28.3.17

Pikkuveljen välikausi


Kevättä vihdoin ilmassa! Lumet on jo aika lailla lähteneet, joskin vielä esikoinen pääsee kipuamaan pihan suht miniksi muuttuneelle lumikasalle. Aiemmin tuli esiteltyä jo isoveikan välikausikuteet (joista tosin osa on jo myyty ja tilalle hankittu puoliksi vahingossa muuta), joten tällä kertaa onkin vuorossa pienemmän vaatekaapin sisältö.

Jotenkin ihmeen kautta meille on kotiutunut suhteellisen monta haalaria. Reiman välikausipuku tuli ostettua jo reilusti ennen pienen syntymää eräällä Vadelmatarha-kirppis reissulla. Maasto- sekä keltaraitainen Pico ovat fb-kirppislöytöjä ja mustan koossa 56/62cm tilasin peräti ihan uutena, koska se nyt vaan oli saatava... Kyseinen haalari mahtuu vielä hyvin, vaikka kokolappu muuta väittääkin. Sen verran reilu mitoitus kyseessä. Myös Molon softshell-takki on löytänyt meille tiensä Facebook-kirpputorilta.

Asustepuolikin on hallinnassa. Kaikki Metsolan pipoa lukuun ottamatta ovat käytettyjä joko livekirppiksiltä tai nettilöytöinä. Nyt enää tarvitsee venata, että päästään eroon hurjan tuulisista päivistä ja pakkasöistä. Ensi viikko näyttää lämpötilojen suhteen erittäin lupaavalta ja onhan ohuempia haalareita päässyt onneksi käyttämään talvellakin kaukalopussin ansiosta. Mikään ei silti voita keväistä auringonpaistetta ja lämpimämpiä ilmoja.

27.3.17

Pitäkää pottunne


...vielä tovi. Käytiin viime tiistaina uudessa neuvolassa. Pikkuveikka oli kasvanut kuussa puolisen kiloa ja pituutta oli tullut vähän päälle sentti. Poika sen kuin pyöristyy ja posket kasvaa, vaikka kasvu onkin vähän rauhoittunut ihan ekoihin kuukausiin verrattuna. Mä olen edelleen muutosta (ja klo 4 alkaneista aamuista) niin sekaisin, etten ollut sen kummemmin miettinyt neuvolakäyntiä tai sen sisältöä, vaan painelin paikalle hiki päässä esikoinen mukana.

"Oletko sä ajatellut täysimettää puolivuotiaaksi? Suosittelen, kun lapsi kasvaa noin hyvin!" totesi terkkari ja mä olin silmät suurina. Häh? No tuota, en mä ole ajatellut oikein mitään. Kunhan herään aamulla ja odotan koska pääsee nukkumaan (okei, vähän kärjistettyä). Joka toinen päivä uhkaan antaa bataattia heti ensi viikonloppuna ja joka toinen mietin haikeudella, että pitääkö tuolle pikkuihmiselle lähikuukausina oikeasti alkaa antamaan jotain kiinteää syötävää.

Neuvolatädin kanta kuitenkin yllätti mut, sillä joka tuutista kuulee terveydenhoitajista, jotka vetoavat uusiin suosituksiin, joita ei koskaan ole annettu ja kumoavat ihanteena pidetyn kuuden kuukauden täysimetyksen (kuten teki meidän edellinen terkka Lahden päässä). Siispä mä olin enemmän kuin onnessani kuullessani tämän suusta lapsen valmiuksista (eli että lapsi mm. osaa istua kevyesti tuettuna ja kykenee viemään kädellä ruokaa suuhunsa) sun muista joista olin aiemmin omatoimisesti lukenut ja jotka moni tuntuu sivuuttavan täysin.

No, miten tässä sitten aiotaan toimia? En oikein tiedä. Mun päässäni maali on jo saavutettu - 4kk täysimetystä. Vau. En olisi raskausaikana uskonut, että tähän päästään. Tästä eteenpäin mennään päivä kerrallaan ja katsellaan miten pieni kehittyy sekä missä vaiheessa ruoka alkaa tätä kiinnostamaan. Pienen lakkoilun jälkeen imetyskin on alkanut taas sujumaan, joten sillä saralla ei ole huolta. Helpollahan tässä vielä pääsee, kun nälkä selätetään pelkällä maidolla ilman sen kummempia valmisteluita, keittelyitä tai suurempaa sotkua.

Ruuan laadun suhteen tullaan varmaan menemään sekä soseilla että sormiruualla kun aika joskus koittaa. Uskon kummankin tavan olevan ihan toimivia sapuskaan tutustuttaessa. Tälläkään kierroksella meillä ei tulla turvautumaan kaupan purkkiruokatarjontaan kuin reissussa tai silloin tällöin (paitsi ehkä mangososeen osalta).

Äidin iso pieni. 

24.3.17

Uutta vanhaa äidille


Jostain syystä tää Helsinkiin muutto sytytti vaatebuumin omien kuteiden osalta. Tai ehkä syynä oli lisääntynyt valoisuus, totaalinen kyllästyminen niihin neljään imetyspaitaan, joissa olin kulkenut viime kuukaudet tai sitten yhteen Facebookin naistenvaatekirppisryhmään eksyminen. Tai ehkä nämä kaikki yhteensä.

Talven harmaudessa uskottelin itselleni, ettei ole mitään väliä mitä päälleni laitan. Keskityin hoitamaan jälkikasvua ja vetäisemään ekat vaatteet päälle, jotka käteen kaapista sattuivat. Okei, niin mä teen vieläkin, mutta nyt sieltä löytyy taas jotain jännempää ja mieltä kohottavampaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki "uudet" vaatteeni ovat vanhoja ja peräisin juurikin kirppiksiltä (lähinnä Facebookin kautta) sekä mm. Seccosta, johon törmäsin entisen opiskelukaverin kautta. Suosittelen tutustumaan! Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa.

Meikäläinen ei todellakaan ole mitään muotibloggaaja-ainesta tai tiedä mikä juuri nyt on in, mutta raskauden ja imetyksen alkutaipaleen aikaisen trikoopaita-vaiheen jälkeen muun muassa topit, kuviollinen bomber ja pitsisomisteiset shortsit tuntuvat aika next level jutuilta. Mulle on myös kotiutunut muutama jakku, nyöripaitoja sekä napillisia puserota mahdollistamaan imetyksen ja tuomaan samalla vaatekaappiin vaihtelua.

Perinteinen shoppailu kahden muksun kanssa kuulostaa kaikkea muuta kuin houkuttelevalta verrattuna siihen, että voi unessa syövän vauvan vieressä selata puhelimella vaatevaihtoehtoja, jotka voittavat uudet muun muassa hintansa puolesta. Lisäksi kuteet tulevat monesti kirjeenä suoraan postilaatikkoon. Omalla kohdallani shoppailu sovittamatta on helppoa, sillä koko on tarkasti tiedossa ja vartalo semi samoilla linjoilla ketjuliikkeiden tarjonnan kanssa.

Muita, jotka hyödyntävät esimerkiksi Facebookin kirppiksiä omia vaatteita hankkiessa? Tai kenties Seccon kaltaisia palveluita? 

*Secco-vaatteita hankkiessa hyödynnetty saatu lahjakortti (pitsitoppi, mustat housut, musta toppi & shortsit) 

17.3.17

Kantoreppukokeiluja


Kiitos pikkuveikan haasteelliseen luonteen ajankohtaiseksi tuli ottaa kantoreppu kunnolla käyttöön. Kaapista löytyi esikoiselle hankittu, joitakin kertoja käytetty Manduca, joka ei liiemmin enää sykähdyttänyt. Kantoreppu oli jäänyt aikoinaan pääsääntöisesti kaapin perukoille, sillä isoveikkaa ei oikeastaan tarvinnut kannella ja toisaalta reppu vs. rattaat -tilanteissa rattaat voittivat useasti tuntuen paremmalta vaihtoehdolta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kahden lapsen kanssa tilanteita, joissa toivoisi käsien olevan vapaana on kuitenkin usein - ja monesti niin, että kuopus kaipaa syliä juuri samalla hetkellä (tai siis lähes kaiken hereilläoloaikansa...) kun jotain pitäisi tehdää. Päällimmäinen syy miksi lähdin hakemaan Manducalle korvaaja oli olkahihnojen jatkuva valuminen. Ilmeisesti meikäläisellä on hieman liian olemattomat hartiat moisen käyttöön. Muutenkin koin Manducan jokseenkin hankalana ja sopimattomana. Toisaalta halusin myös päästä testaamaan muita vaihtoehtoja ja myönnettäköön, että ulkonäollisetkin seikat painoivat vaakakupissa jonkin verran.

Olin nimittäin ohimennen ihastunut Tula Ihmeeseen Paapiin ihanalla mustavalkoisella kuosilla. Kyseessä on malli, jota Ipanainen myy yksinoikeudella ja kyseisiä kantoreppuja on valmistettu rajoitettu erä. Olin myös monessa nettikeskustelussa havainnut, että Tula ylipäätään olisi Manducaa kapeampi ja täten istuisi paremmin myös mulle, mikä pitikin paikkaansa. Siispä viime viikonloppuna suunnattiin Ipanaisen myymälään testailemaan ja saamaan vähän kanto-opastusta.

Pidin itseäni täysin kantoreppuamatöörinä, mutta Manducaan aiemmin koskeneena huomasinkin, että meininki on Tulassakin aika lailla sama, joskin jollain tapaa yksinkertaisempi - vyöosa kiinni, lapsi kyytiin, reppu ylös ja varmistusnipsut yläkautta kiinni. Meidän kohdalla pojan koko aiheutti kuitenkin mietittävää - tyyppi on juuri välivaiheessa, jossa Tulaan kuuluva vauvatuki tuntuu kokonaisuutena turhalta, mutta pikkumies on aavistuksen pieni asettumaan reppuun hyvin. Kotona ollaan kuitenkin testailtu monia variaatioita ja parhaimmaksi on kaikesta huolimatta muodostunut Tulan käyttö täysin ilman vauvatukea (vaikka se alimmassa kuvassa onkin). Liekö poika jo venähtänyt ratkaisevat millit hankinnan ja kunnon testauksen välillä.

Ipanaisesta saatiin kattava ohjaus ja hyviä vinkkejä kantorepun hankintaan ja käyttöön liittyen. Meikäläisen yllätti täysin Tulan keveys ja helppous - ja myönnettäköön, että Paapiin kuosi oli livenä vielä kauniimpi kuin kuvissa ja juuri omaan tyyliin sopiva. Kuten jo Instagramin puolella aiemmin kirjoitin, toivon Tulasta muodostuvan meidän arjen apuri, vaikka esimerkiksi kotoa poistuminen ilman rattaita vauva kantorepussa vaatii hieman totuttelua. Erityisesti kevään lämmetessä on kuitenkin varmasti mukava päästä liikkumaan maastoihin ja eteen tulee tilanteita, joissa ihmisiä on reilusti ja kiesit vaan tiellä. Käyttökokemuksia ja hetkistä, joissa kantoreppu voittaa rattaat 6-0 kirjoittelen enemmän myöhemmin keväällä.

*Yhteistyössä Ipanainen.fi, Tula saatu