä varten. Äiti kaipaa aikuista seuraa. Ovi käy ja Pitkäletti astuu sisään kauppakassien kanssa työvaatteissa lähdettyään aamulla viiden jälkeen liikkeelle.

Mä tahdon muuttaa. Nyt. Heti. Aloittaa uudet kuviot, uudenlaisen arjen. Arjen, jossa ehditään illalla käydä rauhassa kaupassa, ulkona tai jossain kylässä koko perheen voimin, kun iskä ehtii töistä ajoissa kotiin, eikä etäisyys olekaan päälle sataa kilometriä.

Siinä missä mies vietti esikoisen ollessa vauva viikot Helsingissä ollen vain viikonloppuna kotona, on tämä tilanne suorastaan mahtava. Silti miehen jatkuva Lahti-Helsinki -välin suhaamaan käy molempien voimille, sekä hiljalleen myös lompakolle, kun kohta pitäisi taas investoida uuteen autoon edellisen mittarilukemien noustessa pilviin. Mieluummin sitä maksaa muutaman satasen enemmän vuokraa, kun kuluttaa rahaa dieseliin menettäen tunteja joka päivä. Kolme vuotta nelostien kurvailua lienee ihan tarpeeksi.

Siispä tällä hetkellä meikäläisen aika kuluu asuntojen katseluun. Tällä kertaa ei peräännytä, vaan me ollaan aikuisten oikeasti etsimässä uutta kämppää. Edelleen aiotaan pysyä vuokralla, koska kummankaan energia ei riitä perehtymään "loppuelämän kodin" hakuun. Eikä tee myöskään yhtään hullumpaa kartuttaa tiliä vielä tovi. Toistaiseksi asuntohakukaavakkeet on täytetty kolmeen kohteeseen Vantaan puolella (pariin kolmioon ja neliöön) ja yhdestä rivariasunnosta Helsingissä odotetaan tietoja. Mikäli kämppää ei ole vuokrattu ennen lauantaita suunnataan tsekkaamaan sen tila ja sopivuus.

Mahassa tuntuu outo, positiivinen jännitys ja malttamattomuus. Vaikka ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella odottaa pääkaupunkiseudulla kuitenkin ihan uudenlainen arki, kun sosiaaliset verkostot (miehen kaveriporukka ja molempien perhettä) ovat laajemmat, tekemistä on enemmän ja tietysti se pääsyy eli miehen työmatka lyhenee huomattavasti ja saadaan nauttia tämän seurasta (tai vaihtoehtoisesti tapella väsyneenä hehe) astetta enemmän. Ja toisaalta on yleisesti tiedossa, ettei meikäläisen tuleva opiskelupaikka tule olemaan Lahdessa, joten parempi asettua aloilleen muualle.

Siirryttyäni pois vanhempien hoivista olen muuttanut yli kymmenen kertaa syystä tai toisesta. Joka kerta uusi asunto on löytynyt alle viikossa ollen täydellinen juuri siihen elämäntilanteeseen. Saa nähdä miten käy tällä kertaa, kun hakijoita on rutkasti enemmän ja omat kriteerit lapsiperheenä jossain määrin korkeammat kuin aiemmin. Pitäkää peukkuja!

Lahti on jees, mutta silti se pääkaupunkiseutu näyttää koko ajan valoisammalta. 

17.1.17

Asioita, joita ette (välttämättä) tienneet musta


Myönnän, ettei meikäläisen aivotoiminta näiden monia herätyksiä sisällään pitävien öiden jälkeen ole välttämättä ihan huipussaan. Olisi ihana saada blogiin aikaiseksi nasevia ja kiinnostavia tekstejä, mutta iltaisin uni houkuttaa monesti enemmän (vaikka samalla pelkääkin millainen seuraava yö onkaan). Pääsääntöisesti pikkuherra nukkuu hyvin, mutta usein aamuyöllä alkaa tankkaus, kun tyyppi nukahtaa uudestaan kesken syönnin, mutta havahtuu pian hereille nälän yllättäessä. Siispä tänään ainoa asia mitä saan sormillani näppäiltyä on pieni paljastuspostaus itsestäni.

Tiesitkö että...

1. Esikoisen syntymän jälkeen mut on vallannut joku äiti-ADHD. En pysty keskittymään mihinkään kovin kauaa tekemättä jotain muuta samalla oli kyseessä sitten kirja, leffa tai keskustelu. Ajatukset vähintään karkailevat ihan muualle. Parantuukohan tästä joskus? 

2. Tykkään katsoa Marvelin sarjakuviin perustuvia elokuvia ja musikaaleja silloin harvoin kun leffoja katson. Netflixin otin miehen luottokortilla "ainoastaan yhdeksi kuukaudeksi" luvaten perua sen heti, mutta jostain syystä tämä unohtui samoin kuin viimeksi, kun laskut tulivat peräti yhdeksän kuukautta, vaikkei kukaan katsonut mitään. 

3. En vastaa ikinä puheluihin. Kännykkä on aina lähellä, mutta äänettömällä, joten missaan ihmisten soittoyritykset aika huolella. 

4. Minua luultiin viime keväänä esikoisen isosiskoksi. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. 

5. Maksan Photoshopista joka kuukausi, mutta muokkaan kuvani netin ilmaisohjelmalla, vaikka takana on kaksi vuotta valokuvausopintoja ja teen varmasti jonkinasteista syntiä koko ajan näin toimiessäni. 

6. Suosin Fb-kirppiksiä, Nextiä ja Rodinia, koska vaatteet tuodaan ovelle. Myönnän, että tilaamiani kuteita on palautettu ihan vaan siksi, etten ole muistanut (lue:jaksanut...) niitä hakea. No, ne eivät tainneetkaan olla kovin tarpeellisia. 

7. Mulla täytyy olla aina jokin projekti työn alla. Tiedostin omaavani isältäni perityn piirteen vasta vähän aikaa sitten. Ensin tein kaikkeni päivittääkseni lasten vaatekaapit kuntoon niin ostamalla kuin myymällä ja nyt käynnissä on pakkomielteinen asuntojen katselu, joka toivottavasti tuottaa tulosta!

8. Sain tänään kahdesti puklut päälleni. Toisella kerralla kesken perhekerhon (lapsilla oli kyllä varavaatteet mukana, mutta mullapa ei...) ja toisella kertaa puhelimen ollessa korvalla ja vauvan olkapäällä. Äitiyden huippuhetkiä. 

9. En ikinä osaa pukea ulos tarpeeksi päälle. Lapset toppaan kunnolla, mutta itseltä uupuu aina yksi kerros paitaa tai housua. 

10. Väsymyksen kasvaessa olen alkanut päästämään suustani enemmän kirosanoja. Likaisen keittokauhan tipahtaessa matolle tai esikoisen tehdessä jotain vähemmän fiksua niitä vain lipsahtaa ilmoille. 

11. Vannoin, etten enää halua lisää lapsia, mutta...

12. Painan tällä hetkellä kolmisen kiloa vähemmän kuin ennen raskautta. 

12.1.17

Symbioosi


Kuin koivu ja sieni vai miten se nyt meni. En osannut raskausaikana kuvitellakaan kuinka kiinni tulen olemaan uudessa pienessä. En, vaikka taustalla olikin yksi vauva-aika ja kolmivuotiaaksi kasvatettu ipana.

Pikkuveljen ja meikäläisen yhteiselo on ollut tähän asti enemmän kuin tiivistä. Pisin ero tämän puolentoista kuukauden aikana oli silloin, kun kävin suihkussa tai laittamassa auton lämmitykseen ja viemässä roskat. Esikoiseen aikana tässä kohtaa olin jo mm. shoppaillut yksin ristiäiskutsutarvikkeita, tavannut papin lapsen ollessa mummon hoivissa ja käynyt salilla.

Meidän pieni ei huoli tuttia, eikä pulloakaan ole tullut kokeiltua. Toisaalta mitä sinne pulloon laittaisi, kun en tällä tähänastisella harjoittelulla heru pumpulle ja täysimetys on toistaiseksi pyrkimyslistan kärkipäässä. Pikkumies tykkää hengata rinnalla sen verran tiheään, että poistuminen ilman ruokavarantoja on aika lailla mahdottomuus. Ja selvästi rinta on tälle paljon muutakin kuin ruuan lähde - luonnollisesti.

Symbioosimme lienee paljon voimakkaampi kuin sienellä koivulla. Useimmiten ei riitä, että ollaan vierekkäin, vaan syli on paras. Syönnin lisäksi siinä nukutaan vaikka koko päivä, vaikka muuten unet eivät maistuisi. Auta armias jos lasket "sikeässä unessa" olevan vauvan sohvalle. Monesti kuluu max viisi minuuttia ennen kuin ilmoille kaikuu "miksi sä mut tänne laitoit!" -rääkäisy.

Eniten symbioosimme haittaa mun ja esikoisen yhteistä aikaa. Pikkuveikan koisiessa lyhyitä torkkuja esimerkiksi sohvalla mietin tyhjennänkö astianpesukoneen, laitanko pyykit koneeseen vai leikinkö legoilla. Kantoreppu helpottaa kotitöiden osalta, mutta monesti sitä toivoisi arkena hetkiä, kun ehtisi kohdata isoveljen ihan rauhassa, ilman että vauva vaatii huomiota juuri kun Duplot on saatu lattialle. Riittämättömyys äitinä nostaakin monesti päätään...

Symbioosi ei tule kuitenkaan kestämään loputtomiin. Alkutaival on kulunut niin hullun nopeasti ja toisen samanlaisen mentyä on meillä taas erilainen, isompi vauva ja mahdolliset uudet haasteet kohdattavana. Päivä kerrallaan parhaansa tehden. Ja onhan se sylissä ja rinnalla oleva pieni jotain ihan parasta.

10.1.17

Kiddow'lta vauvalle


Hei onko sulle tulossa joku paketti? kysyi mies pari päivää meidän sairaalasta kotiutumisen jälkeen ovikellon soidessa ja postiauton nököttäessä pihalla. Kokoilin itseäni päiväunien jäljiltä ja mutisin epämääräisen ein. Siellä se kuitenkin oli, paketti täynnä pieniä vaatteita.

No, kyseessähän oli Kiddow'n tyyppien lähettämät kuteet yhteistyön tiimoilta, jotka oli laitettu tulemaan melkeinpä heti kun meidän vauvan syntymä oli julkistettu. Syksyllä kuvasin ja kirjoittelin isoveikan saamista vaatteista (löytyy täältä) ja nyt meidän nuorin mieskin saa kulkea saman merkin tekeleissä. Tai no olla kuljetettavana vielä toistaiseksi. Hassua miten isoilta bodyt ja legginsit näyttivätkään tuolloin marraskuussa, mutta nyt 56/62cm vaatteet ovat jo ihan käyttökelpoisia kokonsakin puolesta meidän pienelle (mutta mahakkaalle) tyypille.

Vaatetarjonnasta meidän poikien (tai äidin) ehdottomaksi lemppariksi on noussut Kiddow:n legginssit (niin lemppariksi, että kahden eri kuvaussession aikana ne olivat molemmilla kerroilla pesussa...). Mittasuhteet ovat meidän molemmille jätkille juuri oikeat ja laatu hyvää - isoveljen leggareita kun on pesty ties kuinka monta kertaa, mutta ne näyttävät kuin uusilta ja aina harmittaa kun ne ovat pesussa. Bodyjen ja legginssien lisäksi pikkuveljen paketista paljastui myös musta pipo, joka odottaa vielä pään kasvua sekä ihana kuolalappu.

Mikäli merkki ei ole entuudestaan tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan! Kuteita löytää Kiddow'n omasta nettikaupasta (jossa kaikki yläosat ovat 20% alessa) sekä nyt myös Pikkuotuksesta. Ja lisättiinpä merkki vastikään Mini Rodini & co. fb-kirppiksen myytävien listallekin. Voin suositella ja jään malttamattomin mielin odottamaan mitä tuleman pitää.

*yhteistyö, vaatteet saatu

30.12.16

2016 merkkipaalut


1. Tammikuu
Raskaushaaveilua. Testi näyttää negaa. Perk... Opiskelua. Pikkujätkä täyttää kaksi vuotta, minä 23.

2. Helmikuu
Arkea, valokuvausopintoja, ennakkotehtäviä. Mikään ei etene, enkä saa mitään aikaiseksi.

3. Maaliskuu
Arkea ja vähän lisää ennakkotehtäviä. Ravataan melkein joka viikonloppu Helsingissä sukuloimassa tai tapahtumissa. Ja kappas, kaksi viivaa piirtyy tikkuun!

4. Huhtikuu
Väsyttää, oksettaa ja turvottaa. Yht äkkiä koneen kuvakansiokin on melkein tyhjä. Ennakkotehtävät palautettu, pitäisi tehdä lopputyötä, mutta mainitsinko jo, että oksettaa?

5. Toukokuu
Saan lopputyön tehtyä ja kuvailtua tulee sen verran, että saan todistukseenkin riittävästi opintoviikkoja. Huh. Happi on edelleen heikko. Valokuvauksen jatko-opintojen pääsykokeet jäävät kesken, en pääse karsinnassa jatkoon.

6. Kesäkuu
Kesäaika. Vatsa pyöristyy ja olokin vähän kohenee. Sosiaalialan pääsykokeet. Venailen tietoa kouluun pääsystä.

7. Heinäkuu
En saa opiskelupaikkaa. Ei se mitään, tuleehan sentään vauva. Kesä kuluu ripeään.

8. Elokuu
Miehen kesäloma. Käydään Oulun seudulla ja Turussa. Pojan kanssa kierrellään kirppiksiä, josta kotiutuu vauvanvaatteita. Vatsa kasvaa.

9. Syyskuu
Arkea. Olo on jo aika raskaana oleva - supistelee ja sormuskin pitää ottaa pois pienen turvotuksen tieltä. Fiilis on malttamaton.

10. Lokakuu
Päässä pyörii tasan yksi ajatus - meille tulee vauva. Äkkiä äkkiä.

11. Marraskuu
Laskettu aika lähenee. Juon vadelmanlehtiteetä ja odotan suorittaen päivät rutiinilla. Ja 21. päivä rv40+0 meitä onkin neljä. Sairaalassa ollessani on meidän parisuhteen vuosipäivä, neljä vuotta yhdessä.

12. Joulukuu
Elämää vauvakuplassa. Mies täyttää 25. Pojan nimi julkaistaan, hänestä tulee Juusa. Vietetään joulua kotosalla, tutustutaan uuteen perheenjäseneen ja lopetellaan vuosi hyvissä tunnelmissa.

Hyvää Uutta Vuotta 2017!